Onnistuja

Blogimiitissä oli puhetta onnistumisista, ja myös siitä, kuinka vähän blogimaailmassa on onnistuneita painonpudottajia, ja elämäntapamuutoksen tekijöitä. Sen jälkeen olen useampaankin kertaan miettinyt, että koska minä laskisin itseni tuohon onnistujien joukkoon? Matkaa on vielä, hirmuisesti, mutta tuloksiakin on tullut. Vaaditaanko onnistumiseen tavoitepainoon pääsy? Tavoitepaino säilytettynä vuoden verran? BMI alle 25? Puolimaraton suoritettuna?

Ei vaadita. Ei mitään noista. Tiedän sen nyt. Tiedän sen siitä, kuinka istun tässä ja itken, koska olen niin täydellisesti onnistunut muuttamaan ajatusmaailmaani. Kuinka paljon olenkaan muuttunut, kuinka paljon olen saanut aikaan.

Jos vuosi sitten joku olisi ehdottanut, että lähtisin pyörällä kahvakuulajumppaan, olisin nauranut ja syönyt lisää suklaata. Ehkä vaihtanut kanavaa. Tänään kiinnitin kahvakuulan pyörän tarakalle, poljin jumppapaikalle, jumppasin tunnin kuulan kanssa ja pyöräilin takaisin kotiin. Ja mikä uskomattominta, minusta ei tunnu siltä, että olisin tehnyt jotain ihmeellistä ja maailmaa mullistavaa. Minun ajatusmaailmani on muuttunut niin, että pyöräileminen on aivan normaalia. Liikkuminen on aivan normaalia. Olen kauan ajatellut lauseita siitä, kuinka liikunnan saaminen osaksi elämää kestää, ja siihen menee aikaa. Minä olen saanut sen normaaliksi osaksi elämää.

Toki, matkaa on vielä. Kiloja pudotettavana. Kilometrejä juostavana, pyöräiltävänä. Mutta silti.

Minun elämäni on muuttunut.

Minä olen muuttunut.

Minä olen onnistunut.

Minä olen onnistuja.

Tämän fiiliksen kun muistaisin vielä huomennakin. Tai ylihuomenna. Viikon päästä. En mutristaisi huuliani vatsamakkaroiden edessä. Tai juostessani hitaammin kuin Haile Gebrselassie.

p.s. 1h35min pyöräilyä. 28,6km. Tunti kahvakuulaa.

Positiivinen kierre

En tiennyt aamulla, olisinko itkenyt vai nauranut katsoessani vaakalukemaa. Vaikuttaako edellisen päivän iltavuoro todellakin lukemaa nostaen? Koko viikko on menty 94,4-94,6kg lukemissa, vaan tänään paino olikin 94,8kg. Eli taas huimat -0,1kg. No, eihän tässä nyt mistään painonnoususta oikeasti ole kysymys, luonnollista vaihteluahan tuo vain on. Huvittaa vain, että vaaka pihtaa tuloksia virallisilta punnituspäiviltä. Harmi vain, tämä motivoi entisestään yrittämään ja näyttämään, että kyllä ne lukemat saadaan sinne alkuviikon lukemiin virallisinakin punnituspäivinä.

Eilen töissä mietin, kuinka positiivisilla tuloksilla on hirmuisen motivoiva ja tsemppaava vaikutus. Tämän viikon hyvin sujuneet juoksulenkit kannustavat jatkamaan. Matkan tai keston pituuden lisääminen ei tunnu pelottavalta, kun se onnistuu. Tiedän pystyväni onnistumaan, ja onnistun. Seuraavalle lenkille on mukava lähteä, eikä takaraivossa kolkuta ajatus siitä, kuinka huonosti taas kuitenkin menee.

Sama vika kahvakuulan kanssa. Vaikka aamulla tuntuikin tuskalliselta ajatus urheilusta heti aamusta, niin kuulan heilutus toi vain lisää energiaa. Hyvää fiilistä. Onnistumista. Nyt odotan innolla seuraavaa päivää, kun on aikaa kuulan kanssa touhata. Tänään tositoimiin pääsivät kaikki kuulat, tempauksia harjoittelin 6kg:n kanssa. Haluaisin niihin vähän ohjeita ja vinkkiä. Pitää kai vahdata youtube-videoita oikein urakalla ja treenata. Treenata. Treenata. Että uskaltaisi kokeilla vähän painavammallakin.

Synkkä marraskuu

Johtuuko se pimeydestä, harmaudesta ja ankeudesta, että minua laiskottaa? Lenkille lähteminen tai kotona kuulaileminen ovat olleet vähän plääh. Uimaan ja kahvakuulailemaan olen lähtenyt iloisesti, mutta jotenkin tällä viikolla ja viikonloppuna ja vähän viime viikollakin kaikki muu oli plääh. Myös laihduttaminen on ollut välillä plääh ja tunnustan leiponeeni sokerilla ja voilla kuorrutettuja herrrrkullisia keksejä ja syöneeni niitä - paljon. Seuraksena sokeriähky ja väsymys.

Uskoisin lenkkeilyn plääh-ominaisuuteen vaikuttavan suuresti sen, että päivällä lenkille ei ehdi ja illalla on pimeää, enkä ole saanut ostettua otsalamppua. Nyt oikeasti T Ä Y T Y Y ryhdistäytyä ja hankkia se lamppu, niin paljon pidän juoksemisesta kuitenkin! Muuten pääsen lenkille seuraavan kerran keväällä.

Tänäänkään en saanut itseäni lenkille, joten kokeilin äsken KG-lehdessä ollutta 300 toiston jumppaa: punnerruksia, x-hyppyjä, kyykkyhyppyjä, saksihyppyjä, vatsarutistuksia ja vuorikiipeilijä-liikettä niin, että yhteensä tulee tehdyksi 300 toistoa. Kyllähän se tuntui, reisissä ainakin. Ja tuli hyvä fiilis, kun sai vähän hikoiltua.

Nyt tulee kuitenkin ihan pikkuinen tauko laihduttamiseen ja liikkumiseen. Opiskelijaelämä kutsuu, ja torstai-perjantain vietän bussissa-risteilyllä-bussissa, enkä aio rouskuttaa porkkanoita ja kivennäisvettä reissun ajan. Buffet on ohjelmassa, samoin jotain muutakin kivaa. Katsellaan sitten taas lauantaina uudella innolla.