maanantai 22. lokakuuta 2012

Long time, no yoga.

Parin viikon joogatauon jälkeen oli vähän plaaaah-fiilis lähteä joogaamaan. Onneksi lähdin. Oli nimittäin ihanaa. Uusi harjoitusohjelma (?), jossa oli paljon edellistä enemmän niska/hartia/selkävaivoihin apua tuovia asanoita. Tuntui todella hyvältä, auttoi juuri oikeisiin paikkoihin. Tosin loppurentoutus ei ollut minulle meditaatiota, minä mietin elämän suuria asioita. Tosin tuollainen silmät kiinni makaaminen on tällä hetkellä minulle rentoutumista joka tapauksessa. Hetki, jolloin ei tarvitse tehdä mitään.

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen, jääkaapissa jähmettyvät ensimmäiset itsetehdyt proteiinipatukat.  Kaupan proteiinipatukat eivät saa kannatustani, ne maistuvat keinotekoisilta, ja lisäksi niitä saa jauhaa ja jauhaa kunnes leuat ovat aivan jumissa, eikä vieläkään patukkaköntti ole valmiina nielaistavaksi. Kuitnekin, aina kun törmään jossain blogissa jonkun mielipiteeseen "maailman parhaasta proteiinipatukasta", riennän ostamaan sellaisia - ja petyn. Niinpä päätin kokeilla itse tehtyjä. Ohje on jaanaban blogista. Tein ihan ohjeen mukaan simppeleitä, mutta näitähän voisi tosiaan maustaa vaikka ja kuinka, kuivatuilla marjoilla tai pähkinöillä, rusinoilla, kookoshiutaleilla, myslillä, eri makuisilla proteiinijauheilla jajajaja. Jospa söisin kuitenkin ensin nämä ensimmäiset ja jatkaisin kokeiluja sitten. ;)  Lisää reseptejä löytyy googlettamalla varmasti kymmeniä. :) Jos jollakulla on muuten hyvä resepti testattuna, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

6 kommenttia:

  1. Oijoi... kerro miten nuo onnistuivat. Itsekään en tykkää kaupan proteiinipatukoista, mutta ne ovat niin käteviä eväinä, kun eivät vaadi kylmäsäilytystä. Itsetehtynä sais tosiaan just sen makuisia, kun itse tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin onnistuivat! Hunajaa laitoin ehkä liikaa, mutta muuten oikein makoisia.

      Poista
  2. Jes, tuliko hyviä tai edes ok? Itse oon jo tosi hyvin tottunut niiden makuun ja viimeksi sain todella hyviä laittamalla hieman kookoshiutaletta mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hyviä! :) Kookoshiutaleita voisin kokeilla ensi kerralla, kun saan nuo syötyä.

      Poista
  3. Munkin pitäis testata tuota reseptiä, ehkäpä seuraavan vapaapäivän hommia? :D
    Saitko hyvän makuisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ei kyllä kauaa nokka tuhise, kun pyöräyttää. :) Ainoa hankaluus on, että täällä peräkylän ruokakaupoissa ei juurikaan ole maapähkinävoita, varsinkaan mitään sokeroimatonta/lisäaineetonta..

      Poista