maanantai 31. joulukuuta 2012

Those who run seem to have all the fun

Madonnan sanojen myötä toivotan jokaiselle blogin lukijalle ihanaa uutta vuotta, ja niiden myötä palaan muistelemaan vuotta 2012. Nuo sanat ovat Hung up-biisistä, ja ne kuvaavat vuottani erinomaisesti. Juokseminen on ollut vuoden 2012 kohokohta, ja hauskaa minulla on ollut!

Tammikuun alussa kirjoitin, että vuoden teema voisi olla usko itseesi. Ja minä olen uskonut. Vaikka olen vähän epäillytkin, niin olen uskonut! Ja tehnyt asioita, joita en aiemmin olisi ajatellut tekeväni. Vuoden ehdoton kohokohta oli Varalan puolimaraton syyskuussa. Se tunne, kun lähdin väkijoukon mukana juoksemaan, ja se tunne, kun ylitin maaliviivan. Ja se tunne, kun mietin sitä päättäväisyyttä, jonka olen itsestäni löytänyt. Se ylipainoinen nainen, jolle 2 minuutin hölkkä tuntui kamalan raskaalta, muuttui (edelleen ylipainoiseksi) naiseksi, joka jaksaa juosta puolimaratonin! Naiseksi, joka sen jälkeen vain tähtää eteenpäin, kohti uusia tavoitteita!

Vuoden toinen liikunnallinen kohokohta oli uusi pyörä ja innostus pyöräilyyn. Kuinka ihanaa olikaan pyöräillä aurinkoisina (ja vähemmän aurinkoisina) kesäpäivinä, päästä aivan uusiin maisemiin. Pyöräilyn kohokohtana ehdottomasti elokuinen 95 kilometrin lenkki. Aion tehdä saman uudestaan ensi kesänä, tai sitten suuntaan aivan eri suuntaan pitkälle lenkille.

Vilkaisin myös heiaheian vuositilastoa, tälle vuodelle liikuntatunteja on kertnyt kaikkiaan 255 tuntia, eli noin 40 minuuttia päivässä. Lajeista ykkösenä tietysti juoksu - 700 kilometriä. Pyöräilyä 704 kilometriä. Hävettävänä miinuksena venyttely, ainoastaan 40 kertaa (heiaheiaan kirjattuna), sehän ei ole edes kertaa viikossa.

Huomenna luvassa suunnitelmia ja haaveita ensi vuodelle. ;)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Lettureseptiä ja huonoa tuuria

Tosiaan, aamulla kahvinkeitintä ladatessani muistin lukeneeni jostain aamiaisletun reseptin, ja aamu tuntui juuri sopivan spesiaalilta sellaisen tekemiseksi. Yleensä askartelen illalla tuorepuuron tai smoothien valmiiksi jääkaappiin, huitaisen sen aamulla suuhuni ja painelen töihin. Viikonloppuisin on enemmän aikaa panostaa, ja jopa lukea jotain aamupalan ohessa.

Resepti löytyikin pienen muistelemisen jälkeen Little miss-blogista (jos ette jo lue, niin kannattaa! Ihanan inspiroivia juttuja liikkumisesta, syömisestä ja hyvinvoinnista). Tein pari muutosta reseptiin kaapin valikoimien perusteella, eli kaurajauhojen tilalla vehnäjauhoja, ja mantelijauhon tilalla kookosjauhoa. Ripaus hunajaa, ja kun ei piparkakkumaustetta löytynyt, niin hyppysellinen kanelia. Oli todella hyvää ja täyttävää, suosittelen ehdottomasti. :)

Aamupäivällä kyselin kaverilta illaksi hiihtoseuraa, ja hän lupautuikin. Alkoi kuitenkin houkutella myös juokseminen, ja päätinkin pinkaista pienimuotoisen viiden kilometrin testijuoksun. Alku sujuikin hyvin, lähdin n. 7:00min/km-vauhdilla liikkeelle, seuraavat kaksi kilometriä n. 6:50min/km, ja loppuun kiristin 6:20, ja 5:50 kilometrit. Puolivälissä juoksin erään talon ohi, jonka pihasta syöksyikin koira luokseni. Tiesin sen jo ennalta vähän toheloksi, joka juoksee autojen eteen ja käy muutenkin vähän haukkumassa kaikkia ohikulkijoita. Se tuli minunkin luokseni, kolautti päänsä reiteeni (niin luulin) ja juoksi takaisin pihaansa. Minä jatkoin matkaani, ja ajattelin, että kylläpä ikävästi kolautti, kun jäi vähän juilimaan. Ajattelin mainita koiran omistajalle asiasta, kun seuraavan kerran hänet näen. Kotiin päästyäni huomasin kuitenkin aiheelliseksi soittaa koiran omistajalle heti. Reidestä nimittäin löytyy kaksi hampaanreikää. Toivottavasti eivät tulehdu, parhaani mukaan ne yritin puhdistaa ja desinfioida.

Hiihtämään kuitenkin lähdin, kiersin tuon vajaan parin kilometrin lenkin 3 kertaa, eli kuuden kilometrin verran. Aina vain alkaa tuo perinteinen sujumaan paremmin, mutta en tiedä johtuuko pitovoiteesta vai mistä, mutta luistelu on vähän hankalaa, kun suksi ei luista. Ladulla kuitenkin luistaa.

Arjen luksusta

Kokeilen ensimmäistä kertaa blogata puhelimella. Halusin jakaa kanssanne oman pienen hyvän olon hetkeni. Rauhallinen, kiireetön aamupala: maitokahvia, aamiaislettu (ohjeen linkitän tähän myöhemmin) ja uusin Hiihto-lehti.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Taas suksi luisti

Tänään olin reipas, otin sukset mukaan töihin ja menin hiihtämään töiden jälkeen. Olin kuullut paljon juttuja loistavista uusista laduista siellä, ja pitihän ne päästä testaamaan. Ja hyvät olivatkin reitit! Suht pienehkölle alueelle oli mahdutettu monta eri mittaista latua (4, 3, 2 ja 1km), joten ladut risteilivät sikin sokin ja varsinkin pisin lenkki oli varsinaista serpentiiniä. Ainoan miinuksen antaisinkin latujen merkinnöistä, risteyskohdissa ei missään lukenut, että mihin suuntaan mikäkin lenkki lähtee.

Ensimmäisellä kierroksella mieleni teki itkeä ja hakata sukset päreiksi. Ei siksi, etteikö luistanut. Tai pitänyt. Molempia löytyi, ja varsin sopivasti. Vaan ne alamäet. Minä en uskaltanut. Heti kun mäki näytti jyrkältä, tai mutkaiselta, siirryin auraamaan luistelu-uralle. Minua inhotti, ärsytti, v*tutti oma pelkuruuteni. Pelkäsin kaatuvani, laskevani päin puuta, katkaisevani sukseni. Pelkäsin jo valmiiksi, kun kierroksen lopussa oli piiiitkä ja jyrkkä alamäki. Hetken seisoinkin sen päällä ja mietin kuinka pääsisin alas. Sitten kerroin itselleni, että mäki menee suoraan alas, kyllä sen tohtii laskea. Ja tohdinhan minä. Ja voi sitä tunnetta, kun uskalsin laskea alas, vauhdin hurmaa!

Seuraavalla kierroksella uskalsin jo laskea hieman mutkaisemman alamäen, mutta yhtä, sitä kaikkein jyrkimmin laskevaa, ja jyrkimmän mutkan tekevää en uskaltanut. Täytyy kai mennä uudestaan harjoittelemaan. Haluaisin talvella ehkä osallistua johonkin suurempaan hiihtotapahtumaan, mutta mitäpä sellaisessa tekisi tälläinen nynny, joka ei edes pääse mäkeä alas. :D

Huomasin myös, että kädet tarvitsisivat paljon enemmän voimaa hiihtoa ajatellen. Juoksemisen myötä jalat kyllä jaksaisivat hiihtää kilometritolkulla, mutta nyt kymmenen kilometrin paikkeilla käsistä alkoi voimat loppumaan pertsaa lykkiessä. Voimatreeniä siis käsille!

1h10min, ja 11 kilometriä oli päivän saldo.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Suksi luistaa


Tälläisiä maisemia tänään! Siinä sielu lepää. :)

Väkeä oli taas ladulla, mutta pidemmälle lenkille ihmiset ilmeisesti hukkuivat, kun kohtasin lähinnä kaksi sankaria, jotka tasaisin väliajoin minut ohittivat. Suksi luisti ja piti paljon paremmin kuin viimeksi. Pikkuisen tökki, mutta ei valittamisen arvoisesti.

Kiersin n. 1,8 kilometrin lenkkiä 10,2 kilometrin mittaisesti, ja nautin joka kilometristä! Perinteisen tekniikka alkoi löytymään, ja vähän kokeilin luistelutyyliäkin, se ei ihan niin hyvin vielä tullut muistin sopukoista, mutta kuitenkin paremmin kuin edelliskerralla. Eiköhän tämä tästä siis! Tekniikka-analyysini paljasti vikaa myös siinä, että alamäen jälkeen hukkaan vauhtini jonnekin ja sitten lähden tyhjästä taas lykkimään eteenpäin. Parantamisen varaa siis on.

Löysin yhden potentiaalisen hiihtotekniikkakurssin, mietin vain kehtaanko ilmoittautua vapaan tyylin kurssille perinteisen suksilla?

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ostoksien testailua

Pääsin perjantaina viimein testaamaan uusia suksiani! Tosin tätä ensimmäistä hiihtokokeilua varten täytyi ajaa 50 kilometrin päähän, että pääsin tykkilumelle tehdylle ladulle hiihtämään. Tunsin myös olevani niiii-iiin väärässä paikassa väärään aikaan. Ajattelin ettei perjantai-iltana olisi ladulla ruuhkaa, vaan olihan siellä. Parkkipaikka autoja täynnä ja tulevaisuuden kilpahiihtäjät vanhempineen hiomassa tekniikkaa. Minua aivan raivostutti, kun tiedän ja osaan hiihtää, mutta jotenkin en kropastani löytänyt sitä osaamista. Lajinvaihto juoksemisesta hiihtämiseen ei käynytkään aivan helposti ja totesin tarvitsevani kilometrejä alle paljon, että löytyisi se rentous.

Nyt hiihdin 7 kilometriä, vajaan kahden kilometrin lenkkiä kiertäen. Huomasin pitovoiteen epäonnistuneen, huomasin toisten ohittavan minut kaksi kertaa kierroksen aikana ja huomasin kehittäneeni alamäkikammon. Varsinkin, jos alamäessä on mutka. Hui sentään. Aion mennä huomenna uudestaan, vähän lähempänä sijaitsevalle ladulle tosin.

Eilen tein vähän erilaisia ostoksia. Paikallisissa urheilukaupoissa ei ollut Icebugeja. Mutta Sarva Xtiroja oli. Ne tuntuivat mukavilta jaloissa, eivätkä olleet kovinkaan kalliit, joten... Ostin ne. Tänään pääsin testaamaan, ja teinkin hieman yli tunnin lenkin. 7,5 kilometriä juosten ja kävellen vuorotellen. Juoksu noin 8:00min/km-vauhdilla, jotta sykkeet pysyisivät matalalla. Kengät ovat selvästi kevyemmät ja vähemmän vaimennetut kuin nykyiset Asicsini, mutta tuntuma ensimmäisellä lenkillä oli parempi kuin Asicsien ensimmäisellä lenkillä. Jalat tuntuivat vähän väsyneiltä loppulenkistä, mutta eivät kipeytyneet, eikä rakkojaan ilmestynyt. Pito oli hyvä, parempi kuin Asicseilla. Tokikaan kymmenen sentin pöpperössä eivät nämäkään tilannetta pelastaneet, mutta muuten olivat oikein mainiot. Toivottavasti suhteemme jatkuu yhtä hyvänä. ;)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Suunnanmuutos vai itsensä huijaamista?

Minusta tuntuu, että olen koko syksyn hokenut täällä, kuinka nyt alkaa uusi kurinalainen elämä, ja nyt alan taas laihduttaa ja nyt loppuu tämä mässääminen ja nyt lähtevät loputkin kilot. No, totuus on, että olen nyt huomannut hukkanneeni laihduttamisen viimeisen, puuttuvan palasen - inspiraation.

Mietin, mistä tämä kaikki johtuu. Kesällä, kun todella huomasin laihtuneeni, ja sain kuulla kehuja suunasta jos toisestakin, alkoi inspiraatio lipua pois. Päästin valloille ajatukset siitä, ettei yksi herkkupala haittaa. Ja pikkuhiljaa olen inspiraation hukannut. Nyt sitä ei näy missään. Ennen kävin joka aamu vaa'alla ja merkkasin vihkoon painonkehityksen. Nyt käyn enää silloin tällöin, ja jos käyn, en välttämättä muista kirjata tulosta mihinkään.

On siis aivan turhaa yrittää aloittaa uutta laihdutuskuuria, kun inspiraatio puuttuu. Tulisin kuitenkin parin viikon päästä kertomaan, että ei nyt taaskaan oikein onnistu, ja jos ensi tiistaina taas aloittaisin. Päätin siis aloittaa suunnan muutoksella. Tai itsensä huijaamisella, ihan miten asian haluaa sanoa.

Tänä aamuna painoni oli 92,7kg. Nyt unohdan hetkeksi jo tippuneet kilot, ja tämä on painonhallinta-projektini aloituspaino. En pyri siihen, että paino tippuu. Pyrin siihen, että paino ei ainakaan nouse. Ei väliä, jos se himmailee noissa lukemissa viikon tai kuukauden, kunhan suunta ei pysyvästi lähde ylöspäin. Käyn joka aamu vaa'alla ja pikkuisen katselen myös mitä suuhuni pistän. Katsellaan sitten jossain vaiheessa miltä tämä alkaa näyttää, tippuuko paino vai ei. Ja löytyykö innostus suurempaan projektiin vielä joskus.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Nastat alle vai ei?

Juoksin tänään vaihteeksi huonoissa olosuhteissa, ja pohdin matkalla talvilenkkareita.

Lenkki alkoi (ja loppui) puolen kilometrin umpihankihölkkään. Usein kuulen ihmisten sanovan, että talvella pitää olla lenkkareissa goretexiä/vedenpitävyyttä, etteivät varpaat kastu ja palele. Minulla eivät varpaat lenkillä palele, eivät edes jos juoksen lätäkön läpi. Mietinkin, että ovatkohan talvilenkkarit minulle liian lämpimät?

Sitten kuitenkin, kun loppumatkan juoksin kamalassa pöperölumessa mietin, että talvilenkkareiden pohjakuviointi olisi varmasti parempi näissä olosuhteissa kuin kesälenkkareiden suhteellisen sileä pohja (ja sileät nastapohjalliset). Kuvioinnista olisi hyötyä pöpperölumessa, ja nastoista jäätiköllä.

Luin Juoksijalehdestä nastalenkkareiden testiarviot, ja kenkien kuvauksista päätellen minulle sopisivat parhaiten Icebugin Heros bugrip tai Hiko bugrip. Yllätyin myös, kun nettikaupoista löytämäni hinnat eivät edes olleet kovin pahoja. Pitäisi joskus päästä kauppaan sovittamaan kenkiä, sovittamatta en uskalla vieraan merkkisiä lenkkareita tilata.

Onko teillä kokemuksia nastalenkkareista/talvilenkkareista?

lauantai 8. joulukuuta 2012

Vaihtelevia juttuja

Viikko on vierähtänyt hieman vaihtelevissa merkeissä. Tiistaina juoksin 5 kilometrin rauhallisen lenkin -20 pakkasessa. Keskiviikon istuin autossa, torstaina vietin rauhallista itsenäisyyspäivää äidin luona joulutorttuja syöden ja pukuloistoa katsellen. Eilen juoksin surkeimman lenkin pitkästä aikaa, ja tänään olen nauttinut käsitöistä ja kahvakuulasta.

Tosiaan, tulin eilen takaisin äidin luota, eli vietin 3 tuntia autossa. Syömiset matkustamisesta johtuen olivat vähän mitä sattuivat, joten kroppa oli tukossa istumisesta ja energiaa ei ollut riittävästi juoksemista varten. Lisäksi en osannut pukeutua -7 asteen pakkaseen (note to self: tekninen kerrasto + talvitrikoot ovat liikaa, samoin yhdistelmä kerrasto+juoksupaita+takki), tunsin oloni kuumaksi heti ensimmäistä askelista lähtien. Kenkävalintakin oli väärä. Fiksumpi olisi ymmärtänyt, että jos edelliset kolme tuntia on satanut lunta, niin sitä lunta on satanut. Minä ajattelin, että olosuhteet olisivat samat kuin alkuviikolla, eli tiellä ei käytännössä olisi lunta ollenkaan. En siis laittanut nastoja kenkiin kiinni. Vaan olihan sitä lunta. Useampi sentti. Joten jalka lipsui joka askeleella, ja tästä johtuen askel ja sitä myötä kroppa oli jännittynyt. No, sellainen 28 minuuttia 7:00min/km-vaudhilla, eli 4km tuli juostua, ja viimeiset metrit aivan puujaloilla. Tulipahan tehtyä ja opittua miten kannattaa juosta.

Tänään vihdoin tein pohjustusvoitelun suksilleni. Ja kyllä tuntui hyvältä. Nautin kätteni työstä, tosin pelkään joutuvani raportoimaan tänne, kuinka ei luista, ei ollenkaan. Toivottavasti kohta saataisiin latuja tehtyä, ainakin lumisateita on ensi viikolle lupailtu. Illalla oli vielä ohjelmassa kahvakuulajumppa. Tuntui hyvältä sekin.

Nyt Taru sormusten herrasta ja glögiä. Ihanaa viikolopun jatkoa kaikille!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Paska maanantai

Juuri kun huomasin motivaation ja inspiraation olevan kohdallaan, niin heräsin aamuyöllä siihen, että toista silmää särkee ja se valuu solkenaan. Eikä mennyt ohi, joten heitin (taas) piilolinssiparin roskiin ja tein työmatkan apteekin kautta silmätippoja hakien.

Ärsyttävintä tässä on, että en ymmärrä mistä tämä taas johtuu. Tosiaan kärsin samasta vaivasta, hieman lievempänä, tasan kaksi viikkoa sitten. Nytkin uudet linssit olivat olleet silmissä vasta viikon verran. Ovatko silmäni kyllästyneet yötäpäivää-linsseihin, vai piilolinsseihin ylipäätään? Onko syynä silmien kuivuminen töissä (huono sisäilma?) Mieli on maassa ainakin, jos joudun piilareista luopumaan, rakastan niiden helppoutta ja käytännöllisyyttä.

No, nyt ainakin tämän illan käperryn itseeni ja kurjuuteeni. Jospa huomenna pääsisin jo liikkumaan.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pakkassunnuntai.

Kyllä omatuntoni koki pienen kolauksen äsken, kun vilkaisin heiaheian tilastoa. Tämän viikon liikunnat 3 tuntia, joista tunti tänään ja vähän yli tunti maanantain joogasta. On muka taas elämä vienyt, ollut kiirettä ja väsymystä, iltamenoja ja huonoa säätä. Bloggaaminenkin on ollut oikeastaan olematonta, yritän parantaa tapojani jatkossa tämänkin asian suhteen.

Eilen joulukuu alkoi vaakalukemalla 92,4kg. Taitaa olla turhaa haaveilla siitä 85kg:n alituksesta jouluna, mutta jospa edes vaihtaisin vuotta suurinpiirtein samoissa lukemissa joihin olen tänä vuonna päässyt?

Luin eilen illalla 24-blogista Kukka Laaksosta ja kahvakuulasta, ja päässäni alkoi pieni ääni kysellä, että koskahan minä olen viimeksi kahvakuulaillut? Päätin korjata asian heti tänään, ja tein pienen vartin treenin. Ihan perusjuttuja, heilautuksia eri variaatioilla, rinnallevetoa ja työntöä. Tuntui hyvältä, oikealta. Täytyy ulkoiluttaa kuulaa useammin jatkossa.

Tänään juoksin viikon ainoan juoksuni. Pakkasta -15, eikä edes tullut kylmä. Loppulenkistä tosin reidet hieman vihjaisivat olemassaolostaan, täytyy pohtia jos sille alueelle lisäisi vähän enemmän vaatetta. Nyt päällä oli alusvaatteet, tekninen kerrasto, juoksupaita, talvitrikoot ja takki. Sekä säärystimet (ja pipo ja hanskat). Juoksin 40 minuuttia, eli 6 km ja alkuun ja loppuun kunnolliset kävelyt. Oli heiaheian mukaan vuoden sadas lenkki, kilometrejä kertynyt 643 kilometriä.

Ensi viikolla ohjelmassa voisi olla uintia, juoksua, kahvakuulaa, ja hiihtäminenkin olisi ihanaa, mutta ei taida olla riittävästi lunta. :/

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sunnuntailäskit

Olen tässä päivän mittaan yrittänyt saada tekstiä aikaan. Se tuntuu tänään jotenkin vaikealta. Sanat tuntuvat tönköiltä ja maailmassa tuntuu olevan paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että painoni on hurjat 92,6kg tänään. Mutta faktat ovat ne, että tämän viikon liikunnat ovat olleet huomattavasti vähäisemmät kuin edellisviikoilla ja varsinkin eilispäivä meni harakoille, syömiset olivat ihan mitä sattui ja lähinnä istuin, milloin autossa, milloin missäkin penkissä.

Mutta ajatukset ovat jo enemmänkin oikeassa syömisessä, kuin herkuttelussa. Nyt kun pääsen kunnolla rytmiin ja ajatukset täysillä mukaan, niin eiköhän tämä tästä. Tein eilen jo elämäni ensimmäisen vihersmoothien. ;)

Huomenna testaan osaamiseni ensimmäisissä pikkujouluissa jouluruokapuffetin äärellä. Illalla sitten syksyn viimeiseen joogaan ja mahdollisesti uimaankin.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Joku roti!

Eilinen meni harakoille. Aamulla heräsin hieman kipeänä, ja kävinpä hakemassa lääkekuurinkin. Tosin apteekista ei lääkkeitäni löytynyt, joten ilman jäin. Nyt olokin on jo paljon parempi, joten en tiedä tuleeko lääkkeitä edes syötyä. Uimakoulun viimeiset kerrat jäävät kyllä väliin, kun vähän kuitenkin huolestuttaa (nimim. silmätulehdus(ko)?). Mitä muuten enemmän uivat lukijat olette mieltä, olisiko parempi hankkia uimalasit vahvuuksilla vai uida piilarit + uimalasit-yhdistelmällä. Jostain luin, että piilarit päässä ei kannattaisi uida, mutta en tiedä viitattiinko tällä siihen, että uitaisiin ilman uimalaseja...?

Tänään on ollut parempi päivä, mutta jännittämisen aiheita on ollut, ja töiden jälkeen olikin vetämätön olo. Sain suostutella itseäni lenkille k a u a n. Lopulta tein vähän yli 4 kilometrin lenkin, ensin kävelin vajaan kilometrin päästäkseni asvaltille, juoksin 2,5 kilometrin pätkän ja kävelin takaisin kotiin. Oikein keskityin hissuttelemaan, mutta hissuttelin sellaista vauhtia, että syke ei noussut, mutta tuntui vielä edes jotenkin juoksulta. Vauhti n. 8:10min/km.

Lenkillä harkitsinkin lajin vauhtia. Nyt tiet ovat täällä aivan kamalassa kunnossa. Kun maa ei jäädy, ja vettä sataa jatkuvasti, hiekkatiet ovat järkyttävää kurapaskaa. Siellä juokseminen on hirveää, kun kaikkia uria ei näe, tiet ovat epätasaisia, upottavia ja kuoppaisia. Jos haluan juosta asvaltilla, vaihtoehtoja ei ole kuin yksi edestakaisin juostava tie. Päivänvalossa olisi helpompaa, mutta sisäsiisti päivätyö toimistossa ei oikein anna siihen mahdollisuuksia. Mietinkin vaihtaisinko joksikin ajaksi kävelemiseen. Tekisin kävely-/sauvakävelylenkkejä viikolla ja juoksisin viikonloppuna päiväsaikaan. Uimiseen olisivat nämä säät parhaat mahdolliset, mutta kun tuo uimahalli on niin kaukana! Suunnitelmissa on kyllä vaihto lähempänä olevaan...

Ja se roti? Niin, eilen stressatessani, sairastaessani ja ärsyyntyessäni söin mitä sattuu. Lopulta kyllästyin taas itseeni. Ja toivoin taas, että löytäisin sen kurinalaisuuden. Alkaa kohta v*tuttaa, kun tunnen jatkuvasti kirjoittavani tänne "palaan taas terveelliseen ruokavalioon"-postauksia.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

En olisi halunnutkaan juosta

 Ulkona on taas oikein kurja ilma.  Tuulee lujaa ja kylmästi. Tiellä on melkein polviin asti kuraliejua.  Siitä huolimatta (vai juuri sen takia) tarkoituksena oli juosta viikonlopun pitkä lenkki, 1h45min. Olin jo pohtinut mihin päin lähtisin, mitä musiikkia kuuntelisin, ottaisinko geeliä mukaan vai pärjäisinkö ilman? Olin siis täysin valmistautunut juoksemaan, kunnes huomasin, että toisen jalkapöytäni päällä seisoo hevonen. 

Ystävällinen eläin kun oli, se siirsi kavionsa nopeasti pois, ja minä syöksyin sisälle tutkimaan vahinkoja ja kaivamaan pakastimesta hernepussia. Lopputulos on kipeä jalka (mutta ei murtumia), komea mustelma ja ärsyyntynyt kuntoilija, joka ei päässytkään suunnittelemalleen lenkille.

Ärsyynnystä purkaakseni googlettelin erilaisia juoksu- ja uintiohjelmia, ja löysin "kivan" testin, jolla voi selvittää ovatko omat korsettilihakset hyvässä kunnossa. Lyhykäisyydessään testi etenee niin, että otetaan lankkuasento (kyynärpäät ja varpaat maassa). Pysytään tässä asennossa 60s, sitten nostetaan oikea käsi ilmaan, 15s, vaihdetaan ilmassa olevaa kättä 15s. Lasketaan käsi maahan, nostetaan oikea jalka ilmaan, 15s, vaihdetaan jalkaa, 15s, ja lopuksi lasketaan jalat maahan ja pysytään perusasennossa 60s.

Arvatkaa kuka romahti maahan heti yritettyään nostaa toisen kätensä ilmaan? Jep, minä. Löysin kivan keskivartalotreenin, jonka voisin ottaa ohjelmaani. Eivät nimittäin tekisi pahaa tuollaiset lihaskuntoharjoitteet, kuntosali kun edelleen on poissuljettu vaihtoehto. Toinen kiva kotikuntopiiri löytyy täältä (sivuilla myös erilaisia puolimaratonohjelmia).

p.s. Ilmoittauduin Tukholman maratonille.

torstai 15. marraskuuta 2012

Slow motion

Jokin aika sitten Aku linkkasi blogiinsa vinkin My Asics-sivustosta . Minäkin innostuin, ja tein oman maratonohjelman, tavoiteaikana 5 tuntia. Ohjelma alkaisi joulukuun puolivälin jälkeen, ja järkytyin, kun ensimmäisten lenkkien vauhdiksi ohjeistettiin 9:00min/km. Päätin tänään kokeilla. Ihan huvikseni.

No, jo ensimmäisten satojen metrien jälkeen huomasin tuollaisen jurnuttamisen olevan uskomattoman vaikeaa. Rennosta hölköttelystä oli meno kaukana, ja sykkeetkin kohosivat kun piti oikein yrittämällä yrittää saada jalkojen liike muistuttamaan juoksua, mutta vauhti matelua. Puolentoista kilometrin (vauhti 8:30min/km) jälkeen totesin, että fuck this shit ja heitin kävelyksi.  Jalkoihin sattui ja ärsytti tuollainen vaikea vääntäminen.

Käännyin kotiinpäin ja päätin hölkötellä kotiin rennon kivasti, sellaista vauhtia mikä hyvältä tuntuu. Taas sain todeta, että fuck this shit. Hölköttelyä oli juu, mutta ei kivaa eikä rentoa. Päivän plusasteiden ja illalla tulleen pakkasen myötä märkä ja kurainen hiekkatie oli muuttunut jäisten urien muodostamaksi seikkailuradaksi. Vaihtoehtoja etenemiseen oli kaksi: joko yritin pitää kropan rentona, katseen kaukaisuudessa - ja seurauksena kompastelin jatkuvasti, kun en nähnyt mihin jalkani lykkäsin. Toinen vaihtoehto oli jäykästi tuijotella jalkojen juureen ja jäykästi hissuttaa eteenpäin.

P.s. koskahan sitä oppisi, että ihan kaikkea ei kannata kokeilla ihan vain huvikseen?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Minullako hyvä kunto?

Usein laihduttavat ihmiset sanovat, että laihtumisen ymmärtämiseen ja sisäistämiseen menee aikaa. Ettei ymmärrä olevansa 20kg kevyempi kuin aikaisemmin. Minä olen huomannut saman ilmiön kunnon kohoamisessa.

Vaikka kuinka yritän muistella niitä hetkiä, kun aloitin juoksemisen, ja 2 minuutin juoksupätkät tuntuivat ikuisuudelta, 8 minuutin hölkästä puhumattakaan, en jotenkin ymmärrä eroa nykyhetkeen. Ja vaikka muistan sen ensimmäisen 5 kilometrin juoksun, jonka viimeisellä kilometrillä purin hammasta ja yritin olla laskematta montako puhelinpylvään väliä vielä olisi matkaa ja sen tunteen, kun sykemittari näytti matkaksi 5 kilometriä, ja mieleni teki vain maata maassa, en ymmärrä kuntoni oikeasti kasvaneen, kun koen saman fiiliksen puolimaratonin viimeisillä kilometreillä.

Viime viikolla sanoin uimaopettajalle, että tänä syksynä tekniikan harjoitteleminen on paljon helpompaa, kun olen paremmassa kunnossa kuin viime syksynä. Että on helpompaa keskittyä tekniikkaan, kun kunto ei lopu kesken illan. Heti sen perään teki mieli korjata, että enhän minä kyllä oikeastaan ole yhtään sen paremmassa kunnossa.

Joka kerta, kun joku ihmettelee tai kehuu lenkkieni pituutta, tai sitä, että juoksen monta kertaa viikossa, yritän vähätellä ja sanoa, että no enhän minä, kyllähän muut juoksevat lujempaa ja useammin ja pidemmästi.

Jokin pieni ääni pääni sisällä sanoo, että en minä oikeasti ole hyvässä kunnossa. Että pääsin puolimaratonilla maaliin ihan vain hyvällä tuurilla ja sitkeydellä. Että en voi sanoa itseäni kuntoilijaksi. Että olen edelleen se sama huonokuntoinen paska, joka hengästyy rappusissa ja väsyy heti hölkättyään muutaman minuutin.

Vaikka kyllä tiedän, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, en siltikään ymmärrä sitä.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Hosumista

Piti jo eilen kirjoittaa maanantain uimakoulukerrasta, mutta en ehtinyt. Minä säntäsin altaaseen innosta soikeasta muistellen mielessäni kaikkia saamiani ohjeita. Mutta, kuinkas sitten kävikään? Ensimmäiset altaanmitalliset olivat aivan k a m a l i a. Sanoinkin opettajalle, että tämä tuntuu aivan kamalalle. Melkein teki mieli lähteä kotiin, mutta päätin, että tämän minä vielä opin. Kokeilin potkuja ja käsiliikkeitä laudan kanssa, se sujui. Mutta kun yritin kokonaissuoritusta, niin heti meniksi päin p*rsettä.

Hetken uimistani seurattuaan opettaja tuli sanomaan, että jospa kokeilisin keskittyä vasemman käden liikerataan. Tehdä sen oikein rauhallisesti. Minä siis hengitän oikealta puolelta ja jotenkin keskityn vain hengittämään oikean käden tahdissa ja vasen käsi "tulee perässä". Vedin sitä veden pintaa pitkin ja tein käsivedon hätäillen. Tämä olikin sitten se ratkaiseva käänne! Kun keskityin oikein ajatuksella rauhoittamaan vasemman käden liikerataa ja nostamaan käden kunnolla veden pinnan yläpuolelle, uimiseen löytyi hyvä rytmi. Sen myötä pystyinkin ottamaan kunnolla happea ilman, että nostin päätäni liikaa. Ja kun en nostanut päätäni liikaa, eivät jalatkaan tippuneet pohjaa kohti. Oli hieno tunne, kun uimalla pääsikin eteenpäin, eikä tarvinnut kaiken aikaa vain räpiköidä.

Toivottavasti tänään muistan, kuinka homma toimii. :)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Maanantai-illan nopeat

-Ajattelin siirtää vaa'an makkarista vessaan. Vessassa vaaka näytti 5kg enemmän kuin makkarissa. Vein sen takaisin.

-Kroolaaminen alkoi sujua, vihdoinkin. Tästä lisää huomenna. ;)

-Sukelsin altaanmitan, 25 metriä!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Viikko 44 ja vähän tulevaakin

Viime viikon liikunnat numeroina: 7,1 tuntia. Koostuen uinnista (2krt), juoksusta (2krt) ja erinäisistä muista jumppailuista, kuten joogasta, kävelystä, kuntopiiristä jne.

Juoksuohjelman suhteen oli helpompi viikko, joten lenkkejä tuli tehtyä vain 2, kun kun kolmannen korvasin uinnilla. Ensi viikolla pitäisi juostakin enemmän, mutta uimakoulu vaikuttaa siihen ja luultavasti ainakin pari lenkkiä jää väliin. Varsinkin, kun uimakoulua on ensi viikolla 3 iltaa. Joten jos juoksulenkkejäkin on ohjelmassa 4-5 ja vapaapäiviäkin olisi hyvä olla joskus, niin jotain pitää jättää väliin. Täysipainoiseen juoksuun päästäänkin takaisin sitten uimakoulun loputtua. :)

Huomenna aion taas aloittaa punnertamisen (tai tiistaina, en huomenna ehkä ehdi). Peukalo on niin parantunut viime viikon tapaturmasta, että sitä ei punnertaminen häiritse. Istumaannousutreenin aion jättää kesken ja korvata tuolla 8 min abs-treenillä, se on paljon mielekkäämpi. Eli sitä nyt joka toinen päivä (ti-to-la).

Ja paino. Tosiaan. Viime viikolla 90,4. Tänään 91,4kg, kiitos menkkojen. Toivottavasti ensi sunnuntaina oltaisiin jo alle 90kg. :) Tai edes siellä lähellä.

Teemana keskivartalo

Sitä tietää olevansa tuhon tiellä, kun selailee internetistä jumppavideoita ja kokeilee yhtä jos toistakin. Kaikki lähti siitä, kun muistin uusimmassa Fit-lehdessä olleen tasapainotreenin. Päätin kokeilla. Huomasin joidenkin liikkeiden olevan hyvinkin helppoja minulle (seistään varpaillaan, laskeudutaan kyykkyyn ja noustaan ylös, koko ajan varpaillaan) ja toisten hyvin vaikeita (toispolviseisonnassa nostetaan toinen jalka sivulle ja vastakkaisen puolen kättä ojennetaan myös sivulle). Tätä pitäisi muistaa tehdä aina silloin ja tällöin. Jos ei vaikka koko treeniä kerralla, niin joitakin liikkeitä.

Treenin aikana huomasin sen ottavan hyvin keskivartalon lihaksiin ja päätin vihdoin testata paljon puhuttua 8 min abs-treeniä, ja etsinkin youtubesta sen helpoimman version. Näitä on 3 eri tasoa, ja ohjeiden mukaan pitäisi tehdä aina pari viikkoa yhtä tasoa joka toinen päivä. Katsotaan, saisinko aikaiseksi. Ainakin tämä on monipuolisempaa ja siten minulle motivoivampaa kuin tehdä pelkkiä istumaannousuja.


Vatsalihastreenin jälkeen totesin, että tasapuolisuuden nimissä pitäisi treenata myös selkää. Ei muuta kuin hakuun "back exercise" ja valikoin tarjonnasta Fitness Blenderin selkätreenin. Selkätreenivideota en jostain syystä saa tähän, bloggerin youtubehaku kieltäytyy sitä linkittämästä. Mutta kyseessä on 25 minuutin treeni, välineinä käsipainot ja jumppapallo. Minä skippasin jumppapalloliikkeen, sillä jumppapalloni viettää aikaansa laatikossa vaatehuoneessa. :) Heidän kotisivuillaan on myös hurjasti muita jumppavideoita, joista joitakin varmasti tulen joskus kokeilemaan!

Illalla on ohjelmassa vielä palauttava kävelylenkki kaverin kanssa, huomenna uidaan taas! Suunnittelen jo, kuinka saan edes yhden viikottaisin uintikerran uimakoulun jälkeen ohjelmaani.

P.s. Paino oli viikko sitten 90,4kg, tänään 91,4kg. Syynä tietty aika kuukaudesta

torstai 1. marraskuuta 2012

Uimisen sietämätön ihanuus

Nyt on kaksi uimakoulukertaa takana. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi selkäkrooli ja rintauinti, ja pikaiset kylkikäännösharjoitukset. Eilen teemana oli vapaauinti. Ensin laudan kanssa potkuja, sitten laudan kanssa käsivedotkin mukaan ja lopulta kokonaissuoritus. Ja tiedättekö mitä, vaikka minun kroolaamiseni on aivan surkeaa, niin se on silti sata kertaa parempaa kuin vuosi sitten! Silloin jouduin melkein joka kerta huilaamaan altaan puolivälissä, kun kaikki meni sekaisin. Nyt pääsin jo altaanmitan kerralla. Mutta voi surkeutta, kun tiedostaa kaikki virheensä. Happea ottaessa pää nousee liikaa ja tulee sellainen "ryhävalas ponkaisee pintaan"-efekti, jolloin jalat tippuvat alas. Vasemman käden liikerata häiriytyy myös ja vedän sitä veden pintaa myöten. Laudan kanssa potkut menevät hyvin, enkä nosta päätä liikaa. Kokonaissuorituksessa sitten kaikkien asioiden yhdistäminen epäonnistuu. Olisipa jo maanantai, niin pääsisin harjoittelemaan lisää! Luin tekniikkaohjeista, että ei pidä keskittyä nostamaan jalkoja, vaan painamaan rintakehää alas, kuin uisi alamäkeen. Haluan päästä kokeilemaan! :) Uinti on siitä ihanaa, että siinä todellakin huomaa, kun homma sujuu. Aina parin potkun ajan tuntuu, kuin kiitäisin pitkin vedenpintaa.

p.s. Triathlonkuume nousee.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lauantaiostokset

Sain eilen mukavan puhelinsoiton, ja suuntasinkin urheiluliikkeeseen ensimmäisenä asiana tänään. Hymyilytti heti, kun astuin ovesta sisään ja sain sanoa myyjälle, että tulin hakemaan suksiani, ne ovat kuulemma tulleet. Sainkin oikein asiantuntevaa palvelua, suksien sopivuus tarkistettiin (olivat myyjän sanojen mukaan nappipari!), voitelualueet merkittiin ja siteet kiinnitettiin. Varastosta etsittiin suksien kaupanpäälliset, eli hiihtoliivi ja juomapullovyö. Sitten sain sukset käteeni ja kassan kautta kotiin. ;)

Tuollaiset kaunottaret/komistukset siis kotiini kannoin. Jos pyörällä on nimi, niin pitäähän suksillakin, eikös? Nämä vielä hakevat omaansa, mutta olen varma, että tulemme kokemaan monta luistavaa kilometriä laduilla yhdessä! Nyt siis tarvitsee vain opetella voitelemaan kunnolla. Tai muistella, kuinka se tapahtuu, olen nimittäin joskus yläasteiässä vielä osannut voidella sukseni, mutta siitä on jo aikaa.

Anttilassa oli pakko myös pyörähtää sporttivaatepuolen kautta, ja minun oli Ihan Pakko ottaa mukaani yksi Reebokin t-paita. Oma paitani on harmaa, ja teksti lila. Mikään urheilupaita se ei ole, ja valitsinkin koon XL, pääasiallisena tarkoituksenani käyttää tuota kotipaitana. 



Äsken kävin juoksemassa viikonlopun pitkän lenkin, 1h40min. Päätin jo alussa, että kävelen välillä, sillä en ole pitkiä lenkkejä juossut pitkään aikaan. Juoksinkin aina 30 minuuttia, ja sitten 5 minuuttia kävelyä. Oikein sopiva tahti. Juostessani ajattelin, että tulisipa jo talvi, niin pääsisin vaikka hiihtämään välillä näitä pitkiä lenkkejä. ;) Juoksulenkillä testasin tuon hiihtoon tarkoitetun juomapullovyön. Ihan näppärä, tosin pullo ei oikein löytänyt omaa paikkaansa vyötäröllä. Tähän syynä ehkä se, että peukalovammani vaikeutti vyön kiristämistä. ;) Pullon korkkisysteemi on vähän hankala, se jää helposti auki, ja vettä roiskuu ulos. Kerran huomasinkin hihan olevan märkä ulkopuolelta, hyvin piti Craftin takki vettä! 

Huomenna pidän vapaapäivän, vähän venyttelyjä luvassa. Maanantaina alkaakin sitten tekniikkauimakoulu, joka tulee viemään juoksemiselta aikaa ainakin jonkun verran.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensimmäinen talven aiheuttama vamma

Koko päivän töissä katselin ikkunasta ulos, ja ajattelin, että onpa ihanaa, kun on lunta. Valkoista, pehmeää lunta. No, sitten tuli aika lähteä kotiin. Yrittäessäni päästä autooni sisälle, venäytin peukaloni. Se on kovin, kovin kipeä. Pihtiote onnistuu ja puristaakin voi, mutta taivuttelu ja pyörittely ei tunnu hyvältä. Todennäköisesti kuitenkin kyseessä on ihan vain venäytys, sillä kipu ei ole sietämätöntä, ja lievä turvotuskin on laskemaan päin.

Olen huomannut, että aina joskus voivottelen vaivojani liiaksi asti. Kuten nytkin, sormeen sattuu, niin kaikki tekeminen on no-no. Jättäisinkö juoksulenkin väliin, sormeen sattuu. Päätin kuitenkin lähteä, sillä kyseessä oli lenkki, jota olin odottanut koko viikon. 20min hölkkää, 3x5min vedot, 10min hölkkää. Alku oli surkeaa. Oli kylmä, ja hölkkäsin todella hitaasti, askeleet eivät sopineet alle ja kävelinkin pari askelta ihmetellen, että mistä nyt oikein tuulee. Kuitenkin, kun aloitin vedot, niin askel alkoi kevetä ja fiilis parantua. Juoksin nuo sellaista 6:30min/km vauhtia, ja itsekseni ajattelin, että seuraavalla kerralla voisin kokeilla nostaa vetojen vauhtia kerta kerralta, sillä lailla saisin itsestäni enemmän irti. Ainoa miinus ovat kenkäni, jalkojen ei kuuluisi olla lenkin aikana kipeät, eli voi olla, että menevät vaihtoon nuo. Ainakin pitäisi ostaa uudet nastat, pikkuisen tuntui lipsuvan liukkaalla.

Peukalovaivan takia punnerrushaaste jää nyt hetkeksi. Kokeilin, eikä painon varaaminen käden päälle tunnu hyvältä.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ensilumi

Tänään maahan satoi ensilumi. Tai no, satoi ja satoi, sataa edelleen. Maassa on nyt muutama sentti tuota ihanaa valkoista ainetta. Teimme kaverin kanssa 8 kilometrin kävelylenkin, ja hymyilin varmasti koko matkan. Hymyilin koko päivän odottaessani lunta. Masentaa jo tieto, että kohta se sulaa ja muuttuu loskaksi. Mainitsinko jo, että pidän lumesta?

maanantai 22. lokakuuta 2012

Long time, no yoga.

Parin viikon joogatauon jälkeen oli vähän plaaaah-fiilis lähteä joogaamaan. Onneksi lähdin. Oli nimittäin ihanaa. Uusi harjoitusohjelma (?), jossa oli paljon edellistä enemmän niska/hartia/selkävaivoihin apua tuovia asanoita. Tuntui todella hyvältä, auttoi juuri oikeisiin paikkoihin. Tosin loppurentoutus ei ollut minulle meditaatiota, minä mietin elämän suuria asioita. Tosin tuollainen silmät kiinni makaaminen on tällä hetkellä minulle rentoutumista joka tapauksessa. Hetki, jolloin ei tarvitse tehdä mitään.

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen, jääkaapissa jähmettyvät ensimmäiset itsetehdyt proteiinipatukat.  Kaupan proteiinipatukat eivät saa kannatustani, ne maistuvat keinotekoisilta, ja lisäksi niitä saa jauhaa ja jauhaa kunnes leuat ovat aivan jumissa, eikä vieläkään patukkaköntti ole valmiina nielaistavaksi. Kuitnekin, aina kun törmään jossain blogissa jonkun mielipiteeseen "maailman parhaasta proteiinipatukasta", riennän ostamaan sellaisia - ja petyn. Niinpä päätin kokeilla itse tehtyjä. Ohje on jaanaban blogista. Tein ihan ohjeen mukaan simppeleitä, mutta näitähän voisi tosiaan maustaa vaikka ja kuinka, kuivatuilla marjoilla tai pähkinöillä, rusinoilla, kookoshiutaleilla, myslillä, eri makuisilla proteiinijauheilla jajajaja. Jospa söisin kuitenkin ensin nämä ensimmäiset ja jatkaisin kokeiluja sitten. ;)  Lisää reseptejä löytyy googlettamalla varmasti kymmeniä. :) Jos jollakulla on muuten hyvä resepti testattuna, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikkokatsaus

Aaamupaino 91,0kg. Hissunkissun, mutta onneksi alaspäin, eikä enää ylöspäin. Syömiset ovat menneet välillä hyvin, välillä huonommin. Mutta ruokapäiväkirjan pito? Tuota tuota, ensimmäiset kaksi päivää muistin, sitten en. Uusi yritys nyt.

Haasteet. Dippihaasteen koettua epäonnea rannevaivojen merkeissä päätin, että kaksi haastetta kerrallaan on sopiva määrä. Eli nyt teen punnerrus- ja istumaannousuhaasteet loppuun, ja sitten palaan dippien pariin. Noiden tekemisessä on kuitenkin tekemistä, niin on helpompaa muistaa kaksi haastetta. Vatsalihashaasteessa aion siirtyä seuraavalle viikolle, mutta tiputtaa keskimmäiseen tasoon, jolloin haaste hieman helpottuu. Tämän viikon treenien perusteella olen tainnut valita liian korkean haasteen. Keskimmäinen sarakehan oli lähtötasotestissä 31-40 istumaannousua tehneille, ja viimeinen yli 40 tehneille. Minä tein tasan 40, ja valitsin viimeisen sarakkeen. Tiukkaa on tehnyt. Punnerrushaaste sujuu hyvin, haastetta alkaa löytyä ihan sopivasti. :)

Liikuntaviikko? 6 tunnin tavoite täyttyi, ja pitkästä aikaa juoksin paljon ja tasaisesti. Tai no, paljon ja paljon, 20 kilometriä. Kivaa oli, vaikka säät vaihtelivat hirmuisesti. Jotenkin vesisateen jatkuessa ja jatkuessa alkaa masentaa eikä lenkille huvittaisi lähteä ollenkaan. Kuitenkin, aina kun jaksoi lähteä, fiilis oli mahtava jälkeenpäin. Viikonloppuna on ollut ihanaa auringonpaistetta, ja eilen hymyilinkin lenkillä kilpaa auringon kanssa. Juokseminen oli mahtavaa, aurinko paistoi, ilma oli kylmän kirpeä, ja kaikki oli ihanaa. Niihin fiiliksiin oli hyvä lopettaa viikko, toivottavasti ensi viikkokin olisi hyvä. :)

tiistai 16. lokakuuta 2012

Copycat

Blogimaailma on siitä ihmeellinen, että se on täynnä toinen toistaan parempia ideoita, ajatuksia ja inspiraatiota. Usein blogeja lukiessa syttyy pieni lamppu pään sisällä, tämähän voisi toimia minullakin! Niin on käynyt, jälleen kerran.

Quantina kirjoitti blogissaan ruokapäiväkirjasta aivan minun sanoillani. En ole koskaan innostunut kalorien laskemisesta enkä ruokien kirjaamisesta. Viime aikoina olen kuitenkin taas huomaamattani aloittanut napostelun. Vähän sitä, palanen tuota. Ei kai se nyt haittaa, eihän? Quantinan kirjoituksen luettuani totesin, että tätä minäkin tarvitsen. Kirjaan ylös jokaisen suupalan, niin tuleepahan mietittyä kannattiko. Tai kannattaako uudestaan? En kirjaa ruokia ylös nettiin, vaan ainoastaan pieneen kierrevihkooni. Syömisen jälkeen myös parin sanan analyysi syömisen syistä ja vatsan täyttymisestä. Ehkä viikkokatsauksen yhteydessä voisin julkaista ns. vikon huonoimman ja parhaan päivän, kiinnostaisiko ketään, vai jätänkö julkaisematta? Yhden myönnytyksen teen itselleni, jos tämä tuntuu vaikealta: välttämättä pakko ei ole kirjata ylös aamupalaa/lounasta. Ne ovat yleensä melko samankaltaiset ja terveelliset, ongelmat alkavat silloin, kun tulen töistä kotiin.

Aku kirjoitti punnerrusohjelmasta ja minä totesin, että tämän on pakko olla merkki siitä, että minunkin täytyy vihdoin ja viimein yrittää saada punnerrusohjelma tehtyä loppuun asti. Aina se on jäänyt kesken. Inspiraatiokseni latasin minäkin netistä punnerrussovelluksen, jonka ainoa huono puoli on, että se alkaa aivan alusta, eikä siinä ole mitään lähtötasotestiä. No, ensimmäiset harjoitukset ovat tuntuneet ihan hyviltä, joten ainakaan kyllästyminen ei iske liiallisen vaikeuden takia. Tein myös aloitustestin dippihaasteeseen, ja ensimmäisen treeninkin, mutta ranteeni eivät siitä tykänneet. Ehkä yritän uudestaan kaikista helpoimmalla tasolla. Jos ranteet antaisivat anteeksi ja tottuisivat kevyen aloituksen myötä?

Ja sitten ihan oma linkkivinkki, YHTS:n punttijumppa! Tämä pääsee kokeiluun illalla, toivon siitä apua niskahartiajumeilleni.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tunnustus.

Tämä on niitä hetkiä, kun tekisi mieli työntää pää pensaaseen ja toivoa, ettei kukaan näe. Kävin aamulla vaa'alla. Lukema oli 91,9kg. En tiennyt olisinko itkenyt heti, vai vasta hetken päästä. Voisin pyöritellä päätäni ja selitellä, että menkkaturvotuksia. Niin kai, vähän onkin. Mutta suurin syyllinen löytyy oman pääni sisältä. Juoksukiellon ei olisi kiireistä huolimatta tarvinnut tarkoittaa totaalista liikkumattomuutta (vajaan kahden viikon sisään yhden käden sormilla laskettava määrä kävelylenkkejä ja pari metsälenkkiä). Kiireiden ja reissaamisen ei olisi pitänyt tarkoittaa huonosti syömistä. Selvästikin kiireiden iskiessä päälle, palaan helpommin vanhoihin huonoihin tottumuksiin.

Painonpudotus ei ole ollenkaan niin helppoa, eikä varsinkaan painon nousun estäminen. Silloin kun luulee jo hallitsevansa tilanteen ja osaavansa, ei osaakaan. Palaan siis taas perusasioiden äärelle, opettelen ja harjoittelen.

P.S. Latasin juuri puhelimeeni sovelluksen, jossa on punnerrustreenit seuraavalle 8 viikolle, tavoitteena 100 punnerrusta. Ensimmäinen treeni on edessä illalla.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Blogihiljaisuudesta päivää

Ei ole oikein ollut mitään kerrottavaa. Juoksu/liikuntakiellon myötä kuluneen viikon kohokohdaksi muodostui jooga ja pari kävelylenkkiä. Onneksi nilkan mystinen vaiva on selvästikin katoamaan päin, enää ei ole minkäänlaisia outoja tuntemuksia. Huomenna siis juoksemaan taas. :) Aloitan kuitenkin kevyemmällä viikolla, ettei tule jalalle liikaa rasitusta heti alkuunsa. Readerissakin on hurja määrä blogikirjoituksianne luettavana, käyn nyt niiden kimppuun!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tylsyyttä

Tylsää. Alkuviikolla huomasin nilkkani kipeytyneen jotenkin mystisesti ja torstain juoksulenkki osoitti, ettei juokseminen ole järkevää. Määräsin itseni viikon juoksukieltoon, ja muutenkin tarkoituksena on ottaa äärimmäisen kevyesti ja seurailla nilkan paranemista. Jo nyt olen aivan kyllästynyt ja tylsistynyt. Painostakaan ei ole paljoa kerrottavaa, sillä sattuneista syistä (liikkumattomuus + menkkojen lähestyminen) olen turvoksissa. Parempia aikoja odotellessa.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Sukuvika on kun suksi ei luista

Saatoin vähän innostua. Hiihtäminen on ollut mielessä jo hetken. Lainasin kirjastosta pari kirjaa, jotka käsittelevät hiihdon tekniikkaa ja voitelua. Viime yönä näin unta, että pihalle oli satanut ainakin metrin verran lunta. Tänään urheilukaupassa järjestettiin hiihtopäivä. Saattoi käydä niin, että kävelin kaupasta uuden hiihtopuvun, monojen ja sauvojen kanssa. Taskussani paperi, josta voi ymmärtää, että parin viikon päästä haen mittojen mukaan tehdyt sukset.

Kaupan ovella ensin pohdin, että tohdinko sittenkään - onkohan siellä vain kilpahiihtäjiä? Pro-harrastajia? Kehtaanko mennä ja sanoa, että heippamoi, mä hiihdän vähän ja tarttisin sukset.  Onneksi fiksu myyjä tuli kysymään, tarvitsenko apua ja ohjasi minut oikeaan paikkaan. Niinpä pian hipelöin käsissäni Fischerin suksia ja hetken pohdinnan jälkeen tilasinkin sellaiset. Uskomatonta miten kevyet nuo uudet sukset ovat verrattuina vanhoihin puurunkoisiin! Uudet sukset eivät varmaan yhdessäkään paina niin paljoa kuin yksi vanha.. Uudet sukseni siis ovat Fischerin RCS Classicit. Kilpasuksiakin olisi ollut tarjolla, mutta ajattelin ettei harrastajan sellaisia kannata ostaa, eivätkä nämäkään huonoilta ominaisuuksiltaan vaikuttaneet. Perinteisen sukset siksi, että luistelutekniikka ei ole oikein hallussa, harkitaan sellaisia toiseksi suksipariksi sitten kun hiihtäminen oikeasti on hallussa. ;) Normaalit voideltavat pitopohjasuksien sijaan, sillä edustaja itsekään ei minulle suositellut pitopohjia. Ilmeisesti ne ovat tietynlaisella kelillä hyvät, mutta muuten eivät. Opettelen siis voitelemaan. ;)

Seuraavaksi siirryin hiihtopukujen pariin. Alennusmyynnissä oli hurjat määrät esimerkiksi viime vuoden mallistoa. Silmät kiiluen päätinkin sovittaa hiihtopukua, joka maksoi 99 euroa 299 euron sijasta. Sovituskopissa huomasin, että kun XL-kokoisen puvun takki on makkarankuori, housut ovat liian isot. Päädyin Craftin pukuun, jossa takkeja ja housuja myytiin erikseen. Housut kokoa L ja takki XL. Ilmeisesti urheilijanaisilla ei koskaan ole rintoja. Monoiksi päätyivät viime vuoden mallia olevat Madhusenin viime talven mallia olevat perinteisen monot. Nyt on sitten kaikki valmiina, kunhan parin viikon päästä saan hakea sukset.

Vuokatissa ensilumenlatu avataan 10.10. Koskahan täällä pääsee hiihtämään?

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lajikokeilussa step ja crossfit

Eilen sain tilaisuuden kokeilla paria uutta juttua, kun lähiseudulla järjestettiin jumppapäivä. Yleensähän en ryhmäliikuntajutuissa käy, muuta kuin harvoissa ja valikoiduissa, tälläisiä satunnaisia kokeilukertoja ei siis usein tule, kun ei niihin ole mahdollisuuksia.

Ensin siis step. Ihan uusi tuttavuus tämä ei ollut, muistelen joskus lukion/yläasteen liikuntatunneilla jonkun kerran tätä kokeilleemme. En muista oliko step silloin hirmuisen suosittua, mutta ei se nykyään taida aivan muotilajeihin kuulua? Kaikki haluavat vain zumbaa, kahvakuulaa ja crossfittiä. ;) Ensin hieman pelkäsin millainen tunti on luvassa, mutta onneksi emme mitään hirmuisen monimutkaisia askelkuvioita käyneet läpi.  Aluksi käytiin läpi kaikenlaisia perusaskelia, ja sitten pala palalta rakennettiin niistä erilaisia sarjoja. Viimeinen sarja meni hieman ohi, siinä oli jo niin monta juttua, etten pysynyt enää yhtään perässä. Tosi hyvin sekin, tälläiselle putkiaivolle, joka ei erota oikeaa vasemmasta. ;) Minkäänlaista rytmitajuakaan ei minulta löydy, mutta hyvin pärjäsin. Ja johonkin olen hukannut ne kaikki ryhmäliikuntakammotkin, ei siellä ketään kiinnosta, muistaako joku mennä oikeaan suuntaan vai ei tai kuinka paljon joku hikoilee.

Sitten, crossfit. Vähän jännätti, minkälaisen ohjelman vetäjä oli suunnitellut, mutta ei mitään kamalaa sitten kuitenkaan. Aluksi hän selitti crossfitin ideaa, sillä kukaan meistä tunnilla olleista ei ollut aiemmin tehnyt crossfitiä. Uskon kuitenkin, että suurimmalle osalle lukijoista crossfitin idea on tuttu, tai siitä on ainakin joskus kuullut. Ja jos ei ole, niin google on täynnä tietoa. :)


Meidän ohjelmamme muodostui aikasarjoista. Ensin 2min, sitten 1,5min ja lopuksi 1min sarjat. Liikkeet olivat seuraavat:

-juoksu
-etuheilautus kahvakuulalla
-hyvää huomenta-selkäliike
-kyykky
-istumaannousu
-hoover

Koska liikkeet olivat tutut, sain painaa aika lailla täysiä, tietäen, että pystyn kyllä. Ensimmäiset hooverit tein vielä polvet maassa, mutta viimeisen sarjan sinnittelin varpaillani hampaat irvessä. Pidin tästä jutusta suuresti, lyhyitä sarjoja, joiden aikana saa ottaa itsestään kaiken irti! Toinen vaihtoehtohan on laskea suorituksia, mutta tämä oli ehkä ensimmäiselle kerralle helpompi. Haluaisin jatkaa crossfitin parissa, mutta sitä ei täällä järjestetä. Täytyy harkita saisinko mahdutettua kansalaisopiston crossfitin kevään ohjelmaan..

Viikkokooste

Ajattelin vaihtaa virallisen punnituspäivän sunnuntaiksi, ajatus liittyy siihen, että haluan tehdä viikkokoosteita liikkumisistakin, niin punnitustuloskin sopii siihen oikein mainiosti.

Tämän aamun paino 89,4kg, eli toivottavasti nuo isommat lukemat olivat vain kaikenlaisia turvotuksia. Ainakin suunta on nyt oikeaan, ja toivottavasti pysyykin alaspäin.

Tämän viikon liikuntamäärä on loistava, 8,8 tuntia! En varmastikaan pysty ensi viikolla samaan, tässä kun oli mukana jo pari ekstrajuttua, jotka eivät yleensä ohjelmaan kuulu. Minä en tiedä kuinka tänne blogiin saa kuvan heiaheian viikkopätkästä (neuvoja?), mutta tässä vähän kertausta mitä viikon aikana on tullut tehtyä.

maanantai
Hathajooga 1,5 h 


tiistai
Juoksu 40min 5,5km

Kävely 10min 1km

keskiviikko
-


torstai
juoksu 40min 6,2km


perjantai
keppijumppa 20min

venyttely 20min
juoksu 40min 5,6km
kahvakuula 20min

lauantai
juoksu 1h30min 12km


sunnuntai
step 45min

crossfit 45min
venyttely 45min

Viikon juoksukilometrejä yhteensä 29, hyvä! Juokseminen on tuntunut rennolta ja mukavalta, eilinen pitkä lenkkikin meni helposti. Oli ihanaa juosta syksyisessä illassa täydellisessä hiljaisuudessa. Sammutin musiikinkin kuunnellakseni hiljaisuutta, ja tuntui kuin pakahtuisin onnesta, kun pystyn juoksemaan nykyään näinkin helposti.

Hieman harmittavat nämä viikon vapaapäivät. Maanantain joogan lasken vapaapäiväksi, ja keskiviikon myös. Saisivat olla kauempana toisistaan, mutta ehkä tilanne rauhoittuu muutaman viikon päästä, kun keskiviikkojen pakollinen meno loppuu. Tosin yksi jumppa on vielä alkamatta, ja sen päivää en tiedä, joten saa nyt nähdä miltä viikot alkavat näyttää.

Viikon uusista kokemuksista, stepistä ja crossfitistä teen vielä oman postauksensa. :)

perjantai 21. syyskuuta 2012

Laihdutusasiaa.

Olen oikeastaan koko syyskuun rentoillut. Puolimaratonin jälkeen on ajattelu pysynyt tasolla olen ansainnut tämän, saan palkita itseäni, ei yksi keksi haittaa.

Yllättäen, vaakalukemista ei ole paljoakaan positiivista kerrottavaa ollut koko kuukauden aikana (tämän aamun lukema 89,9kg). Sisuunnuin aamuisesta lukemasta ja päätin etten anna sen nousta enää pykälääkään. Rennompi elämä loppuu taas, ja palaan siihen normaaliin terveelliseen arkeen. Jos aion jouluna painaa alle 85kg, ei tämä suunta ole oikea!

Tervemenoa siis taas ylimääräisille kekseille ja karkeille. Kummallista kyllä se, että olen niitä syönyt, kun en niistä oikeastaan edes piittaa. Melkeinpä siis joka kerta niitä mussuttaessani olen ajatellut, että eipä tämä nyt niin hyvää ole, mutta syönyt silti. Jossain selkäytimessä vieläkin on se mussuttaminen, ei se ehkä koskaan mene kokonaan pois? Ehkä se pysyy vain kurissa, mutta tilaisuuden tullen hyökkää taas. Tiedänpähän nyt taas sen, että liika rentous ei ole hyvästä. Sopiva rentous on.

Samalla muutin heiaheian viikkoliikuntatavoitteen 5 tuntiin, sillä se ei tunnu olevan mikään ongelma. Liikuttua tulee, kun vain syömiset pysyisivät tahdissa mukana.

torstai 20. syyskuuta 2012

Matkalla maratonille

 Aiemmin kirjoitin aloittaneeni maratonohjelman mukaan juoksemisen. Siitä Aku innostui merkkaamaan oman ensimmäisen maratoninsa jo kalenteriin. Kierre jatkuu, ja nyt olen päivän pari selaillut erilaisia maratontapahtumia ja miettinyt, missä minä haluaisin juosta.

Kysymyksiä on pää täynnä. Missä haluaisin juosta? Koska haluaisin juosta? Uskoisin alkukesä-syksy-akselin olevan kaikista paras. Helsinki city maraton olisi syksyllä aika hyvä vaihtoehto, mutta haluaisin juosta puolikkaan uudestaan Varalassa ensi syksynä. Ja miksikö en halua juosta Varalassa maratonia? Haluaisin juosta sen reitillä, jossa ei tarvitsisi kiertää samaa reittiä useaan kertaan, eli olisi edes 2 x 21 km lenkki tai yksi pitkä lenkki.

Haluanko juosta Suomessa vai ulkomailla? Suomessakin taitaa löytyä maratontapahtumaa kesän aikana lähes joka viikonlopulle. Jokaisessa suurkaupungissa taidetaan järjestää oma maratoninsa. Ulkomaan maratoneista "suosikkeina" tällä hetkellä ehkä Berliini tai Tukholma. Tukholma olisi kesäkuun alussa, Berliini taas syyskuun lopussa.

Vaikeaa valita, maratonin juosseet lukijat (ja muutkin), olisiko ehdotuksia? Suosituksia?

maanantai 17. syyskuuta 2012

Maanantain nautinnot

Joogan jälkeen kropan valtaa raukeus. Rento, hyvä fiilis, jota tekisi mieli jatkaa sohvannurkassa viltin alla hyvän kirjan parissa... suklaalevyn kanssa. En tiedä mistä tuollaiseen rennon raukean väsyneeseen fiilikseen yhdistyy pienoinen suklaanhimo. Sama toistui viime viikollakin. Suklaa on minulle kai nautinto, ja haluaisin jatkaa nauttimista joogan jälkeen vähän lisää? Kuitenkin, kieltäydyin kaupan houkutuksesta ja ajoin kotiin.

Muutenkin minulla on hyvä olo. Kiinnitin jääkaapin oveen seuraavan 20 viikon juoksuohjelman. Naisen juoksukirjan maratonohjelman alku kuulosti sopivalta. En ehkä noudata sitä kirjaimellisesti, mutta sinne päin kuitenkin. Fiiliksen mukaan.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Tyhmästä päästä kärsii varvas.

Tänään juokseminen otti kipeää. Syyllinen löytyy tallista, hevonen laski vahingossa pienen ja siron kavionsa ukkovarpaani päälle. Onneksi se ei jalkaansa siinä kauaa lepuuttanut, eikä edes koko painollaan, mutta kipeää otti silti. Piti kuitenkin käydä juoksulenkillä testaamassa kuinka kipeää. Juostessa ei niin hirmuisen, mutta juoksun jälkeen vielä enemmän.. Loppuviikon taidan istua pyörän selässä. Sinne onkin ollut jo vähän ikävä. Täytyy ottaa kaikki ilo irti niin kauan, kun täällä vielä pyöräilykelejä on.

Kahvakuulailinkin vähän. En mitään ihmeellistä, yritin vain saada vähän liikuntaa hartioille. Alaspäin suuntautuvaa, töissä hartioiden suunta tuntuu olevan lähinnä ylöspäin. Voisi tehdä hyvää, päivittäin tehdä vaikka vain vartalon ympäripyörityksiä tms. Ei pitäisi viedä kauaa aikaakaan.

Eilen joogasin. Kansalaisopiston jooga paljastui hathajoogaksi. Ihanaksi. Kun elämä muuten on kiireistä ja hektistä, oli ihanaa keskittyä 1,5 tuntia pelkästään itseensä. Kuunnella kehoansa, oikein ajatuksella löytää kireitä paikkoja ja venyä. Tykkäsin kovasti.

Eilen teki mieli ruokaa niin kuin en olisi koskaan ruokaa saanut. En tiedä mistä moinen olo tuli. Olin kuitenkin syönyt sopivasti ja riittävästi, riittävän usein ja riittävän hyvin. Hassua.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Oops I did it again.

Otsikko pätee kahteenkin asiaan. Ensinnäkin, juoksin taas kilpaa. Vietin viikonloppua lapsuudenkodissani ja veljeni yllytti minua osallistumaan paikalliseen juoksutapahtumaan. Sellaiseen todella pieneen, juoksijoita taisi olla yhteensä parikymmentä. Itse hän osallistui hölkkäsarjaan, mutta osallistu naisten kilpasarjaan, siinä ei yleensä oo oikein ikinä juoksijoita. Niinpä ilmoittautumistiskillä tiedustelin, että mahtaako kilpasarjassa olla aikarajoitusta, ja saadessani kieltävän vastauksen, annoin luvan laittaa nimeni listaan.

Reitti oli 5,6 kilometriä pitkä ja aika mäkinen. Löytyi sekä pitkää ja loivaa ylämäkeä, että lyhyttä ja jyrkkää. Etukäteen vähän jännäilin, että kuinkahan tässä käy ja kuinkahan hiljaa pitäisi aloittaa, että maaliinkin pääsisi. Sitten totesin, että jos olen juossut puolimaratonin, niin kyllä minä yhden vajaa 6 kilometriä jaksan juosta pikkuisen lujempaa. Niin minä juoksin sitten. Heti alusta alkaen kaikki muut katosivat horisonttiin (tai siltä ainakin tuntui). Pidin oman tahtini ja jaksoin hienosti maaliin asti. Ainoana pelkona, että ohittavatko kympin juoksijat minut uudestaan, mutta eivätpä ehtineet ohi. Loppuaika 34.12, eli ei mikään aivan toivoton. Tosin sarjan toinen osallistuja oli minua ainakin 5 minuuttia nopeampi. Mutta ei sen väliä, minä näytin itselleni että osaan juosta myös vähän lujempaa enkä vain hissutella. Ja muistelenpa kesällä epäonnistuneeni eräässä 30 minuuttia 6:00min/km-tahtiyrityksessä. Nyt keskinopeus oli 6:09min/km.

Entäs se toinen asia? Lähdin jälleen kerran hieman nälkäisenä ajamaan takaisin kotiin ja nälkähän se yllätti puolimatkassa.. Mutta koska kotona odottaisi ruoka, niin ostinpa sitten jotain pikkunaposteltavaa. Ihan vain tottumuksesta. Argh.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kutistumisnumeroita

Syyskuun ensimmäisenä päivänä mittailin taas itseäni, mutta tulokset ovat täältä unohtuneet. Eli tässä tulevat:

pohje: 39/40 (+0,5cm kumpikin)
reisi: 63,5/63 (-0,5cm/+-0)
lantio: 106cm (-1cm)
vyötärö: 90cm (-2cm)
rinnat alta: 85cm (-0,5cm)
rinnat päältä: 100cm (-1cm)
käsivarret: 31,5cm/33cm (-1cm/+0,5cm)

Pikkuisia muutoksia siis tapahtuu. Aamupaino tänään 88,8kg. Nyt kun puolikas on takana, niin ajattelin yrittää ottaa taas uutta puhtia tähän painonpudotukseen. Tavoitteeni on painaa jouluun mennessä 85kg. En taaskaan aio käyttää mitään erityisiä poppakonsteja, samoilla spekseillä kuin tähänkin asti. Mutta aion kiinnittää erityistä huomiota herkkujen syömiseen ja syömisten määriin.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Unelmia ja haaveita

Viime syksystä asti mielessä on ollut haave, jonka sunnuntaina toteutin. Minä olen ihminen, jolla täytyy olla jokin tavoite. Haave, unelma, tähtäin. Niinpä nyt tarvitaan jotain "uutta". Jo ennen sunnuntaita päässä olivat alkaneet uudet haaveet elää.

Minä haluan juosta puolimaratonin uudestaan. Haluan ensi syksynä Varalassa yrittää parantaa aikaani. Lisäksi haluan kokeilla puolikasta jossain muuallakin. Olen mielessäni pyöritellyt paria vaihtoehtoa, mutta tuskin päivämääriä vielä tarvitsee ajatella. Eli keväällä jossain ja syksyllä Varalassa, näin voisin ajatella. Varalassa siksi, että sunnuntain kokemus oli pelkästään positiviinen. Ensikertalaisen kannalta järjestelyt toimivat loistavasti, opastus oli hyvää ja toimitsijat mukavia.

Minä haluan juosta maratonin. En tiedä koska, en tiedä missä. Mutta jonain päivänä haluan yrittää. En usko, että minusta tulee maratoonaria, joka juoksee maratonin toisensa jälkeen, mutta haluan yrittää. Epäilen, että maraton ei ole ensi kesän, tai edes ensi vuoden juttu, ainakin se vaatii lisää puolikkaita harjoitukseksi.

Minä haluan osallistua triathlonille. Triathlonissa yhdistyvät kaikki lajit joista pidän. Juoksu, pyöräily ja uinti. Haluan edes kerran elämässäni yhdistää nämä kaikki ja kokeilla, miltä tuntuu vaihtaa liikkumismuotoa useampaan kertaan yhden suorituksen aikana. Hyvänä esimerkkinä mahdollisesta tapahtumasta voisi olla Helsinki City Triathlon (uinti 300m, pyöräily 10km ja juoksu 3km). Lyhet matkat helpottaisivat osallistumiskynnystä. Tosin haluan oppia ensin kunnolla kroolaamaan.

En kuitenkaan heti teippaa jääkaapin oveen uutta treeniohjelmaa ja noudattaa sitä pilkuntarkasti. Hetken verran aion nyt vain liikkua juuri sen verran kuin huvittaa. En tiedä kestääkö tämä hetki huomiseen vai ensi maanantaihin, syyskuun loppuun vai jouluun asti. Sen näkee sitten. Joka tapauksessa liikuntatottumuksiin on nyt tulossa pieniä muutoksia, kun jooga ja niskahartiajumppa alkavat.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Ystävyyden ja yhteisöllisyyden voima

Kiitän teitä kaikkia onnitteluista, tsempeistä ja kannustuksesta. En tiedä, olisinko pystynyt tähän kaikkeen yksin.

Aloittaessani tätä blogia, en ajatellut löytäväni tälläistä bloggaajien yhteisöä. Ajattelin, että kirjoitan tänne kuin päiväkirjaan, asioita muistiin itselleni. Ja että joku ehkä joskus sattuisi niitä tekstejä myös lukemaan. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Yksin olisin varmasti kompastunut ensimmäiseen suureen vastoinkäymiseen, heittänyt lenkkarit seinään ja ostanut kaupasta kaikki herkut - ja jäänyt sille tielleni. Mutta yhteisöllisyyden voima on suuri. On aivan huikeaa, kuinka ihmiset iloitsevat toisten onnistumisista ja tsemppaavat vaikeiden hetkien tullessa eteen. Kuinka samankaltaisia, ja kuitenkin aivan omankaltaisia ongelmia ja ilonhetkiä meillä jokaisella on. Kuinka jokaisen blogista voi ottaa jotain opikseen, saada uusia vinkkejä ja ideoita omaan tekemiseensä. Varsinkin blogimiiteissä on ollut ihanaa löytää ihmisiä blogien takaa, tutustua ja ystävystyä ihanien ihmisten kanssa. Ja se kannustus puolimaratonin viimeisellä kilometrillä, aivan mahtavaa.

Haluan todella kiittää teistä lukijoista jokaista, yksin ja erikseen. Kannustuksesta, tsempistä ja mukana elämisestä. Toivon, että osaisin antaa teille kaikille yhtä lailla kannustusta ja tukea kuin olen itse saanut.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Let's do it.

Nyt se on sitten tehty. Puolimaraton. Vieläkin mietin, että teinkö minä sen oikeasti? Juoksinko minä todella?

Lähtölaukauksen pamahtaessa ilmoille olin innoissani. Parinsadan metrin kuluttua, katsoessani edellä juoksevaa ihmismassaa ja Tampereen hienoja maisemia, teki mieli tirauttaa kyynel tai kaksi. Sillä hetkellä vasta aivan todella ymmärsin, että minä olen saavuttanut tavoitteeni ja onnistunut.

Ensimmäinen kierros sujui helposti, yritin sykemittarin avulla pitää vauhdin sopivana, sillä muutamista ylämäistä arvasin, että ne tulevat tekemään toisella kierroksella tiukkaa, jos yritän ensin liian lujaa. Oli kivaa juosta ihan uusissa maisemissa, ja ihmisten kannustus reitin varrella tuntui mukavalta. Ohitin jopa muutaman juoksijan aina huomatessani tahdin hidastuvan turhan paljon. Otin jokaisella juomapisteellä vettä tai urheilujuomaa, ja huomasin mukista juomisen olevan äärettömän vaikeaa vauhdissa.

Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui upealta, tiesin homman olevan puolivälissä ja maaliviivan tulevan koko ajan lähemmäksi. Ehkä puolet toisesta lenkistä tuntui vielä suht helpolta, mutta sitten totesin jalkojen käyvän raskaiksi ja päätin kävellä muutamat lyhyet ja jyrkät ylämäet, että jaksaisin sitten sen kaikista tuskallisimman nousun maaliin. Vaikka meno alkoikin jo tuntua raskaalta, vauhti säilyi silti hyvänä. 16 kilometrin kohdalla alkoi jaloissa painaa jo tasaisellakin juokseminen, mutta muistutin itseäni ettei matka ole enää pitkä, puolisen tuntia enää! Tuntui hassulta, kun jotenkin hävisi ymmärrys omasta vauhdista. Jalat olivat raskaat ja tuntui etten etene yhtään, mutta silti vauhti oli hyvää. Viimeisillä kilometreillä minun piti kävellä vielä yksi alamäkikin, kun en enää ollut yhtään varma, pysyisinkö sen juosten pystyssä.

Viimeisen juomapisteen jälkeen tuli risteys, josta käännyttiin joko maalia kohti tai uudelle kierrokselle. Kyllä kuulkaa tuntui hyvältä kääntyä maalia kohti. Hyvä olo tosin katosi hyvin äkkiä, kun katsoin sitä pitkää suoraa ylämäkeä ja tiesin, että matkaa on vielä senkin jälkeen jäljellä.. Kävelin hetken, ja sitten näin maailman parhaan kannustustiimin mäen puolivälissä - Iive, Quantina ja Niina. Päätin, että en vain voi kävellä heidän ohitseen ja niin vain jaksoin juosta suoran loppuun asti, ja vielä seuraavankin suoran. Sitten olikin aivan kamala pieni nousu, jonka kävelin. Viimeiset 200 metriä sitten juoksinkin niin lujaa kuin ikinä jaksoin.

2.33,00. Huikea aika! Olin etukäteen ajatellut, että teoriassa olisi mahdollisuus kahteen ja puoleen tuntiin, mutta että koska minä juoksen täällä aakeella laakeella, Tampereen mäkinen maasto varmasti hidastaisi tahtia vähän enemmänkin. Mutta ei näköjään! Ensi kerralla sitten voisi yrittää juosta koko matkan. ;)

Juoksun jälkeen suuntasimme New Yorkiin syömään. Ihanaa ruokaa, ja ihanaa seuraa! Oli kiva nähdä taas muita bloggaajia, ja jutella hyvän ruoan parissa. Seuraavaa miittiä odotellessa. ;)

Ja ne seuraavat tavoitteet? Ehkä ne ansaitsevat oman postauksensa. ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jännitys tiivistyy

Enää ei ole montaakaan päivää yhteen elämäni suurimmista koitoksista. Fyysisistä haasteista suurin. Tähän mennessä pisin matka kilpaa juoksuna taitaa olla yläasteen 7-luokan maastojuoksukisojen 1,5km. Sijoituin muuten toiseksi. Kahdesta osallistujasta.

Toki tilanne on nyt eri. En kilpaile ketään muuta vastaan, ainoastaan itseäni. Olen jo puoliksi voittaja. Heitin tämän haasteen itselleni jo viime vuonna, ja olen onnistunut valmistautumisessa. Puolimaraton ei jäänyt yhdeksi ehkäsittenjoskuskunonrahaajaaikaajasattuuhuvittamaan-haaveeksi, vaan olen aivan todella toteuttamassa sitä. Ja vieläpä niin, että tiedän voivani onnistua.

Vielä on paljon tehtävää. Täytyy pyykätä juoksuvaatteita, valita mitä otan mukaan, mitä laitan päälle. Täytyy varmistaa, että sykemittarin akku on ladattuna. Samoin mp3-soitin, biisilistatkin täytyisi tarkistaa ja päivittää. Maltanko kuunnella musiikkia itse tilanteessa, en tiedä. Junaliput täytyy pitää tallessa, samoin täytyy muistaa ottaa mukaan energiageelit ja muut tarvittavat jutut. Mutta kaikista tärkeintä, täytyy pysyä terveenä, lähipiirissä on flunssaisia ihan riittävästi.

Pian nähdään! :)

lauantai 25. elokuuta 2012

Eight more, seven, six, five, four, three, two, one!

Ihana Iive jutteli taannoin kotitreenistä ja linkitti löytämänsä Tiffany Rothin treenivideot. Klikkasin Iiven soittolistan auki ja jumppasin tunnin verran. Kivaa oli! Suurimmaksi osaksihan liikuntani koostuu juoksemisesta, pyöräilystä, kahvakuulasta ja venyttelystä, joten tälläinen jumppaaminen on aina kivaa vaihtelua. Lisäksi kotona ei tarvitse nolostella, kun ei näytä samalta kuin timmikroppaiset jumppavetäjät. Nytkin aluksi huomasin, että osa liikkeistä on aika nopeatempoisia, joten tein ne omaan tahtiini. Jos en pysynyt perässä, tein vähemmän toistoja, mutta en luovuttanut. Iive oli koonnut kivan soittolistan, oli treeniä niin käsille, vatsoille kuin takapuolellekin. Taidan joutua jumppaamaan loputkin videot läpi. ;)

Minulla on muistissa myös aiemmin tänne linkittämäni Tara Stilesin joogavideot, jotka ajattelin huomenaamuna käydä läpi. Lisäksi digiboksilla on kymmenkunta TV2:n Jumppa-ohjelmaa, joiden tahtiin liikkua, mutta kaipaan vinkkejä myös teiltä.

Millaisten jumppa/venyttely/jooga/kahvakuula/tms-videoiden tahtiin te kotona liikutte? Jos mielessä on joku oikein hyvä ja kiva linkkivinkki, niin kertokaa minullekin. :) Nämä tuovat mukavaa vaihtelua liikkumiseeni.

perjantai 24. elokuuta 2012

Vaihtelevia fiiliksiä

Keskiviikkona olin kuolemanväsynyt. Tuntui, että korvieni välissä ei ollut minkäänlaista elämää, eivätkä silmät tahtoneet pysyä auki. Ajatuskin juoksemisesta tuntui kamalalta. En siis juossut, vaan menin nukkumaan.

Eilen minulla oli raskas päivä töissä. Kiirettä ja haasteita koko päivän. Jo autossa kotimatkalla kehoni huusi, että on pakko päästä juoksemaan. Juoksin, tuntui hyvältä. Helpolta. Rennolta.

Tänään unohdin juosta. Ihan totta! Vietin töiden jälkeen muutaman tunnin vadelmapuskissa, enkä niitä noukittuani yhtään muistanut, että juoksuohjelmaan oli merkitty 45 min pk-vauhtia. Oho hups, ja niin edelleen. Huomenna sitten.

Tuntuu hassulta, että juoksuohjelmaa on jäljellä enää viikko. Ja että se viimeinen lenkki on puolimaraton. Ja että minä oikeasti voin onnistua siinä. Perhoset lepattivat vatsassa, kun luin sähköpostiin tullutta infokirjettä.

Viikon päästä aion ottaa rennosti, ja unohtaa juoksuohjelmat. Hetken aikaa juoksen juuri niin paljon tai vähän kun huvittaa. Vaikka tiedän jo, mitä haasteita aion polulleni seuraavaksi heittää, palaan niihin vasta hetken päästä. Kun yhden tavoitteen saavuttaa, saa levähtää.

p.s. paino tänään 89,2kg....

sunnuntai 19. elokuuta 2012

I get this high without taking a pill

Juoksin tänään puolimaratonohjelman viimeisen pitkän lenkin ennen kilpailupäivää. Toivoin etukäteen saavani onnistuneen suorituksen, kun edelliset pitkät lenkit ovat tosiaan menneet joko kärsien energianpuutteesta, kuumuudesta tai liiallisesta syömisestä. Pidinkin koko päivän huolta, että syön hyvin ja kohtuudella. Lenkkiä edelsi pienoinen työrupeama ja vähän pelkäsin kuluttiko se liikaa energiaa, mutta onneksi rasitus kohdistui yläkroppaan eikä jalkoihin.

Aluksi ajattelin, että juoksen ohjelman mukaisesti 2 tunnin lenkin, mutta jo alkumatkalla alkoi tuntua, että jos jaksan, niin juoksen muutaman kilometrin lisälenkin. Aloitin lenkin kohtuurauhallisella vauhdilla, ja ensimmäisten 30 minuutin keskivauhti olikin 7:23min/km. Kiristin sitten hieman vauhtia, ihan pikkuisen vain ja juoksin 7:10min/km vauhdilla loppumatkan. Tunnin kohdalla energiageeli ja aina välillä joko urheilujuomaa tai vettä. Kävelin taas pari ylämäkeä, mutta yhteensä ehkä kaksi minuuttia koko lenkin ajalla. ;)

Kotiristeyksen kohdalla oli vielä voimia jäljellä, ja päätin tehdä pikkulisälenkin. Tosin kahden tunnin pykälän ylitettyäni mahassa alkoi tuntua, että siellä voisi olla jotain muutakin kuin urheilujuomaa. Tunne tosin meni onneksi äkkiä ohi. Hyvin jaksoin juosta viimeisetkin kilometrit reippaalla tahdilla, ja niiden vauhti olikin sitten vähän kaikenlaista 7:00-7:15 väliltä. Keskivauhdiksi koko lenkille tuli 7:12min/km. Jaksoin ottaa viimeisellä kilometrillä loppukirinkin! Yhteensä lenkillä oli mittaa 2h16min ja matkaa 18,82 kilometriä, eli taas pisin lenkki ikinä!

Onnistunut lenkki tuli hyvään saumaan, nyt tiedän, että todellakin voin päästä maaliin puolimaratonilla, eikä viimeisiä metrejä taida tarvita ryömiä, sillä varaa jäi vielä vähäsen. Puolimaratonilla voin sitten ottaa kaiken irti. :) Vauhdinjakoa täytyy vielä miettiä, pelkään lähteväni liian lujaa ja väsyväni puoliväliin. Täytyy vain osata katsella omasta sykemittarista vauhtia, eikä edellämenijästä!

Nyt alkaa sitten viimeisen kahden viikon valmistautuminen, pitkiä lenkkejä ei enää ole. Vähän jo jännittää. Entäs jos eksyn reitiltä? Otanko omat urheilujuomat mukaan, entäs energiageelin? Mistä tiedän etukäteen missä vaatteissa haluan juosta? Kuten näkyy, kokeneemmilta konkareilta voisin ottaa mielelläni vinkkejä vastaan. :)

Taidan juosta vanhoilla kengillä, mutta sen jälkeen on niiden aika siirtyä eläkkeelle. Uusista en kyllä tiedä ovatko hyvät. Saavat vielä hetken armonaikaa, mutta jos ei ala fiilis parantua, niin yritän myydä ne ja ostaa tilalle noiden vanhojen kenkien päivitetyn version pykälää suurempana. Ovat kokoa 41,5 ja etuvarpaan kärki hinkkaa kengän kärkeen. Uudet ovat kokoa 42, ja niissä ei moista tapahdu.


Elän loppuelämäni ilman herkkuja.

Vai miten asia itse asiassa olikaan?

Arvonnan aikaan minua pyydettiin kirjoittamaan herkkujen syömisestä ja mielitekojen välttämisestä. Aloitetaan jälkimmäisestä. En minä oikeita vinkkejä osaa antaa, mutta kirjoittelen omista kokemuksistani, tavoista, jotka ovat toimineet minulla. Me olemme kaikki erilaisia, ja jokaisen kannattaakin yrittää löytää omalla kohdalla toimivat keinot.

Aiemmin lähes kaikki laihdutusyritykseni ovat menneet herkkulakkojen kautta. Olen päättänyt olla syömättä sitä, tätä tai tuota herkkua, yleensä niitä kaikkia. Olen pärjännyt viikon tai kaksi, hokenut herkkuhyllyjen kohdalla enostaenostaenosta-mantraa ja ollut muka tyytyväinen syödessäni raejuustoa ja ananaspaloja. Sitten on koittanut hirmuinen mieliteko, joka on yleensä sattunut jonkinmoisen pahan mielen, suuttumuksen, väsymyksen tai surun aikaan ja olen päätynyt mussuttamaan kaikkea sitä hyvää, mistä olen kieltäytynyt. Sitä on seurannut paha mieli ja uusi yritys. Ja taas epäonnistuminen.

Sitten totesin, että totaalilakko ei toimi minulla, ei selvästikään. Päätin, että kaikki on sallittua. Kaikki. Kävelin karkkihyllylle, sipsihyllylle, keksihyllylle ja jäätelöhyllylle, ja lupasin, että saan ostaa ihan mitä vain. Syödä ihan kaikkea mitä tekee mieli. Ja kuinkas sitten kävikään? Hyvin. Kun mikään ei enää ollut kiellettyä, sain syödä kahvin kanssa keksin ja olla onnellinen. Yksi keksi, eikä sen jälkeen enää tehnyt mieli toista. Tai jotain muuta hyvää. Löysin asian nimeltä kohtuus.

Herkkujen syömisen väheneminen johti taas siihen, että en enää oikein edes pidä kaupasta saatavista "tavallisista" herkuista. Karkit eivät maistu miltään, tai korkeintaan keinotekoisilta. Jäätelö on liian sokerista ja sipsit liian suolaisia. Makuaistini on kai siirtynyt luonnollisiin makuihin ja nautin ihan aidosti hedelmistä ja pähkinöistä ja muista terveellisistä herkuista. Nykyään paheeni ovat kuivatut hedelmät. Nehän ovat terveellisiä, mutta niissä on paljon hedelmäsokeria. Yritänkin olla syömättä pussillista kerralla. Karkit eivät enää kuulu vakio-ostoksiini. Saatan mielenkiinnosta ostaa pussillisen uutuuskarkkeja, mutta syön vain muutaman ja annan loput miehelleni. Minun ei vain enää tee niitä mieli.

Mielitekoja kuitenkin on aina joskus. Useimmiten niitä tulee työpäivän jälkeen kaupassa käydessä. Aiemmin tapanani oli ostaa jokin suklaapatukka "matkaevääksi". Nykyään osaan analysoida mieliteon ja muistaa, että ihan hetken päästä olen kotona oikean ruoan äärellä, joten miksi ostaa patukka, jota Ihan Oikeasti en edes halua. Sillä yleensä, jos ostan patukan, ensimmäisen haukkauksen jälkeen totean sen olevan ällöttävän makea ja etten oikeasti edes pidä siitä. Ehkäpä kohta mieli oppii muistamaan? Mieliteon hetkellä kannaatakin yrittää pysäyttää se herkkuja suuhun työntävä käsi ja miettiä, että miksi se toimii niin kuin toimii. Johtuuko syöminen nälästä vai onko se vain opittu tapa? Jos kyseessä on nälkä, voisiko herkun vaihtaa terveellisempään? Jos kyseessä on tapa, voisiko käsille keksiä jotain muuta tekemistä?

Mutta en halua, että kuvittelette minun olevan itse täydellisyys. Kyllä minä syön herkkuja. Oikeanlaisena hetkenä saatan edelleen mussuttaa keksejä puoli paketillista tai pussillisen karkkia. Yleensä ne ovat hetkiä, jolloin olen niin väsynyt, että käteni ja suuni toimivat aivojani nopeammin ja olen jo syönyt ennen kuin tajuan mitä teen. Siitä seuraa usein paha mieli, mutta olen oppinut, että yksi hetki ei kaada maailmaa. Kun jatkaa vanhoilla, hyviksi havaituilla keinoilla, eivät satunnaiset ylilyönnit aiheuta suurtakaan pahaa.

Ja millä siis herkuttelen? Pähkinöillä, hedelmillä (tuoreilla ja kuivatuilla). Ehdoton ykkösherkkuni on turkkilainen jugurtti, sen päälle hedelmiä ja pähkinöitä ja pikkutilkka vaahterasiirappia. Omnomnom. Ja juustokakut. Ai että. Onneksi niille on muitakin syöjiä kuin minä. ;)

perjantai 17. elokuuta 2012

Vastauksia

TM oli myös haastanut minut ja kysellyt hienoja kysymyksiä, joten tässä niihin vastaukset.


1. Mitä uutta liikuntalajia olet tänä vuonna kokeillut ja mitä siitä pidit? Mikäli et ole kokeillut mitään uutta liikuntalajia, mitä lajia lupaat minulle kokeilla? ;) Pyöräily oli minulle uusi juttu, liikuntalajina siis, eikä vain kulkuvälineenä lyhyillä matkoilla. Taisinpa rakastua välittömästi, niin ainakin väittää uusi pyörä ja 500+ ajettua kilometriä kesän aikana. Tosin voin luvata kokeilevani myös joogaa syksyllä. ;)
2. Millaisia palkintoja olet (vai oletko) luvannut itsellesi joko pudotetusta painosta ja liikuntaan liittyvän tavoitteen täyttämisestä? Oletko myös saanut itsellesi luvatun palkinnon? Tiettyjen kilomäärien kadottua olen palkinnut itseäni esimerkiksi sykemittarilla tai jollain liikuntavaatteella. Sen kummemmin en niitä etukäteen mieti, vaan kun mieleen tulee jokin isompi tarve, lupaan sen palkinnoksi seuraavasta tasaluvusta. Juuri nyt suunnittelen -20kg palkinnoksi kehonkoostumusmittausta.
3. Mitä uutta olet oppinut itsestäsi tämän painonpudotus tai elämänmuutos projektin aikana? Mikä on suurin saavutuksesi/oivalluksesi? Olen oivaltanut pystyväni mihin vain. Olen huomannut olevani rohkea ja sinnikäs. En enää pelkää uusia haasteita niin paljoa, sillä olen huomannut pystyväni.
4. Mikä on tällä hetkellä päällimmäinen tavoitteesi tässä projektissa? Päästä maaliin puolimaratonilla. :)
5. Oletko projektisi aikana tehnyt jotain, josta etukäteen ajattelit, ettet ikinä pysty/osaa/uskalla? Mitä se oli? Juokseminen, en ikinä olisi uskonut pääseväni tilanteeseen, jossa jaksan juosta kahden tunnin lenkkejä ja ilmoittaudun puolimaratonille. En olisi myöskään ikinä aiemmin kuvitellutkaan pyöräileväni 95 kilometrin lenkkiä, en todellakaan!
6. Minkä liikuntaan liittyvän vaatteen, varusteen, välineen haluaisit seuraavaksi hankkia? Pyöräilypaidan ja pitkät pyöräilyhousut syksyä ajatellen. 
7. Harrastatko/oletko harrastanut jotain joukkuelajia? Mitä? En harrasta, enkä ole harrastanut. Joukkuelajit eivät ole minun juttuni, harrastan mielummin omaan tahtiin ja tyyliin.
8. Kerroitko laihdutus/kuntoilusuunnitelmistasi etukäteen? Kenelle? Kuka huomasi ensimmäisenä muutoksen sinussa? En tainnut sen kummemin asiasta puhua muualla kuin blogilla. Äkkiähän asia toki selvisi miehelle ja ystäville, mutta en muista enää kuka ensimmäisenä myönsi ääneen minun laihtuneen.
9. Miten ruokailutottumuksesi on muuttuneet? Luonnollisempaan suuntaan, ei enää niin paljoa lisäaineita, sokeria, suolaa jne. Paljon hedelmiä, kasviksia, raikkaita makuja. Ei enää iltoja television ääressä sipsipussin, jäätelöpaketin ja keksirasian kanssa.
10. Mikä on suhteesi sokeriin? Sanoisin ettei minulla ole suhdetta sokeriin. Syön sitä, en välttele, mutta yritän olla syömättä sitä hillittömiä määriä.
11. Miten rentoudut? Menen lenkille, tai istahdan sohvalle käsityön kanssa. Tai katson jonkun hyväntuulisen leffan.

Every second is a highlight.

Tämä on ollut outo viikko. Hätäinen, kiireinen ja väsynyt. Laiskakin ehkä. Työt alkavat olla jo tuttuja, eikä stressi enää ole niin hurjaa, mutta muu elämä on vienyt mennessään. En ole ehtinyt urheilemaan niin paljon kuin haluaisin, olen siirrellyt lenkkejä ja viettänyt vapaapäiviä. Koko viikon paino on junnannt 89,x lukemissa, joten en todellakaan odottanut suuria astuessani vaa'alle aamulla.

88,5kg. Asia vaati useammankin uusintamittauksen, mutta tulos pysyi samana. En tiedä kuinka kauan tämä ilo kestää, mutta nautitaan siitä nyt. ;) Juuri kun ehdin viikolla ajattelemaan, että minun täytyy nyt ehtiä ajattelemaan painoa ja laihtumista vähän enemmän.

Nautin myös tämän päivän lenkistä. Intervalleja. 6min/km, tauot kävellen. Parhautta. 66 minuuttia ja 9,23 kilometriä. Lenkin aikana mp3-soittimesta tuli biisi, jossa laulettiin kuinka  every second is a highlight. Ja niin onkin. Vaikka ei aina tunnukaan siltiä. Yritän elää nauttien jokaisesta hetkestä. Turhaa yrittää odottaa sitä täydellistä hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin. Sellaista tuskin tulee, tai ainakin suurin osa elämästä ehtii mennä ohi ennen kuin ehtii nauttimaan. Joten kaikki te lukijat, nauttikaa. :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

I want to ride my bicycle.

Tein tänään elämäni pisimmän pyörälenkin. 95 kilometriä! Etukäteen tuntui haastavalta, ja pitkältäkin. Puolivälein paikkeilla muistelin alkukesää, kun mielestäni 400 kilometriä kesän aikana olisi hirveän paljon. Nyt pyöräilin käytännössä neljäsosan siitä päivässä!

Matkaan kului aikaa 4 tuntia ja 17 minuuttia. Pidin kolme lyhyttä juomataukoa, jokainen niistä max. 5 minuuttia. Kevyesti matka taittui urheilujuoman, mehun, veden ja parin energiageelin avulla. Tai no, kevyesti ja kevyesti. Suurin osa oli kevyttä kyllä, mutta tuskien taival oli kilometrien 85-90 välillä. Silloin tuntui, etten pääse eteenpäin millään. En millään. Pari polkaisua ja kuolema iskee. Hetken manasin itseäni, että yritän liikaa. Sitten totesin, että kun sykemittarissa matkana on jo 86 kilometriä, niin ei tässä ole epäonnistuttu ollenkaan. Lupasin, että saan käyttää viimeisiin kilometreihin vaikka saman ajan kuin ensimmäisiin 90 kilometriin. Vaan ei kulunut niin paljoa. Koko matkan keskivauhti oli 22,1km/h, ja viimeiset 10 kilometriä taittuivat vauhdilla 19,6km/h, eli ei se edes niin hidasta ollut kuin kuvittelin.

Väsymys iski kuitenkin lenkin jälkeen, kaikenlainen aivotoiminta tuntuu turhan vaikelta. Joten toivotan vain tervetuloa jokaiselle uudelle lukijalleni, teitä on jo huikean monta :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Laiskottaa

Tänään piti juosta. Tai no, piti juosta jo eilen, mutta vaihdoin sen pyöräilyyn. Tänään laiskotti. Ei oikein tuntunut juoksupäivältä. Venyttelin sitten vain. Hyviä venytyksiä teinkin, täältä löydettyjä. Aktiivisia venytyksiä, tuntuivat hyviltä. Osa oli ennestään tuttuja, osa uusia. Uudet pääsevät takuuvarmasti ohjelmistoon tulevaisuudessakin. Täytyy etsiä lisää tuon tyylisiä venytyksiä. Jossain kirjassa niitä näinkin, ja testasinkin. Muistaisinpa vain mikä se kirja oli.

Viime päivinä minulla on ollut nälkä. Koko ajan kaipuu laittaa suuhun jotain. Jääkaapin oven auetessa ei vain tee mieli mitään. Hyvältä eivät näytä hedelmät, ruisleipä, rahka tai luonnonjugurtti. Mussutan sitten pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä. Kaikenlaista sellaista, mitä ei ehkä pitäisi syödä niin paljoa. Ärsyttävä pikkunälkä, toivottavasti se menee pois pian.

Huomenna onkin tiedossa aktiivisempi liikuntapäivä, palataan siihen myöhemmin. ;)

perjantai 10. elokuuta 2012

Haasteita

Te ihanat olette minua haastaneet ja suuri kasa kysymyksiä onkin vastattavana. Toivottavasti muistan kaikki. ;) Olen nyt kyllä tylsä, ja jätän haastamatta eteenpäin, sillä en kerta kaikkiaan saa aikaiseksi jakaa kolmea haastetta eteenpäin, toivottavasti ymmärrätte. Lisäksi luistan myös siinä, että en yritä keksiä teille 33 faktaa itsestäni (jotka luultavasti olen jo aiemmin kertonut), vaan vastaan vain kysymyksiin.

Ensimmäisenä Laiskiaisen kysymykset.

1. Suosikki ruokasi? En osaa sanoa, pidän niin monenlaisista. Ehkä lasagne, omatekemä. Broileria ja pestoa, omnom.
2. Paras kaudenhoito vinkkisi? Tätä varten varmaan pitäisi harrastaa kauneudenhoitoa? Olen todella huono siinä, ja lähinnä kuorin ihoa silloin ja tällöin. Ehkäpä sanoisin, että muistakaa rasvailla ihoa, ettei se kuivu. :D
3. Suosikki lajisi/jumppasi? Juoksu, ehdottomasti. Jumpista eniten tykkään.. kahvakuulajumpasta. Hirveän monissa eri jumpissa en kyllä ole käynytkään, pienessä paikassa valikoima on aika rajattu.
4. Mitä ilman et tulisi toimeen? Puhelintani, jos siis esineitä ajatellaan. Olen riippuvainen siitä, myönnän.
5. Vinkkisi painonhallintaan? Kohtuus. Joka asiassa. Syömisessä, liikunnassa, vaatimuksissa, tavoitteissa. Ei kannata olla liian tiukka itselleen.
6. Suosikki vuoden aikasi ja miksi? Kevät, rakastan sitä kuinka luonto herää henkiin. Toisaalta pidän kyllä jokaisesta vuodenajasta ja etenkin niiden vaihtumishetkistä. Kun ensimmäinen ei ole vielä mennyt, mutta ilmassa haistaa jo seuraavan.
7. Aamun virkku vai torkku? Virkku. Vaikka aina joskus vähän nukuttaakin. ;)
8. Suurin saavutuksesi? Painonpudotus. Minä olen onnistunut.
9. Parasta sinussa? Iloisuus.
10. Paheesi? Laiskuus ja makeanhimo.
11. Paljonko käytät viikossa aikaa liikuntaan? Heiaheiassa tavoitteena on 4 tuntia, mutta kesän aikana on liikuntaan tainnut kulua 5-7 tuntia viikossa (siis sykemittarin kanssa tapahtuvaa liikuntaa).

Sitten Terveytensähoitajan  kysymykset:

1.Millaisia tavoitteita sinulla on? Painonpudotuksen suhteen minun tavoitteeni on vakiinnuttaa uusi, terveellisempi elämäntapa ja sitä myötä pudottaa painoa ja kiinteytyä. Tiettyä -xkg tavoitetta minulla ei ole, normaalipainoon kyllä tähtään. Tämän hetken suurin tavoite on juosta puolimaraton maaliin saakka.
2.Miten pyrit saavuttamaan tavoitteesi? En anna periksi. Vaikka vähän mokaisikin, niin elämä jatkuu. En siis aloita alusta, puhtaalta pöydältä joka viikko, vaan jatkan. Erehdykset kuuluvat elämään.
3.Miten suhtaudut pettymyksiin? Vaihtelevasti. Harmittelen hetken, mutta sitten yritän nähdä asian hyvät puolet, sekä syyt pettymykseen. Niiden näkeminen auttaa pääsemään eteenpäin.
4.Mitkä ovat asioita jotka auttavat sinua jaksamaan ja tsemppaamaan? Kaikki pienet asiat, kuten  ihmisten kommentit, suurenevat vaatteet ja se, kuinka huomaa jaksavansa aina vain enemmän ja pidemmälle.
5.Mitä asioita ihmisissä arvostat? Rehellisyyttä ja ystävällisyyttä.
6.Mitä asioita itsessäsi arvostat? Päättäväisyyttä.
7.Millainen riitelijä olet? Mökötän ja murisen. En osaa riidellä hyvin, tiedän. Mökötän hetken ja sitten kerron mikä minua ärsyttää.
8.Millaisista asioita turhaudut? Jos asiat eivät etene. Turhaudun turhanpäiväiseen jahkailemiseen, minä en kauaa tekemisiäni mieti. Vaikka pitäisi joskus.
9.Millaiset asiat ilostuttavat? Hymyt ja ystävälliset sanat. Kauniit kukat ja auringonpaiste. Kauniit sanat ja rivien välistä luetut asiat.
10.Oletko tyytyväinen itseesi ja elämääsi tällähetkellä? Olen, kyllä. :)
11.Mitä haluat haastajaltasi kysyä? Milloin viimeksi halusit vajota maan alle?

Ja sitten Niinan kysymykset:

01 Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi? Tähän tulikin jo äsken vastattua, mutta sanon vielä, että oma perhe ja läheiset ystävät. 
02 Jos sinun pitäisi luopua jostain asiasta elämässäsi ja saisit jotain sitä vastaan, mistä luopuisit ja mitä tahtoisit sen tilalle? En tiedä, tää on kamala paha. Jos sanon, että luopuisin autostani, jos saisin toisen tilalle? 
03 Mitä olet tehnyt tänään? Ollut töissä, käynyt pyöräilemässä, liikuttanut hevosen ja viihdyttänyt koiraa. 
04 Onko sinulla mitään kummallisia tai muuten vain mielenkiintoisia tapoja? Juttelen autolla ajaessa radiojuontajille.
05 Milloin viimeksi olet tehnyt jotain jonkun muun hyväksi? Mitä?  Yksittäistä juttua en osaa nimetä, mutta yritän auttaa ystäviäni ja läheisiäni niin usein kuin mahdollista.
06 Salaiset paheesi? Eihän ne salaisia ole, jos mä ne paljastan. ;)  
07 Mitä haluaisit oppia? Haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia kauniisti, mutta minulla ei riitä kärsivällisyys. 
08 Nimeä yksi asia, jonka haluaisit tehdä/kokea ennen kuolemaasi. Haluaisin lentää, riippuliitimellä tms. 
09 Mikä piristää sinua, jos olet surullinen? Pienet teot tai sanat. Tai ehkä jokin hömppäleffa.
10 Puhutko/käveletkö unissaan? Kerro jokin kokemus omasta (tai jonkun muun) uneksimisesta. Jos kokemusta ei löydy, kerro jostain unestasi! Puhun, juttelen usein miehelleni, mutta itse en muista jälkeen päin ollenkaan mitään.
11 Kerro jokin muisto lapsuudestasi.  Muistan joskus lapsena miettineeni, että kuinka aikuiset jaksavat, kun heillä ei ole koulusta lomaa. Enpä tainnut tietää, että työssäkäyvilläkin on lomaa (omat vanhemmat ovat yrittäjiä).

torstai 9. elokuuta 2012

Nihkeilyä

Tänään oli juoksemisesta vapaapäivä ja päätin tehdä pienen kahvakuulatreenin. Ja kylläpä oli nihkeää. Ei jotenkin huvittanut yhtään, kuula oli painava ja tekniikka aivan hukassa. Teinkin ihan lyhyen, vartin treenin. Loppuvaiheessa kyllä alkoi sujua, mutta päätin lopettaa onnistumiseen. Tiedä vaikka sekin hyvä olo olisi äkkiä kadonnut. ;)

Aina joskus on tuollainen nahkean nihkeä olo. Juoksulenkille lähtiessä joskus tuntuu etteivät askeleet sovi yhteen, kroppa ei tule mukana ja henkikään ei kulje. Yleensä se olo katoaa ennen kuin ensimmäinen kilometri tulee täyteen. Ilmeisesti kuulankin kanssa se katoaa ennen ensimmäistä varttia.

Totetutin tänään myös tämän viikon kehonhuoltohaasteen toisen osan. Keppijumppaa. Rutina vain kävi ja venyi ja vanui. Kyllä teki hyvää! Muistaisi vain tuotakin harrastaa useammin kuin kerran puolessa vuodessa.

Eilisen juoksusta oli nihkeily kaukana. Alkulämmittelyn jälkeen juoksin 10-6-4-2-1 minuutin vedot kävellen välissä 5-4-3-2-1 minuuttia. Ensimmäinen vedon juoksin kamalaan vastatuuleen 6:20min/km, seuraavan 6:00min/km ja loput vedot 5:30min/km. Se niistä tasavauhtisista vedoista sitten. Helpolta tuntui kuitenkin, lisähaastetta voisi ottaa vaikka hiljaisesti hölkkäämällä nuo lepovaiheet.

Yritän viikonlopun aikana ehtiä vastaamaan saamiini haasteisiin :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Semikiva lenkki

Jos ensimmäisen pitkän lenkkini tein ilman lisäenergiaa ja liian vähillä syömisillä, niin toisen lenkin tein edelleen syömättä, paahtavan auringon alla. Kolmannella kerralla otin opikseni, ja söin. Liikaakin. Tai no. Hyvin söin, mutta viimeisestä ateriasta ehti kulua vain tunti ennen lenkille lähtöä. Se oli liian vähän se, ainakin aterian tukevuuteen nähden.

Ensimmäisen puolen tunnin täyttyessä teki mieleni soittaa miehelle ja pyytää kyyti kotiin. Purin hammasta ja päätin, että kävelen pari minuuttia ja hölköttelen sitten taas. Hölköttelin eteenpäin ja lupasin itselleni, että jos 10 kilometrin kohdalla vielä tuntuu kamalalta, niin käännyn lyhyempää kautta kotiin. Sitten pyörsin päätökseni, ja lupasin itselleni, että jos teen pidemmän lenkin, niin saan kävellä ylämäet. Näin teinkin. Matkan varrella siis pari hirmuisen jyrkkää mäkeä, joiden hidaskin hölköttely saa ihmisparan kuolemaan. Kävelin nämä mäet siis, yhteensä kävelymatkaa tuli lenkin ajalta joku 10 minuuttia. Viimeinen tunti olikin sitten jo pelkkää hymyä, ja viimeiset kilometrit tulin jopa piirun verran alle 7:00min/km vauhteja, oho! Yhteismittaa lenkillä siis 16km ja aikaa kului 2 tuntia ja 1 minuutti.

Enää ei olekaan kuin kuukausi h-hetkeen eli Varalan puolimaratoniin, jännää! Ja silloin on myös blogimiitti, kaikki mukaan! :)

Tänään tein pyörällä 9 kilometrin lämmittelylenkin ja sitten pikaisesti venyttelin koko kropan läpi. Sellaiset tunnusteluvenytykset, ja kylläpä olikin kireyttä kehossa. Aiheeseen siis tulee kehonhuoltohaaste. Tunnustelusta on hyvä lähteä parantamaan, tiedänpä missä pahimmat jumit ovat.

lauantai 4. elokuuta 2012

Kehonhuollon vaikeudesta

Kummallista, kuinka vaikeaa on muistaa venytellä ja huoltaa omaa kehoansa. Uusia lenkkivaatteita ja juttuja tulee osteltua, kengät ovat hyvät, samoin urheilurintaliivit. Mutta pelkät varusteet eivät riitä, sen tärkeimmän liikuntavälineen, oman kehon tulee olla kunnossa. Olen aikojen saatossa päättänyt usein aloittaa venyttelyn, mutta joka kerta se pian unohtuu. Venyttelen pikaisesti juoksulenkkien jälkeen, mutta kunnollisia venyttelyitä tulee harvemmin tehtyä, tai mitään muutakaan kehon huoltoon liittyvää. Niinpä päätänkin haastaa itseni loppuvuoden ajaksi suorittamaan kolme kehonhuoltojuttua viikossa. Päätän laskea kehonhuolloksi venyttelyn lisäksi myös joogan, pilateksen, keppijumpan, sauvakävelyn ja hieronnan, eli tälläisia juttuja, jotka selkeästi tähtäävät kropan hyvinvoinnin parantamiseen. Yksi osa tätä haastetta on, että syksyn jumppakalenteriin laitan kahvakuulan tai muun mielenkiintoisen lajin edelle joko venyttelyä/joogaa/pilatesta.

Tuleeko joku mukaan? :)

Numeroita

Keskiviikkona kuukausi vaihtui elokuuksi. Minulla on aina kuun ensimmäisenä päivänä tapana mittailla uudet mitat, mutta koska oli keskiviikko ja työaamu, niin ei hirveästi huvittanut aamukiireissä mittailla. Niinpä odotin viikonloppuun, ja tänä aamuna heti herättyäni etsin mittanauhan esiin. Tulokset olivat oikein mukavat! En sen kummemmin jaksa niitä käydä läpi, sanonpa vain, että käsivarsien lukemat olivat ennallaan, pohkeista kadonnut puoli senttiä kummastakin ja joka paikasta muualta on sentti kadonnut! Jos tällä tahdilla mennään, niin ihan pian vyötärökin menee alle 90cm! :) Päivitän uudet mitat mitat-sivulle, sieltä voi niitä käydä ihastelemassa.

Eilen oli punnituspäivä, 89,2kg oli tulos. :) Alaspäin pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tosin viikolla pari kertaa lukemat alkoivat jo 88-lukemilla, mutta eiköhän niihin päästä ihan kohta. Aamuisin on mukavaa kiskoa housuja jalkaan, kun kaikki alkavat olla jo löysiä. Olisi ehkä siis korkea aika ostaa uusia, eikä vain suunnitella.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Liikunnan funktio muuttuu

Aina joskus käy niin, että elämä muuttuu. Niin kävi minullekin, taas kerran. Suuria muutoksia on sekä työelämässä, että kotonakin. Vaihdoin työtehtäviä aivan täysin, joten uuden opettelemista riittää. Tuntuukin, että kotiin päästyä olo on todella väsynyt, eikä todellakaan tee mieli tehdä mitään hirveän haastavaa. Joten, vaikka "kauden päätavoitteeseen" eli puolimaratoniin on aikaa kuukausi, ei liikunta tällä hetkellä ole treenaamista sitä varten, vaan enemmänkin pään nollausta. Kun on koko päivän käyttänyt jokaista aivosoluaan 200% teholla, on ihanaa mennä juoksemaan, ja keskittyä ajattelemaan vaikka hengitysrytmiä.

Tosin, maanantaina koin ensimmäisen eksymiseni pyörälenkillä. Tarkoitus oli tehdä rinki, mutta kahta eri paikoissa kulkevaa tietä yhdistävällä yhdystiellä eksyin. Pieni tie haarautui t o d e l l a moneen otteeseen, ja minä päädyin lähinnä ihmisten pihoihin. Niinpä tulinkin sitten omia jälkiäni takaisin. Tiedänpähän seuraavalla kerralla mistä yrittää kotiin. :) Tänään voisin tehdä lyhyehkön pyörälenkin kahvakuultatreenin lämmittelyksi - jos nyt sille kuulailulle aikaa jää. On nimittäin aika kiireistä täällä kotonakin.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vuosi suurennuslasin alla.

Sain arvontapostaukseen monta hienoa kirjoitusideaa, ja varmasti toteutan niistä jokaisen, ainakin jossain muodossa. Ja lisääkin tosiaan saa ehdottaa, jos vielä tulee mieleen jotain mistä haluaisi lukea. Usein tulee kirjoitettua vain mielessä olevista jutuista, jotka nopeasti alkavat pyöriä tuttuja uria. Ajattelin ottaa ensimmäiseksi aiheeksi vuosikoosteen, oma summa summarum kuluneesta vuodesta. Tuloksista, tuloksettomuuksista, kohokohdista ja epätoivoisista asioista. Paljon on jo painunut unholaan, mutta ehkäpä saan teille jotain irti. :)

On kai paras aloittaa ihan alusta. Elämäntavan muutos sai alkusysäyksensä pikkuhiljaa vuoden -11 kesällä. Vaatekaapista löydetyt vaatteet kiristivät, puristivat. Vatsamakkarat tursuivat housunkauluksen yli, jos housut ylipäänsä menivät jalkaan. Vyötäröä koristi iltaisin punainen kipeä juova. Hengästyin heti, kun kävelin hieman pidempää matkaa. Eräänä päivänä työntäessäni kottikärryjä ylämäkeen ajattelin, että jos nyt en ala tehdä asioille jotain, olen keski-ikäisenä yksi niistä ylipainoisista, jotka kärsivät nivelrikoista, kohonneesta verenpaineesta yms. Taustalla kuitenkin oli kasa epätoivoisia laihdutuksia, joissa osassa yritin kituuttaa raejuustolla, tonnikalalla ja höyrytetyillä kasviksilla. Osassa join litroittain mehua päivässä, koska onhan se terveellisempää kuin limsa!

Aloitin pienin askelin. Vähensin herkkujen syömistä - ei enää puolta keksipakettia kerralla, eikä viittä viipaletta leipää ruoan kanssa (jjep, leivälle perso). Aloitin liikunnan, juoksuohjelman sohvaperunalle. Pieniä askelia siis. En heittänyt ruokavaliota kerralla uusiksi, enkä aloittanut viittä uutta liikuntaharrastusta, niin kuin aiemmissa epäonnistumisissa. Koin, että herkkujen salliminen kieltäytymisen sijaan ja normaali ruoka sopivat minulle paremmin kuin tiukka dieetti.

Loppukesän ja syksyn mittaan sain kokea onnistumisia ja epäonnistumisia. Paino tippui hiljalleen. Aluksi asetin jotain -10kg 3 kuukaudessa tavoitteita, mutta nopeasti luovuin niistä. Nykyään ajattelen, että olen muuttanut elämäntapani, en aloittanut laihdutuskuuria. Loppukesään kuului myös takapakkia, penikat kipeytyivät niin, että jouduin olla monta viikkoa juoksematta.

Kokeilin myös uusia lajeja, zumbaa ja kahvakuulaa. Kahvakuulailuun rakastuinkin oikein kunnolla,  ja onneksi kahvakuulailu onnistui kipeiden penikoiden kanssa, ja siinä tuntuikin, että kehityin huimasti. Onneksi pääsin hyvien opettajien kursseille, ja oikeat tekniikat alkoivat tulla tutuiksi.

Painon putoaminen on ollut koko ajan hidasta, mutta se ei ole sen suuremmin häirinnyt. Koko talvi meni oikeastaan paikallaan junnaten - siltä se ainakin tuntui. Tosi asiassa lokakuun ja maaliskuun välissä hävisi 5kg. Toisaalta, talvi oli opiskelujen osalta hyvin kiireinen, eikä aikaa liikunnalle ja syömisien miettimiselle ollut.

Nyt keväällä ja kesällä on ollut taas aivan eri tavalla aikaa liikkua, ja lisäksi kesän vihannekset ja marjat oikein houkuttelevat syömään terveellisesti! Keväällä painon putoaminen oli myös hidasta, mutta syytän siitä vuorotyötä. Oli todella hankalaa suunnitella syömisiä ja liikuntoja raskaassa työssä jaksamiseen yhdistettynä. Usein aamuvuorosta tullessa ei jaksanut ajatellakaan lähtevänsä lenkille.

Toukokuussa sain vaihtaa päivätyöhön ja sen myötä into liikuntaan on vain kasvanut. Syömisiäänkin jaksaa vahtia ihan eri lailla, kun päivän kulutus on suurinpiirtein tiedossa, eikä tarvitse arpoa onko työpäivä raskas vai ei.

Vuoden kohokohdatkin löytyvät ehdottomasti liikunnan puolelta. En osaa sanoa mikä yksittäisistä jutuista on se kaikkein huikein, juosta yli 5 minuuttia vai yli 5 kilometriä? Joka kerta, kun olen yrittänyt jonkun rajapyykin ja itseni, fiilis on ollut aivan huikea!

Epäonnistumisia taas en osaa ajatella.. Jokainen askel on eteenpäin, ainakin lopulta. Vaikka välillä askel on mennyt taaksepäin, suunta on kuitenkin ollut eteenpäin. Vaikka paino putosi minimaalisen hitaasti talvella, se putosi kuitenkin. Vaikka söin epäterveellisesti, en tehnyt sitä enää jatkuvasti, satunnaisesti vain. Haasteita on ollut, kahvipöydistä evästaukoihin ABC:lla ja baareissa. Mutta kaikista on selvitty.