perjantai 17. elokuuta 2012

Vastauksia

TM oli myös haastanut minut ja kysellyt hienoja kysymyksiä, joten tässä niihin vastaukset.


1. Mitä uutta liikuntalajia olet tänä vuonna kokeillut ja mitä siitä pidit? Mikäli et ole kokeillut mitään uutta liikuntalajia, mitä lajia lupaat minulle kokeilla? ;) Pyöräily oli minulle uusi juttu, liikuntalajina siis, eikä vain kulkuvälineenä lyhyillä matkoilla. Taisinpa rakastua välittömästi, niin ainakin väittää uusi pyörä ja 500+ ajettua kilometriä kesän aikana. Tosin voin luvata kokeilevani myös joogaa syksyllä. ;)
2. Millaisia palkintoja olet (vai oletko) luvannut itsellesi joko pudotetusta painosta ja liikuntaan liittyvän tavoitteen täyttämisestä? Oletko myös saanut itsellesi luvatun palkinnon? Tiettyjen kilomäärien kadottua olen palkinnut itseäni esimerkiksi sykemittarilla tai jollain liikuntavaatteella. Sen kummemmin en niitä etukäteen mieti, vaan kun mieleen tulee jokin isompi tarve, lupaan sen palkinnoksi seuraavasta tasaluvusta. Juuri nyt suunnittelen -20kg palkinnoksi kehonkoostumusmittausta.
3. Mitä uutta olet oppinut itsestäsi tämän painonpudotus tai elämänmuutos projektin aikana? Mikä on suurin saavutuksesi/oivalluksesi? Olen oivaltanut pystyväni mihin vain. Olen huomannut olevani rohkea ja sinnikäs. En enää pelkää uusia haasteita niin paljoa, sillä olen huomannut pystyväni.
4. Mikä on tällä hetkellä päällimmäinen tavoitteesi tässä projektissa? Päästä maaliin puolimaratonilla. :)
5. Oletko projektisi aikana tehnyt jotain, josta etukäteen ajattelit, ettet ikinä pysty/osaa/uskalla? Mitä se oli? Juokseminen, en ikinä olisi uskonut pääseväni tilanteeseen, jossa jaksan juosta kahden tunnin lenkkejä ja ilmoittaudun puolimaratonille. En olisi myöskään ikinä aiemmin kuvitellutkaan pyöräileväni 95 kilometrin lenkkiä, en todellakaan!
6. Minkä liikuntaan liittyvän vaatteen, varusteen, välineen haluaisit seuraavaksi hankkia? Pyöräilypaidan ja pitkät pyöräilyhousut syksyä ajatellen. 
7. Harrastatko/oletko harrastanut jotain joukkuelajia? Mitä? En harrasta, enkä ole harrastanut. Joukkuelajit eivät ole minun juttuni, harrastan mielummin omaan tahtiin ja tyyliin.
8. Kerroitko laihdutus/kuntoilusuunnitelmistasi etukäteen? Kenelle? Kuka huomasi ensimmäisenä muutoksen sinussa? En tainnut sen kummemin asiasta puhua muualla kuin blogilla. Äkkiähän asia toki selvisi miehelle ja ystäville, mutta en muista enää kuka ensimmäisenä myönsi ääneen minun laihtuneen.
9. Miten ruokailutottumuksesi on muuttuneet? Luonnollisempaan suuntaan, ei enää niin paljoa lisäaineita, sokeria, suolaa jne. Paljon hedelmiä, kasviksia, raikkaita makuja. Ei enää iltoja television ääressä sipsipussin, jäätelöpaketin ja keksirasian kanssa.
10. Mikä on suhteesi sokeriin? Sanoisin ettei minulla ole suhdetta sokeriin. Syön sitä, en välttele, mutta yritän olla syömättä sitä hillittömiä määriä.
11. Miten rentoudut? Menen lenkille, tai istahdan sohvalle käsityön kanssa. Tai katson jonkun hyväntuulisen leffan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti