Joogan jälkeen kropan valtaa raukeus. Rento, hyvä fiilis, jota tekisi mieli jatkaa sohvannurkassa viltin alla hyvän kirjan parissa... suklaalevyn kanssa. En tiedä mistä tuollaiseen rennon raukean väsyneeseen fiilikseen yhdistyy pienoinen suklaanhimo. Sama toistui viime viikollakin. Suklaa on minulle kai nautinto, ja haluaisin jatkaa nauttimista joogan jälkeen vähän lisää? Kuitenkin, kieltäydyin kaupan houkutuksesta ja ajoin kotiin.
Muutenkin minulla on hyvä olo. Kiinnitin jääkaapin oveen seuraavan 20 viikon juoksuohjelman. Naisen juoksukirjan maratonohjelman alku kuulosti sopivalta. En ehkä noudata sitä kirjaimellisesti, mutta sinne päin kuitenkin. Fiiliksen mukaan.
maanantai 17. syyskuuta 2012
tiistai 11. syyskuuta 2012
Tyhmästä päästä kärsii varvas.
Tänään juokseminen otti kipeää. Syyllinen löytyy tallista, hevonen laski vahingossa pienen ja siron kavionsa ukkovarpaani päälle. Onneksi se ei jalkaansa siinä kauaa lepuuttanut, eikä edes koko painollaan, mutta kipeää otti silti. Piti kuitenkin käydä juoksulenkillä testaamassa kuinka kipeää. Juostessa ei niin hirmuisen, mutta juoksun jälkeen vielä enemmän.. Loppuviikon taidan istua pyörän selässä. Sinne onkin ollut jo vähän ikävä. Täytyy ottaa kaikki ilo irti niin kauan, kun täällä vielä pyöräilykelejä on.
Kahvakuulailinkin vähän. En mitään ihmeellistä, yritin vain saada vähän liikuntaa hartioille. Alaspäin suuntautuvaa, töissä hartioiden suunta tuntuu olevan lähinnä ylöspäin. Voisi tehdä hyvää, päivittäin tehdä vaikka vain vartalon ympäripyörityksiä tms. Ei pitäisi viedä kauaa aikaakaan.
Eilen joogasin. Kansalaisopiston jooga paljastui hathajoogaksi. Ihanaksi. Kun elämä muuten on kiireistä ja hektistä, oli ihanaa keskittyä 1,5 tuntia pelkästään itseensä. Kuunnella kehoansa, oikein ajatuksella löytää kireitä paikkoja ja venyä. Tykkäsin kovasti.
Eilen teki mieli ruokaa niin kuin en olisi koskaan ruokaa saanut. En tiedä mistä moinen olo tuli. Olin kuitenkin syönyt sopivasti ja riittävästi, riittävän usein ja riittävän hyvin. Hassua.
Kahvakuulailinkin vähän. En mitään ihmeellistä, yritin vain saada vähän liikuntaa hartioille. Alaspäin suuntautuvaa, töissä hartioiden suunta tuntuu olevan lähinnä ylöspäin. Voisi tehdä hyvää, päivittäin tehdä vaikka vain vartalon ympäripyörityksiä tms. Ei pitäisi viedä kauaa aikaakaan.
Eilen joogasin. Kansalaisopiston jooga paljastui hathajoogaksi. Ihanaksi. Kun elämä muuten on kiireistä ja hektistä, oli ihanaa keskittyä 1,5 tuntia pelkästään itseensä. Kuunnella kehoansa, oikein ajatuksella löytää kireitä paikkoja ja venyä. Tykkäsin kovasti.
Eilen teki mieli ruokaa niin kuin en olisi koskaan ruokaa saanut. En tiedä mistä moinen olo tuli. Olin kuitenkin syönyt sopivasti ja riittävästi, riittävän usein ja riittävän hyvin. Hassua.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Oops I did it again.
Otsikko pätee kahteenkin asiaan. Ensinnäkin, juoksin taas kilpaa. Vietin viikonloppua lapsuudenkodissani ja veljeni yllytti minua osallistumaan paikalliseen juoksutapahtumaan. Sellaiseen todella pieneen, juoksijoita taisi olla yhteensä parikymmentä. Itse hän osallistui hölkkäsarjaan, mutta osallistu naisten kilpasarjaan, siinä ei yleensä oo oikein ikinä juoksijoita. Niinpä ilmoittautumistiskillä tiedustelin, että mahtaako kilpasarjassa olla aikarajoitusta, ja saadessani kieltävän vastauksen, annoin luvan laittaa nimeni listaan.
Reitti oli 5,6 kilometriä pitkä ja aika mäkinen. Löytyi sekä pitkää ja loivaa ylämäkeä, että lyhyttä ja jyrkkää. Etukäteen vähän jännäilin, että kuinkahan tässä käy ja kuinkahan hiljaa pitäisi aloittaa, että maaliinkin pääsisi. Sitten totesin, että jos olen juossut puolimaratonin, niin kyllä minä yhden vajaa 6 kilometriä jaksan juosta pikkuisen lujempaa. Niin minä juoksin sitten. Heti alusta alkaen kaikki muut katosivat horisonttiin (tai siltä ainakin tuntui). Pidin oman tahtini ja jaksoin hienosti maaliin asti. Ainoana pelkona, että ohittavatko kympin juoksijat minut uudestaan, mutta eivätpä ehtineet ohi. Loppuaika 34.12, eli ei mikään aivan toivoton. Tosin sarjan toinen osallistuja oli minua ainakin 5 minuuttia nopeampi. Mutta ei sen väliä, minä näytin itselleni että osaan juosta myös vähän lujempaa enkä vain hissutella. Ja muistelenpa kesällä epäonnistuneeni eräässä 30 minuuttia 6:00min/km-tahtiyrityksessä. Nyt keskinopeus oli 6:09min/km.
Entäs se toinen asia? Lähdin jälleen kerran hieman nälkäisenä ajamaan takaisin kotiin ja nälkähän se yllätti puolimatkassa.. Mutta koska kotona odottaisi ruoka, niin ostinpa sitten jotain pikkunaposteltavaa. Ihan vain tottumuksesta. Argh.
Reitti oli 5,6 kilometriä pitkä ja aika mäkinen. Löytyi sekä pitkää ja loivaa ylämäkeä, että lyhyttä ja jyrkkää. Etukäteen vähän jännäilin, että kuinkahan tässä käy ja kuinkahan hiljaa pitäisi aloittaa, että maaliinkin pääsisi. Sitten totesin, että jos olen juossut puolimaratonin, niin kyllä minä yhden vajaa 6 kilometriä jaksan juosta pikkuisen lujempaa. Niin minä juoksin sitten. Heti alusta alkaen kaikki muut katosivat horisonttiin (tai siltä ainakin tuntui). Pidin oman tahtini ja jaksoin hienosti maaliin asti. Ainoana pelkona, että ohittavatko kympin juoksijat minut uudestaan, mutta eivätpä ehtineet ohi. Loppuaika 34.12, eli ei mikään aivan toivoton. Tosin sarjan toinen osallistuja oli minua ainakin 5 minuuttia nopeampi. Mutta ei sen väliä, minä näytin itselleni että osaan juosta myös vähän lujempaa enkä vain hissutella. Ja muistelenpa kesällä epäonnistuneeni eräässä 30 minuuttia 6:00min/km-tahtiyrityksessä. Nyt keskinopeus oli 6:09min/km.
Entäs se toinen asia? Lähdin jälleen kerran hieman nälkäisenä ajamaan takaisin kotiin ja nälkähän se yllätti puolimatkassa.. Mutta koska kotona odottaisi ruoka, niin ostinpa sitten jotain pikkunaposteltavaa. Ihan vain tottumuksesta. Argh.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Kutistumisnumeroita
Syyskuun ensimmäisenä päivänä mittailin taas itseäni, mutta tulokset ovat täältä unohtuneet. Eli tässä tulevat:
pohje: 39/40 (+0,5cm kumpikin)
reisi: 63,5/63 (-0,5cm/+-0)
lantio: 106cm (-1cm)
vyötärö: 90cm (-2cm)
rinnat alta: 85cm (-0,5cm)
rinnat päältä: 100cm (-1cm)
käsivarret: 31,5cm/33cm (-1cm/+0,5cm)
Pikkuisia muutoksia siis tapahtuu. Aamupaino tänään 88,8kg. Nyt kun puolikas on takana, niin ajattelin yrittää ottaa taas uutta puhtia tähän painonpudotukseen. Tavoitteeni on painaa jouluun mennessä 85kg. En taaskaan aio käyttää mitään erityisiä poppakonsteja, samoilla spekseillä kuin tähänkin asti. Mutta aion kiinnittää erityistä huomiota herkkujen syömiseen ja syömisten määriin.
pohje: 39/40 (+0,5cm kumpikin)
reisi: 63,5/63 (-0,5cm/+-0)
lantio: 106cm (-1cm)
vyötärö: 90cm (-2cm)
rinnat alta: 85cm (-0,5cm)
rinnat päältä: 100cm (-1cm)
käsivarret: 31,5cm/33cm (-1cm/+0,5cm)
Pikkuisia muutoksia siis tapahtuu. Aamupaino tänään 88,8kg. Nyt kun puolikas on takana, niin ajattelin yrittää ottaa taas uutta puhtia tähän painonpudotukseen. Tavoitteeni on painaa jouluun mennessä 85kg. En taaskaan aio käyttää mitään erityisiä poppakonsteja, samoilla spekseillä kuin tähänkin asti. Mutta aion kiinnittää erityistä huomiota herkkujen syömiseen ja syömisten määriin.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Unelmia ja haaveita
Viime syksystä asti mielessä on ollut haave, jonka sunnuntaina toteutin. Minä olen ihminen, jolla täytyy olla jokin tavoite. Haave, unelma, tähtäin. Niinpä nyt tarvitaan jotain "uutta". Jo ennen sunnuntaita päässä olivat alkaneet uudet haaveet elää.
Minä haluan juosta puolimaratonin uudestaan. Haluan ensi syksynä Varalassa yrittää parantaa aikaani. Lisäksi haluan kokeilla puolikasta jossain muuallakin. Olen mielessäni pyöritellyt paria vaihtoehtoa, mutta tuskin päivämääriä vielä tarvitsee ajatella. Eli keväällä jossain ja syksyllä Varalassa, näin voisin ajatella. Varalassa siksi, että sunnuntain kokemus oli pelkästään positiviinen. Ensikertalaisen kannalta järjestelyt toimivat loistavasti, opastus oli hyvää ja toimitsijat mukavia.
Minä haluan juosta maratonin. En tiedä koska, en tiedä missä. Mutta jonain päivänä haluan yrittää. En usko, että minusta tulee maratoonaria, joka juoksee maratonin toisensa jälkeen, mutta haluan yrittää. Epäilen, että maraton ei ole ensi kesän, tai edes ensi vuoden juttu, ainakin se vaatii lisää puolikkaita harjoitukseksi.
Minä haluan osallistua triathlonille. Triathlonissa yhdistyvät kaikki lajit joista pidän. Juoksu, pyöräily ja uinti. Haluan edes kerran elämässäni yhdistää nämä kaikki ja kokeilla, miltä tuntuu vaihtaa liikkumismuotoa useampaan kertaan yhden suorituksen aikana. Hyvänä esimerkkinä mahdollisesta tapahtumasta voisi olla Helsinki City Triathlon (uinti 300m, pyöräily 10km ja juoksu 3km). Lyhet matkat helpottaisivat osallistumiskynnystä. Tosin haluan oppia ensin kunnolla kroolaamaan.
En kuitenkaan heti teippaa jääkaapin oveen uutta treeniohjelmaa ja noudattaa sitä pilkuntarkasti. Hetken verran aion nyt vain liikkua juuri sen verran kuin huvittaa. En tiedä kestääkö tämä hetki huomiseen vai ensi maanantaihin, syyskuun loppuun vai jouluun asti. Sen näkee sitten. Joka tapauksessa liikuntatottumuksiin on nyt tulossa pieniä muutoksia, kun jooga ja niskahartiajumppa alkavat.
Minä haluan juosta puolimaratonin uudestaan. Haluan ensi syksynä Varalassa yrittää parantaa aikaani. Lisäksi haluan kokeilla puolikasta jossain muuallakin. Olen mielessäni pyöritellyt paria vaihtoehtoa, mutta tuskin päivämääriä vielä tarvitsee ajatella. Eli keväällä jossain ja syksyllä Varalassa, näin voisin ajatella. Varalassa siksi, että sunnuntain kokemus oli pelkästään positiviinen. Ensikertalaisen kannalta järjestelyt toimivat loistavasti, opastus oli hyvää ja toimitsijat mukavia.
Minä haluan juosta maratonin. En tiedä koska, en tiedä missä. Mutta jonain päivänä haluan yrittää. En usko, että minusta tulee maratoonaria, joka juoksee maratonin toisensa jälkeen, mutta haluan yrittää. Epäilen, että maraton ei ole ensi kesän, tai edes ensi vuoden juttu, ainakin se vaatii lisää puolikkaita harjoitukseksi.
Minä haluan osallistua triathlonille. Triathlonissa yhdistyvät kaikki lajit joista pidän. Juoksu, pyöräily ja uinti. Haluan edes kerran elämässäni yhdistää nämä kaikki ja kokeilla, miltä tuntuu vaihtaa liikkumismuotoa useampaan kertaan yhden suorituksen aikana. Hyvänä esimerkkinä mahdollisesta tapahtumasta voisi olla Helsinki City Triathlon (uinti 300m, pyöräily 10km ja juoksu 3km). Lyhet matkat helpottaisivat osallistumiskynnystä. Tosin haluan oppia ensin kunnolla kroolaamaan.
En kuitenkaan heti teippaa jääkaapin oveen uutta treeniohjelmaa ja noudattaa sitä pilkuntarkasti. Hetken verran aion nyt vain liikkua juuri sen verran kuin huvittaa. En tiedä kestääkö tämä hetki huomiseen vai ensi maanantaihin, syyskuun loppuun vai jouluun asti. Sen näkee sitten. Joka tapauksessa liikuntatottumuksiin on nyt tulossa pieniä muutoksia, kun jooga ja niskahartiajumppa alkavat.
tiistai 4. syyskuuta 2012
Ystävyyden ja yhteisöllisyyden voima
Kiitän teitä kaikkia onnitteluista, tsempeistä ja kannustuksesta. En tiedä, olisinko pystynyt tähän kaikkeen yksin.
Aloittaessani tätä blogia, en ajatellut löytäväni tälläistä bloggaajien yhteisöä. Ajattelin, että kirjoitan tänne kuin päiväkirjaan, asioita muistiin itselleni. Ja että joku ehkä joskus sattuisi niitä tekstejä myös lukemaan. En olisi voinut olla enempää väärässä.
Yksin olisin varmasti kompastunut ensimmäiseen suureen vastoinkäymiseen, heittänyt lenkkarit seinään ja ostanut kaupasta kaikki herkut - ja jäänyt sille tielleni. Mutta yhteisöllisyyden voima on suuri. On aivan huikeaa, kuinka ihmiset iloitsevat toisten onnistumisista ja tsemppaavat vaikeiden hetkien tullessa eteen. Kuinka samankaltaisia, ja kuitenkin aivan omankaltaisia ongelmia ja ilonhetkiä meillä jokaisella on. Kuinka jokaisen blogista voi ottaa jotain opikseen, saada uusia vinkkejä ja ideoita omaan tekemiseensä. Varsinkin blogimiiteissä on ollut ihanaa löytää ihmisiä blogien takaa, tutustua ja ystävystyä ihanien ihmisten kanssa. Ja se kannustus puolimaratonin viimeisellä kilometrillä, aivan mahtavaa.
Haluan todella kiittää teistä lukijoista jokaista, yksin ja erikseen. Kannustuksesta, tsempistä ja mukana elämisestä. Toivon, että osaisin antaa teille kaikille yhtä lailla kannustusta ja tukea kuin olen itse saanut.
Aloittaessani tätä blogia, en ajatellut löytäväni tälläistä bloggaajien yhteisöä. Ajattelin, että kirjoitan tänne kuin päiväkirjaan, asioita muistiin itselleni. Ja että joku ehkä joskus sattuisi niitä tekstejä myös lukemaan. En olisi voinut olla enempää väärässä.
Yksin olisin varmasti kompastunut ensimmäiseen suureen vastoinkäymiseen, heittänyt lenkkarit seinään ja ostanut kaupasta kaikki herkut - ja jäänyt sille tielleni. Mutta yhteisöllisyyden voima on suuri. On aivan huikeaa, kuinka ihmiset iloitsevat toisten onnistumisista ja tsemppaavat vaikeiden hetkien tullessa eteen. Kuinka samankaltaisia, ja kuitenkin aivan omankaltaisia ongelmia ja ilonhetkiä meillä jokaisella on. Kuinka jokaisen blogista voi ottaa jotain opikseen, saada uusia vinkkejä ja ideoita omaan tekemiseensä. Varsinkin blogimiiteissä on ollut ihanaa löytää ihmisiä blogien takaa, tutustua ja ystävystyä ihanien ihmisten kanssa. Ja se kannustus puolimaratonin viimeisellä kilometrillä, aivan mahtavaa.
Haluan todella kiittää teistä lukijoista jokaista, yksin ja erikseen. Kannustuksesta, tsempistä ja mukana elämisestä. Toivon, että osaisin antaa teille kaikille yhtä lailla kannustusta ja tukea kuin olen itse saanut.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Let's do it.
Nyt se on sitten tehty. Puolimaraton. Vieläkin mietin, että teinkö minä sen oikeasti? Juoksinko minä todella?
Lähtölaukauksen pamahtaessa ilmoille olin innoissani. Parinsadan metrin kuluttua, katsoessani edellä juoksevaa ihmismassaa ja Tampereen hienoja maisemia, teki mieli tirauttaa kyynel tai kaksi. Sillä hetkellä vasta aivan todella ymmärsin, että minä olen saavuttanut tavoitteeni ja onnistunut.
Ensimmäinen kierros sujui helposti, yritin sykemittarin avulla pitää vauhdin sopivana, sillä muutamista ylämäistä arvasin, että ne tulevat tekemään toisella kierroksella tiukkaa, jos yritän ensin liian lujaa. Oli kivaa juosta ihan uusissa maisemissa, ja ihmisten kannustus reitin varrella tuntui mukavalta. Ohitin jopa muutaman juoksijan aina huomatessani tahdin hidastuvan turhan paljon. Otin jokaisella juomapisteellä vettä tai urheilujuomaa, ja huomasin mukista juomisen olevan äärettömän vaikeaa vauhdissa.
Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui upealta, tiesin homman olevan puolivälissä ja maaliviivan tulevan koko ajan lähemmäksi. Ehkä puolet toisesta lenkistä tuntui vielä suht helpolta, mutta sitten totesin jalkojen käyvän raskaiksi ja päätin kävellä muutamat lyhyet ja jyrkät ylämäet, että jaksaisin sitten sen kaikista tuskallisimman nousun maaliin. Vaikka meno alkoikin jo tuntua raskaalta, vauhti säilyi silti hyvänä. 16 kilometrin kohdalla alkoi jaloissa painaa jo tasaisellakin juokseminen, mutta muistutin itseäni ettei matka ole enää pitkä, puolisen tuntia enää! Tuntui hassulta, kun jotenkin hävisi ymmärrys omasta vauhdista. Jalat olivat raskaat ja tuntui etten etene yhtään, mutta silti vauhti oli hyvää. Viimeisillä kilometreillä minun piti kävellä vielä yksi alamäkikin, kun en enää ollut yhtään varma, pysyisinkö sen juosten pystyssä.
Viimeisen juomapisteen jälkeen tuli risteys, josta käännyttiin joko maalia kohti tai uudelle kierrokselle. Kyllä kuulkaa tuntui hyvältä kääntyä maalia kohti. Hyvä olo tosin katosi hyvin äkkiä, kun katsoin sitä pitkää suoraa ylämäkeä ja tiesin, että matkaa on vielä senkin jälkeen jäljellä.. Kävelin hetken, ja sitten näin maailman parhaan kannustustiimin mäen puolivälissä - Iive, Quantina ja Niina. Päätin, että en vain voi kävellä heidän ohitseen ja niin vain jaksoin juosta suoran loppuun asti, ja vielä seuraavankin suoran. Sitten olikin aivan kamala pieni nousu, jonka kävelin. Viimeiset 200 metriä sitten juoksinkin niin lujaa kuin ikinä jaksoin.
2.33,00. Huikea aika! Olin etukäteen ajatellut, että teoriassa olisi mahdollisuus kahteen ja puoleen tuntiin, mutta että koska minä juoksen täällä aakeella laakeella, Tampereen mäkinen maasto varmasti hidastaisi tahtia vähän enemmänkin. Mutta ei näköjään! Ensi kerralla sitten voisi yrittää juosta koko matkan. ;)
Juoksun jälkeen suuntasimme New Yorkiin syömään. Ihanaa ruokaa, ja ihanaa seuraa! Oli kiva nähdä taas muita bloggaajia, ja jutella hyvän ruoan parissa. Seuraavaa miittiä odotellessa. ;)
Ja ne seuraavat tavoitteet? Ehkä ne ansaitsevat oman postauksensa. ;)
Lähtölaukauksen pamahtaessa ilmoille olin innoissani. Parinsadan metrin kuluttua, katsoessani edellä juoksevaa ihmismassaa ja Tampereen hienoja maisemia, teki mieli tirauttaa kyynel tai kaksi. Sillä hetkellä vasta aivan todella ymmärsin, että minä olen saavuttanut tavoitteeni ja onnistunut.
Ensimmäinen kierros sujui helposti, yritin sykemittarin avulla pitää vauhdin sopivana, sillä muutamista ylämäistä arvasin, että ne tulevat tekemään toisella kierroksella tiukkaa, jos yritän ensin liian lujaa. Oli kivaa juosta ihan uusissa maisemissa, ja ihmisten kannustus reitin varrella tuntui mukavalta. Ohitin jopa muutaman juoksijan aina huomatessani tahdin hidastuvan turhan paljon. Otin jokaisella juomapisteellä vettä tai urheilujuomaa, ja huomasin mukista juomisen olevan äärettömän vaikeaa vauhdissa.
Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui upealta, tiesin homman olevan puolivälissä ja maaliviivan tulevan koko ajan lähemmäksi. Ehkä puolet toisesta lenkistä tuntui vielä suht helpolta, mutta sitten totesin jalkojen käyvän raskaiksi ja päätin kävellä muutamat lyhyet ja jyrkät ylämäet, että jaksaisin sitten sen kaikista tuskallisimman nousun maaliin. Vaikka meno alkoikin jo tuntua raskaalta, vauhti säilyi silti hyvänä. 16 kilometrin kohdalla alkoi jaloissa painaa jo tasaisellakin juokseminen, mutta muistutin itseäni ettei matka ole enää pitkä, puolisen tuntia enää! Tuntui hassulta, kun jotenkin hävisi ymmärrys omasta vauhdista. Jalat olivat raskaat ja tuntui etten etene yhtään, mutta silti vauhti oli hyvää. Viimeisillä kilometreillä minun piti kävellä vielä yksi alamäkikin, kun en enää ollut yhtään varma, pysyisinkö sen juosten pystyssä.
Viimeisen juomapisteen jälkeen tuli risteys, josta käännyttiin joko maalia kohti tai uudelle kierrokselle. Kyllä kuulkaa tuntui hyvältä kääntyä maalia kohti. Hyvä olo tosin katosi hyvin äkkiä, kun katsoin sitä pitkää suoraa ylämäkeä ja tiesin, että matkaa on vielä senkin jälkeen jäljellä.. Kävelin hetken, ja sitten näin maailman parhaan kannustustiimin mäen puolivälissä - Iive, Quantina ja Niina. Päätin, että en vain voi kävellä heidän ohitseen ja niin vain jaksoin juosta suoran loppuun asti, ja vielä seuraavankin suoran. Sitten olikin aivan kamala pieni nousu, jonka kävelin. Viimeiset 200 metriä sitten juoksinkin niin lujaa kuin ikinä jaksoin.
2.33,00. Huikea aika! Olin etukäteen ajatellut, että teoriassa olisi mahdollisuus kahteen ja puoleen tuntiin, mutta että koska minä juoksen täällä aakeella laakeella, Tampereen mäkinen maasto varmasti hidastaisi tahtia vähän enemmänkin. Mutta ei näköjään! Ensi kerralla sitten voisi yrittää juosta koko matkan. ;)
Juoksun jälkeen suuntasimme New Yorkiin syömään. Ihanaa ruokaa, ja ihanaa seuraa! Oli kiva nähdä taas muita bloggaajia, ja jutella hyvän ruoan parissa. Seuraavaa miittiä odotellessa. ;)
Ja ne seuraavat tavoitteet? Ehkä ne ansaitsevat oman postauksensa. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)