sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hidasta paranemista

Ei okseta enää. Siihen ne hyvät jutut loppuivatkin. Samalla, kun loppui oksentaminen, meni maharaukka aivan sekaisin, eikä se enää tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Kaikki mitä mahaan menee, sinne myös jää. Turvotus on valtaisa, ja sitä myöten myös kivulias. Eipä tässä siis vielä paljoa lenkkeillä. Tänään alkoi rauhassa oleminen jo hieman ärsyttää, joten yritin käydä kävelemässä. Kilometrin käveltyäni (hitaasti) oli pakko kääntyä takaisin. Huoh. Yritän syödä edes vähän jotain mahaystävällisiä juttuja - jugurttia, banaania, mustikoita, pellavansiemenrouhetta. Myös gefilus-tuotteita on kaapissa, mutta harmi vain, esim. ostamani ananas-kookosjuoma maistuu aivan kamalalle. Toivottavasti tämä nyt pian helpottaisi.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkä perjantai

Ei ihan suju niin kuin Strömössä paluuni juoksupoluille. Tämän päivän olen viettänyt lenkkisuunnitelmien sijaan makaalla sängyssä ja aina välillä olen juossut vessaan. Mahatauti on tehnyt tästä perjantaista todella pitkän.

Toivottavasti teillä on parempi pääsiäinen kuin minulla. :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Yes I can

Sykemittarin muistin mukaan edellisestä juoksulenkistä oli aikaa jo kokonaiset kolme viikkoa, korkea aika siis laittaa juoksukengät jalkaan. Tein lyhyen neljän kilometrin lenkin, tarkoituksena hissutella oikein hitaasti, mutta aina välillä ei onnistunut. Pidempien juoksutaukojen jälkeen on vauhdinhallinta hieman hukassa, ja onhan se nyt vaan kivaa juosta, niin kivaa, että tekisi vain mieli juosta lujaa. ;)

Pikkuisen oli tukkoinen olo, mutta se ei varmaan ole mikään ihme viikonlopun pitkän hiihdon ja pitkän juoksemattomuuden jälkeen. Alkuviikkokin on ollut hieman kiireinen ja väsyttävä, päivällä mietinkin, että jätänkö juoksemisen vielä huomiselle.. Onneksi lähdin, kivaa oli. :)

Ja hei, kohta on niin lämmintä, että saa heittää talvitamineet kaapin perälle! Juosta ilman aluskerrastoja, pipoja, säärystimiä ja hanskoja! Jee!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Paluu ihanaan arkeen

Nyt kun talven hiihtohaasteesta on selvitty, olikin "ihanaa" huomata, että kevään ja alkukesän haasteisiin, Helsinki city runiin ja Tukholman maratoniin ei olekaan enää niin pitkä aika.. HCR odottaa jo reilun kuukauden päästä, eikä Tukholmaankaan ole matkaa kuin 10 viikkoa. Lisäksi en ole viimeiseen kahteen viikkoon juossut askeltakaan, vain hiihtänyt. Taitaa olla siis aika kaivaa juoksulenkkarit esiin ja antaa niille kunnolla kyytiä.

Tosin juuri nyt ei oikein huvita lähteä juoksemaan. Eilen aamulla heräsin kuuden jälkeen siihen, että vessasta kuului oksentamisen ääniä. Ja ei, miehellä ei ollut krapula. :/ Toivottavasti tauti ei tartu minuun, pikkuisen on tänään ollut sellainen etova olo, mutta ei ole kuitenkaan oksettanut. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. ;) Onneksi miehenkin tauti oli nopeasti ohi, joten ehkä ainakaan noro-viruksesta ei ollut kysymys?

Tarkistin jo juoksuohjelmani, ja huomenna pitäisi jo lähteä lenkille. Toisaalta tekisi mieli aloittaa treenaaminen heti taas täysillä, mutta toisaalta tuntuu, että viikonlopun jäljiltä pitäisi vähän lepäillä ja aloittaa rennosti, ehkä hieman tavallista lyhyemmillä pk-lenkeillä, eikä ainakaan ohjelman mukaisilla intervalleilla. Vaikka lepäily tuntuukin turhalta, kun hiihdon jäljiltä ei ole mitään erityistä väsymystä tai jumeja. Hassua, 30 kilometriä on kuitenkin pitkä matka ja pitkä suoritus, kai sen jossain pitäisi tuntua?


Pitkä hiihto antoi toisaalta varmuutta kevään haasteisiin, mutta toisaalta ne myös pelottavat. Ennen ensimmäistä puolikasta juoksin melkein yhtä pitkän lenkin (18km), mutta ei taida olla järkevää tehdä samaa ennen maratonia. Tavallaan olo on siis kuin hyppäisi altaan syvään päähän tietämättä osaako uida. ;) Ehkä hieman huono vertaus, mutta koska ensimmäistä kertaa treenaan maratonille, en tiedä teenkö kaiken oikein. Pitäisikö juosta enemmän pk:ta, vai kehittää nopeutta? Pitäisikö pitkiä lenkkejä olla enemmän vai vähemmän, pidempinä vai lyhyempinä? Treenaamisen onnistuminen nähdään vasta sitten maratonilla, etukäteen en osaa sanoa yhtään mitään, koska minkäänlaista vertailupohjaa minulla ei ole.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vuokattihiihto

Hiihdetty on! Hengissä selvitty! Nautittu!

Eli siis, maaliin on päästy, ja 30km rykäisy perinteisellä on takanapäin. Saatte pienen kisaraportin, halusitte tai ette. ;)

Otin jo alkuviikosta tuntumaa Vuokatin latuihin, ja heti ensimmäisenä kävin kiertämässä 5km lenkin, jolla hiihto aloitettaisiin. Koska Vuokatissa latuja riittää, olin todella epävarma reitistä. Ja kun suksista alkoi pito loppua ja luisto oli jo lopussa, oli tuo tuulisen päivän reissu todella mielenkiintoinen. Kuuluisa epävarmuuskin alkoi iskeä puseroon. ;) Onneksi seuraava lenkki, 10km Aurinkolatua järven jäällä antoi varmuutta, hiihtäminen oli kivaa! Viimeistelylenkki perjantaina taas muistutti karmeudestaan - armottomaan vastatuuleen järven jäällä, tuulen tuiskutettua ladut täyteen, pitovoiteen petettyä. Teki mieli jätttää hiihtämättä. Onneksi reissu kisakansliaan vähän paransi mielialaa, kun kohtasin siellä erään "tutun", joka tsemppaili minua ja käski vain nauttia hiihdosta ja olla välittämättä muista.

Lauantaiaamuna heräsin hirveän aikaisin, ja pyörin sängyssä ainakin tunnin verran. Sitten aamupalaa naamariin (tankkausjuomaa, pari banaania ja rahkaa). Hiihtovaatteet päälle, tavarat mukaan ja suunta urheiluopistolle. Onnistuin aikatauluttamaan itseni hyvin, olin paikanpäällä sopivasti vajaan tunnin ennen starttia. Ehdin ottaa pienet alkulämmittelyt, käydä vessassa, tarkistaa reitin kartalta, viedä tavarat säilöön ja vielä katsoa edellisen hiihtoryhmän lähdön. En voinut kuin ihailla niitä sissejä, jotka lähtivät uskomattomalle 120 kilometrin matkalle, W A U!

Tunteellisena siilinä oli aika huikea fiilis, kun 30km hiihtäjät alkoivat kerääntyä lähtöviivalle. Siellä olin minäkin, uskomatonta, mutta totta! Jättäydyin tarkoituksella viimeisten joukkoon, kun ei ollut mitään käsitystä porukan alkuvauhdista. Aikamoista hissuttelua se lähtölaukauksen jälkeen olikin, kun reitti ladulle oli hieman ahdas. Mutta hyvin siitä selvisi, kun ei hosunut. Tarkoituskin oli hiihtää alku rauhallisesti, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen alkoi tuntua liiankin rauhalliselta. ;) Toisaalta, minulla oli joko massallista ylivoimaa tai suksissa hyvää luistoa, ja alamäissä ohittelinkin porukkaa aika tehokkaasti.

Ensimmäiselle juottopisteelle (n.8km) asti tuli hiihdettyä isommissa tai pienemmissä porukoissa, ja juottopisteen kohdalla tuntui, että tavoitteeni kolmen tunnin hiihdosta jää jo heti kättelyssä. Mutta eikä mitä, juottopisteen jälkeen oli sopivasti alamäkiä, ja 10 kilometrin kohdalla oli aikaa kulunut 1:01. Siinä pikkuisen sitten kiristin tahtia, aina välillä oli sopivia selkiä edessä peesattaviksi, mutta alamäessä suksi luisti ja peesiselät jäivät taakse. Sitten piti vain kiristää tahtia ja ottaa seuraava sopiva selkä kiinni. ;) Varttia meitä ennen lähteneet 60km-hiihtäjät alkoivat painella ohi, niihin selkiin ei ollut mitään asiaa.

Puoliväli tuli täyteen, ja kellokin näytti sopivasti 1:30. Siinä kaivoin sitten juomavyöstä pari palaa suklaata ja fiilistelin. Aurinko paistoi, suksi luisti ja voimiakin oli oikein mukavasti. Tosin seuraava pitkä ylämäki taas söi niitä vähäsen. 17 kilometrin kohdalla oli taas juottopiste, mehua, urheilujuomaa ja geeliä otin, ja kipollisen rusinoita. Yksi jäi mukavasti hampaankoloon, sitä sieltä sörkin koko loppumatkan pois, olipahan muutakin ajateltavaa kuin hiihtäminen. ;) Tuo 10-20 väli on jotenkin jäänyt mieleeni mukavan tasaisena pätkänä. Alun monet ylämäet muuttuivat vähän pienemmiksi ja alamäkiäkin oli, ja tasaistakin jopa. Se tosin oli kaikista tylsintä, jotenkin tykkäsin paljon enemmän ylämäkeenkin kipuamisesta. :)

Viimeiset 10 kilometriä alkoivat pitkällä ylämäellä, ja siinä vähän jo tuntui, että nytkö alkavat voimat karista. Sain onneksi hyvävauhtisen selän kiinni, ja siinä perässä neljä kilometriä viimeiselle juottopisteelle sujuivatkin ihan mukavasti (sitä juottopistettä odottaessa). Siellä pari mukia mehua naamaan, ja suolakeksejä ja rusinoita, eikä muuta kuin viimeiselle taipaleelle! Taas sain aluksi hyvän selän kiinni, ja seurailin hetken, kunnes tuli taas alamäki, ei muuta kuin ohi. Sitten hiihdinkin pitkän aikaa itsekseni, ja odotin, josko seuraavan mutkan takana olisi alamäki. ;) Viimeinen viisi kilometriä olikin melko alamäkivoittoista, ja ihan unohdin pelätä, vaikka olikin kylttejä varoittamassa vauhdikkaista laskuista.

Viimeisen kilometrin kohdalla alkoi jo taas tulla tippa linssiin, reissu oli kilometriä vaille valmis! Muistin uuden ystäväni sanat "have fun", ja vastaantulevat hiihtäjät taisivatkin häikäistyä minun pepsodent-hymystäni. ;) Viimeisessä ylämäessä vielä ohitin erään vanhan herran, ja kannustin häntäkin ottamaan loppukirin. Loppusuoralla fiilis oli sanoinkuvaamaton ja jaksoin vielä lykkiä maaliin hyvävoimaisena. Vähän jalka tuntui tärräävän, kun ajanottochippiä otettiin pois, mutta ei muuta kuin mehumuki kouraan ja fiilistelemään. Ohittamani herra tuli vielä kehumaan kovaa vauhtiani. ;)

Maalissa kello pysähtyi aikaan 2.53, tosin tietysti tuloksissa aikaa oli vähän enemmän, sillä lähtökäskystä ajanoton alkamiseen meni muutama minuutti. Onnistuin siis täydellisesti aikatavoitteessani "kaikki alle 3h on loistavaa!" ja olin kyllä valmistautunut myös tuloksiin reilusti yli kolmen tunnin. Kaiken kaikkiaan päivä oli todella onnistunut, säätä myöten! Nautin joka hetkestä, ja mikäs siinä oli nauttiessa, kun tapahtuma oli kerrassaan loistavasti järjestetty. Kaikki toimi, juottopisteet, reitti, suksien voitelupalvelu, kaikki! En voi kuin suositella Vuokattihiihtoa muillekin, saatanpa minäkin olla siellä ensi vuonna taas lähtöviivalla. ;)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ei mitään uutta ja siltikin uutta

Ei mitään uutta länsirintamalta. :) Tämän viikon liikunnat ovat koostuneet hiihto- ja kävelylenkeistä. Olen yrittänyt liikkua aika rauhallisesti tuon intervallitreenin jälkeen, ja kerätä energiaa tulevaa koitosta varten. Ensi viikko ollaankin jo Vuokatissa, niin suunnitelmissa on tutustua paikallisiin latuihin jo vähän etukäteen, ja uidakin aion. Saapa nähdä tuleeko kokeiltua jotain muutakin. ;)

Tulevaisuuden suunnitelmissa on myös tämän blogin lopettaminen. Ei, en aio lopettaa kokonaan, mutta mielestäni bloggaaminen tällä nimellä, otsikolla ja osoitteella on tullut tiensä päähän ja tarinat jatkuvat samanlaisina uuden nimen ja otsikon alla. Kunhan vain saan asiat aikaiseksi. ;) Ja ei hätää, kerron täällä kyllä uuden blogin osoitteen. :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

I just wanna feel this moment

Ihana kevätaurinko. <3 En ole hetkeen ehtinytkään blogia päivittämään, mutta eipä tässä mitään hirmuisen erityistä ole tapahtunutkaan.

Viikonloppu meni aikalailla syömisen ja istumisen merkeissä, ainoat treeniä saaneet lihakset olivat vatsalihakset, jotka kipeytyivät nauramisesta. Tosin maanantaiaamuna melkein pääkin kipeytyi vaa'alla käynnin jälkeen.

Minulla on puhelimessa Libra-sovellus, johon merkkaan joka aamu painoni. Se piirtää niistä kivaa grafiikkaa, laskee (joltain ajalta) painotrendin, antaa viikkoennusteen (paljonko nykymenolla laihtuisi vai lihoisi) ja jos siihen syöttää tavoitepainon, se kertoo koska tavoitepaino nykymenolla saavutettaisiin. Maanantaina kirjasin sinne sitten n. 1,5kg isomman painon kuin perjantaiaamulta. Sovellushan sitten kertoi, että lihon viikossa yli kilon. Jotenkin ärsyttävää, kun nuo ylöspäin menevien painojen kanssa se heti ottaa ne huomioon, "trendi" nousee ja samoin laihtumisennuste. Mutta jos päivittäisin 1,5kg kevyemmän painon, se ei ota sitä samalla tavalla huomioon, vaan ennusteet muuttuvat vasta kun alempia painolukemia tulee riittävän monta. En tiedä ymmärtääkö tästä kukaan mikä tuossa päähän ottaa, mutta ei sen niin väliä. :P

Olen nyt nauttinut hiihtämisestä. Maanantaina tein 8 kilometrin pk-lenkin, hissuttelin menemään sellaista 10km/h-vauhtia ja tuumailin, että sellaisella tahdilla Vuokatissa aikaa kuluisi 3 tuntia eikä taitaisi edes kamala väsy ehtiä tulla. En kyllä yhtään tiedä millaista vauhdinjakoa siellä pitäisi. Aloittaa pitää rauhassa, se on selvä.

Tänään oli sitten vuorossa hiihtointervalleja. Aluksi oli tarkoitus vetää reippaita parin minuutin pätkiä, mutta sykemittarista loppui virta jo ennen lämmittelykierroksen loppua. Menin sitten fiiliksen mukaan. 5 kilometriä "intervalleja maaston mukaan" eli ylämäissä oikein reipasta, pienissä mäissä vuorohiihtäen ja tasamaalla/alamäessä tasatyöntöä ja välissä aina sopivan mittaisia palautuksia. Kivaa oli! Olisi ehkä voinut tehdä vähän rankemminkin, mutta hyvä näinkin. Koko lenkille tuli mittaa 10 kilometriä. Ihanan koukuttavaa tuo hiihto, aina vain teki mieli hiihtää "vielä yksi rinki".

torstai 7. maaliskuuta 2013

Oikeaa hiihtämisen iloa

Tänään otsikossa ei ole ironiaa. Se tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukeekin.

Vietin koko päivän (hieman) puuduttavassa koulutuksessa, istuen ja kuunnellen. Kotiin lähtiessä murehdin, että menee kaunis aurinkoinen päivä hukkaan, kun illallekin oli tiedossa noin 100 ja yksi velvollisuutta. Mitä lyhyemmäksi kotimatka kävi, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että olen samaa mieltä Muumipapan kanssa. Hiiteen velvollisuudet, evästä naamaan, sukset autoon ja baanalle.

Valitsin mukaani varmuuden varalta luistelusukset (eiliset epäonnistuneet liisterivoitelut revin perinteisen suksista irti hyvin äkkiä, ja nyt raukat odottavat uutta pitovoitelua) ja kyllähän sen taas ensimmäisistä potkuista lähtien tiesi, että tänään kulkee. Koska kiireitä kuitenkin oli tiedossa, lykin vain sen tavallisen 10 kilometriä täyteen ja lähdin kotiin. Aikaa kului vajaat 45 minuuttia. Suksi luisti, ja aina välillä hiihtäjäkin osasi jotain. Loppuajan hiihtäjä yritti unohtaa virheisiin keskittymisen, ja nautti viimeisistä auringonsäteistä. :) Ja hei, tänään sujui kuokka myös oikealle kädelle! Vasen on ollut se parempi, ja oikeaa en muka ole edes osannut.

Oikeasti minun pitäisi hiihtää perinteistä. Päätin nimittäin osallistua Vuokattihiihtoon, 30km perinteisellä. Saa nähdä mitä siitä tulee. :D Pisimmät pertsan lenkkini ovat olleet vajaan 15 kilometriä kovin rauhallista tahtia. Eilisen jälkeen tein päätöksen, että joku ammattilainen saa voidella sukseni ennen Vuokattihiihtoa. Ja hei, te hiihtotapahtumiin osallistuneet (Aku?), Vuokattihiihtoon ilmoittautumisen yhteydessä tarjotaan jotain huippufluorivoiteilla kilpavoitelua hintaan 60e/pari. Mikä siitä tekee niin arvokkaan, ja onko se tälläiselle tavalliselle tallaajalle liian arvokas? (tavallisilla voiteilla taisi pito- ja luistovoitelu olla parinkympin luokkaa).

Ihan oikeasti minun hiihtoharjoitteluni on aika surkeaa räpellystä, tajusin sen tänään. 99% hiihtolenkeistäni on tuollaisia turhankin reippaita lenkkejä, ja sellaiset oikein rauhalliset puuttuvat. Mutta en minä osaa hiihtää hitaasti, tai siltä ainakin tuntuu. Ei sillä, että vauhtini mitenkään lujaa olisi muutenkaan. Yritin sitten lohduttaa itseäni sillä, että teen pk-lenkit juosten/kävellen, hiihtolenkit ovat sitten niitä vk-harjoituksia. No, parin viikon päästä nähdään olenko Vuokattihiihdon jäljiltä aivan raato ja haluanko suksiani nähdä enää ikinä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Hiihtämisen iloa

Otsikko on sarkasmia, ja se kuuluu lukea näin: v*ttu mitä paskaa.

Aamupäivällä aurinko paistoi ihanasti, ja tutkailtuani lämpötilaa pihalla ja suksien voiteluohjeita netissä päädyin hyvältä vaikuttaneeseen ratkaisuun: liisteriä. Liisterivoiteluohjeet mielessäni hinkkasin liisterit suksien pohjiin ja ei muuta kuin ladulle. Ensimmäinen rinki meni ihan ok, vähän tökki, mutta pito oli hyvä. Toisella ringillä alkoivat ongelmat todenteolla. Tök-tök-tök-tök sanoivat sukset ja useamman kerran meinasin lentää nenälleni. Suksien pohjia kurkatessa löysin jäätyneen liisterin ja viisi senttiä lunta. Alamäessä seisoin paikallani kuin tikku siinä-itsessään ja loppumatkan kävelin sukset jalassa autolle. Otin iloksenne kuvankin suksista (huom, ennen kuvan ottoa hinkkasin jo suurimman osan lumesta pois).


Itseäni varten muistiin: ennen Vuokattihiihtoa suksiin ammattilaisen tekemä voitelu.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Elämäni toiseksi pisin lenkki

Aina välillä lenkille lähtö on vähän vaikeaa. Joskus laiskottaa, ja sohva kutsuu enemmän kuin juoksulenkki. Vaan ei tänään. Tänään jokainen sisällä vietetty hetki harmitti. Mutta kyllä vain olikin tekemistä ennen kuin sai vetää lenkkikengät jalkaansa. Ovella ajattelinkin, että kyllä tämän voisi helpomminkin tehdä. Ensin piti vaihtaa musiikkeja mp3-soittimeen. Pitkällä lenkillä vaihtelu on kiva juttu, eikä samoja biisejä jaksa kuunnella koko aikaa. Miettiä google mapsin kanssa reitti. Sen jälkeen piti tehdä energiajuoma valmiiksi pulloon. Virittää sykemittari valmiiksi. Pukea alusvaatteita, kiskoa trikoita niiden päälle, etsiä pipoa, hanskoja, säärystimiä. Onneksi kesällä on edes vaatteiden osalta helpompaa.

Juoksusää oli tänään kaunis, pakkasta vajaa 10 astetta, aurinko paistoi, hanget kimalsivat ja tuulikin oli sopivan vähäinen. Ainoastaan paikka paikoin oli hieman huono juoksualusta, kun jäisen tien päälle eilen oli tuiskuttanut lunta ja pito puuttui nastoista huolimatta.

Tänään oli vuorossa pitkä lenkki, 19 kilometriä. Ennen lenkkiä käytinkin hieman aikaa ja vaivaa saadakseni suunniteltua edes suurinpiirtein niin pitkän lenkin. Ainoa huono puoli täällä maalla asumisessa on lenkkireittien vähyys. Teitähän kyllä riittää, mutta ei sellaisia, että saisi juostua lenkkiä. Edestakaisin juokseminen on kovin tylsää, varsinkin pidemmillä lenkeillä.

Fiilis oli mahtava, juokseminen rentoa ja helppoa. Vajaan tunnin juostuani säikähdin, kun huomasin etten ollut ottanutkaan energiageelejä mukaan. Yleensä minulla on tapana hörpätä juotavaa 20-30 minuutin välein ja tunnin välein otan energiageelin. Nyt piti pärjätä pelkällä juotavalla. Kerrankin muuten minun suuhuni hyvän makuista juotavaa, Maximin urheilujuomajauhe makuna sitruuna&lime, tykkään!

Puolivälin paremmalla puolella huomasin, että tämähän on elämäni toiseksi pisin lenkki, ainoastaan Varalan puolikas on ollut pidempi. Helpolta kuitenkin tuntui, ja olisin tähänkin lenkkiin voinut lisätä pari kilometriä. Ainoastaan viimeinen kilometri oli hieman väsyneen tuntuinen, sillä siihen kohtaan osui koko lenkin surkein alusta. Lisäksi varmaan energiageelien puutekin näkyi? Mutta kokonaisuutena jäi hyvä fiilis. Ensi sunnuntaille ohjelmassa olisi 21km, mutta se jää välistä, sillä olen koko viikonlopun reissussa, ja taidan korvata tuon käymällä pitkällä hiihtolenkillä ensi viikolla.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Laihduttamisen sietämätön vaikeus

Minun pääni sisällä on pelko. Jonkilainen lukko. Pelko epäonnistumisesta, lihomisesta takaisin hirveän ylipainoiseksi. Pelko siitä, että en onnistu.

Se pelko näkyy erityisesti nyt, kun yritän päästä pysyvästi eroon 90-lukemista. Edellisen kerran pääsin alle 90-kiloiseksi viime kesänä, mutta sitten puolimaratonin jälkeen keskityin olemaan tyytyväinen itseeni ja paino pääsi nousemaan. Kun motivaatiota ei ollut, ei onnistunut laihtuminen. Loppuvuoden ajalta taitaa blogissa olla useampikin postaus samalla kaavalla "vaaka näytti tänään lukemaa x. En kestä enää, nyt alkaa tiukempi aika ja aion jouluna painaa x-5 kiloa!!" ja sitten viikon päästä kerron taas vaa'an näyttäneen puolisen kiloa enemmän. Lopultahan vaaka näytti lukemia nipinnapin alle 93kg ja silloin, vihdoin, löysin motivaation ja nyt tapahtuu.

Mutta. Nyt kun olin jo kivasti useiden päivien ajan lukemissa 89,x, oikeastaan lähempänä 89 kuin 90, niin tapahtui taas jotain, ja parin päivän ajan paino nousi hieman ylemmäs, ja keskiviikon megaturvotuslukema oli komeat 90,1. Arvatkaa mikä oli ensimmäinen ajatukseni?

Nonniin, ei taaskaan onnistuttu. Ei taaskaan päästy alle 90kg. Tähänkö tämä paino nyt sitten jää?
Oikeastaan koko päivän märehdin asiaa ja mietin, että mikä tässä nyt taas on. Edelliset epäonnistumiset huutelivat, ja mieli oli matalalla. Onneksi sitten illalla katsoin Jutta ja puolen vuoden superdieetit-ohjelman. Ensin teki mieli itkeä, koska taas joku onnistuu, -40kg, mahtavaa, mutta miksi minä en onnistu?. Sitten onneksi Jutta, tai laihduttajan personal trainer sanoi, että kenenkään paino ei mene alas suoraviivaisesti, aina joskus jumittaa ja sitten taas lähtee. Kyllähän minä tuon tiesin jo etukäteen, olen tiennyt jo kauan, mutta jotenkin tarvitsin jonkun sanomaan sen ääneen. Katsoin alkuvuoden painokäyrää, ja totesin nyt kyseessä olevan vain hetkellisen jumituksen, josta paino lähtee taas laskemaan. 


Joku henkinen juttu on siis ehkä vinksallaan, kun ensimmäisenä mieleen tulee epäonnistuminen eikä se, että painon putoamisen pysähtyminen on väliaikaista. Helmikuun saldo on suurinpiirtein -3kg, onhan se ihan normaalia, että väliin tulee pari päivää, kun paino EI putoa.