Olen oikeastaan koko syyskuun rentoillut. Puolimaratonin jälkeen on ajattelu pysynyt tasolla olen ansainnut tämän, saan palkita itseäni, ei yksi keksi haittaa.
Yllättäen, vaakalukemista ei ole paljoakaan positiivista kerrottavaa ollut koko kuukauden aikana (tämän aamun lukema 89,9kg). Sisuunnuin aamuisesta lukemasta ja päätin etten anna sen nousta enää pykälääkään. Rennompi elämä loppuu taas, ja palaan siihen normaaliin terveelliseen arkeen. Jos aion jouluna painaa alle 85kg, ei tämä suunta ole oikea!
Tervemenoa siis taas ylimääräisille kekseille ja karkeille. Kummallista kyllä se, että olen niitä syönyt, kun en niistä oikeastaan edes piittaa. Melkeinpä siis joka kerta niitä mussuttaessani olen ajatellut, että eipä tämä nyt niin hyvää ole, mutta syönyt silti. Jossain selkäytimessä vieläkin on se mussuttaminen, ei se ehkä koskaan mene kokonaan pois? Ehkä se pysyy vain kurissa, mutta tilaisuuden tullen hyökkää taas. Tiedänpähän nyt taas sen, että liika rentous ei ole hyvästä. Sopiva rentous on.
Samalla muutin heiaheian viikkoliikuntatavoitteen 5 tuntiin, sillä se ei tunnu olevan mikään ongelma. Liikuttua tulee, kun vain syömiset pysyisivät tahdissa mukana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. syyskuuta 2012
perjantai 6. tammikuuta 2012
Vuoden ensimmäinen punnitus
Tämän aamuinen vaakalukema oli 96,4kg. Eli kivasti on viikossa hävinneet menkkaturvotukset, sekä mahdolliset joululäskit. Tästä sitten eteenpäin, olisi kiva päästä pian alle 96-lukemien, johan tuota lukua on katsottu jo hetken aikaa, ensimmäisen kerran 96,x-lukemissa oltiin marraskuun alussa! Kaksi kuukautta siis, hyvänen aika.
Juoksuohjelman noudattaminen on lähtenyt hyvin käyntiin, huomenna ajattelin juosta viikon kolmannen lenkin. Tosin aion vähän pidentää sitä, pelkkä 25 minuutin hölkkä ei vastaa mielikuvaani pitkästä lenkistä. Lisätään siis vähän kävelyä mukaan.
Olen usein kuullut, että minun ajattelutapani muistuttaa Patrik Borgin ajattelutapaa. Koskaan en ole saanut aikaiseksi tutustua hänen kirjoihinsa, mutta nyt löysin Yle Areenasta Radio Suomen haastattelun: Patrik Borg: Laihtuminen lähtee korvien välistä. Puoli tuntia kuunneltavaa, ja kyllä, olen aika lailla samoilla linjoilla kuin Patrik. Pieniä muutoksia, ja sellaisia, joita pystyy loppuelämänsä noudattamaan. Ei siis mitään maailmaamullistavia keinoja ja kikkakolmosia, vaan järkevää, maanläheistä ajattelua - me like it!
Juoksuohjelman noudattaminen on lähtenyt hyvin käyntiin, huomenna ajattelin juosta viikon kolmannen lenkin. Tosin aion vähän pidentää sitä, pelkkä 25 minuutin hölkkä ei vastaa mielikuvaani pitkästä lenkistä. Lisätään siis vähän kävelyä mukaan.
Olen usein kuullut, että minun ajattelutapani muistuttaa Patrik Borgin ajattelutapaa. Koskaan en ole saanut aikaiseksi tutustua hänen kirjoihinsa, mutta nyt löysin Yle Areenasta Radio Suomen haastattelun: Patrik Borg: Laihtuminen lähtee korvien välistä. Puoli tuntia kuunneltavaa, ja kyllä, olen aika lailla samoilla linjoilla kuin Patrik. Pieniä muutoksia, ja sellaisia, joita pystyy loppuelämänsä noudattamaan. Ei siis mitään maailmaamullistavia keinoja ja kikkakolmosia, vaan järkevää, maanläheistä ajattelua - me like it!
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Laihdutushistoriaa.
Ajattelin laihdutusbloggauksen "uuden alun" kunniaksi hieman esitellä itseäni ja laihdutushistoriaani (kuulostaapa kamalalta...).
Olen siis 22-vuotias opiskelija, enkä edes muista aikaa, jolloin viimeksi olen ollut normaalipainoinen. Jo ala-asteella terveydenhoitaja vihjaili, että saattaisi tehdä hyvää laihduttaa vähäsen. Kuitenkin lukioikään asti elin piittaamatta kiloistani, olin hieman ylipainoinen, erilainen nuori ja piilouduin isojen vaatteiden alle. Painovoima oli ylivoimaa, pituuteni ja painoni vuoksi en ollut helpoin nakki kiusattavaksi.
Abikeväänä koulun loppuessa päätin laihduttaa. Silloin mittani olivat 170/90, ja laihdutin kevään aikana kymmenen kiloa. Inspiraatio kuitenkin katosi, kun painoni oli alimmillaan 80,0. En päässyt maagisen rajan yli ja masennuin. Syksyllä -08 muutin pois kotoa, opiskelijaelämä ja poikaystävä veivät ajan ja energian. Parisuhteessa oli helppo lihoa, syödä sipsiä sohvalla telkkaria katsoen ja toisen kainalossa köllötellen. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan :)
Tuudittauduin koko ajan siihen, että en ole läski. 80-kiloisena olin ihan kivan näköinen, tukeva, mutta melkein ok. Kun kaverit vielä hokivat, että et ole lihava, en uskonut pikkuhiljaa kiristäviä vaatteita ja turpoavaa kehoa. Heräsin todellisuuteen viime talvena, painaessani 95 kiloa. Kuitenkin, inspiraatio ei iskenyt ja kiireen keskellä vakuuttelin itselleni, että kaksi jumppaa viikossa korvaavat suruun/ärsytykseen/iloon syömäni suklaat, pitsat ja hampurilaiset. Kummallista kyllä, en laihtunut ja kesäkuun alussa vaaka kertoi painoksi 106 kiloa. Onko tuo ihmekään, kun söin puoli litraa jäätelöä kerralla vailla mitään ongelmia, kahvipöydässä meni kevyesti puolikas keksipaketti eikä suklaalevykään tuntunut missään.
Viimeinkin aloin uskoa vaakaa ja kiristäviä vaatteita, kun ennen kevyesti sujuneet työt alkoivat hengästyttää. Minä olen lihava. Nyt yritän vihdoin, lopullisesti päästä eroon kiloistani. Tavoite on jossain siellä normaalipainon tienoilla, mutta en ota deadlineja, en päivämääriä, jolloin pitäisi painaa x kiloa. Tähtään normaalipainoon hyvällä mielellä, ruoasta ja liikunnasta nauttien. :)
Olen siis 22-vuotias opiskelija, enkä edes muista aikaa, jolloin viimeksi olen ollut normaalipainoinen. Jo ala-asteella terveydenhoitaja vihjaili, että saattaisi tehdä hyvää laihduttaa vähäsen. Kuitenkin lukioikään asti elin piittaamatta kiloistani, olin hieman ylipainoinen, erilainen nuori ja piilouduin isojen vaatteiden alle. Painovoima oli ylivoimaa, pituuteni ja painoni vuoksi en ollut helpoin nakki kiusattavaksi.
Abikeväänä koulun loppuessa päätin laihduttaa. Silloin mittani olivat 170/90, ja laihdutin kevään aikana kymmenen kiloa. Inspiraatio kuitenkin katosi, kun painoni oli alimmillaan 80,0. En päässyt maagisen rajan yli ja masennuin. Syksyllä -08 muutin pois kotoa, opiskelijaelämä ja poikaystävä veivät ajan ja energian. Parisuhteessa oli helppo lihoa, syödä sipsiä sohvalla telkkaria katsoen ja toisen kainalossa köllötellen. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan :)
Tuudittauduin koko ajan siihen, että en ole läski. 80-kiloisena olin ihan kivan näköinen, tukeva, mutta melkein ok. Kun kaverit vielä hokivat, että et ole lihava, en uskonut pikkuhiljaa kiristäviä vaatteita ja turpoavaa kehoa. Heräsin todellisuuteen viime talvena, painaessani 95 kiloa. Kuitenkin, inspiraatio ei iskenyt ja kiireen keskellä vakuuttelin itselleni, että kaksi jumppaa viikossa korvaavat suruun/ärsytykseen/iloon syömäni suklaat, pitsat ja hampurilaiset. Kummallista kyllä, en laihtunut ja kesäkuun alussa vaaka kertoi painoksi 106 kiloa. Onko tuo ihmekään, kun söin puoli litraa jäätelöä kerralla vailla mitään ongelmia, kahvipöydässä meni kevyesti puolikas keksipaketti eikä suklaalevykään tuntunut missään.
Viimeinkin aloin uskoa vaakaa ja kiristäviä vaatteita, kun ennen kevyesti sujuneet työt alkoivat hengästyttää. Minä olen lihava. Nyt yritän vihdoin, lopullisesti päästä eroon kiloistani. Tavoite on jossain siellä normaalipainon tienoilla, mutta en ota deadlineja, en päivämääriä, jolloin pitäisi painaa x kiloa. Tähtään normaalipainoon hyvällä mielellä, ruoasta ja liikunnasta nauttien. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)