Copycat

Blogimaailma on siitä ihmeellinen, että se on täynnä toinen toistaan parempia ideoita, ajatuksia ja inspiraatiota. Usein blogeja lukiessa syttyy pieni lamppu pään sisällä, tämähän voisi toimia minullakin! Niin on käynyt, jälleen kerran.

Quantina kirjoitti blogissaan ruokapäiväkirjasta aivan minun sanoillani. En ole koskaan innostunut kalorien laskemisesta enkä ruokien kirjaamisesta. Viime aikoina olen kuitenkin taas huomaamattani aloittanut napostelun. Vähän sitä, palanen tuota. Ei kai se nyt haittaa, eihän? Quantinan kirjoituksen luettuani totesin, että tätä minäkin tarvitsen. Kirjaan ylös jokaisen suupalan, niin tuleepahan mietittyä kannattiko. Tai kannattaako uudestaan? En kirjaa ruokia ylös nettiin, vaan ainoastaan pieneen kierrevihkooni. Syömisen jälkeen myös parin sanan analyysi syömisen syistä ja vatsan täyttymisestä. Ehkä viikkokatsauksen yhteydessä voisin julkaista ns. vikon huonoimman ja parhaan päivän, kiinnostaisiko ketään, vai jätänkö julkaisematta? Yhden myönnytyksen teen itselleni, jos tämä tuntuu vaikealta: välttämättä pakko ei ole kirjata ylös aamupalaa/lounasta. Ne ovat yleensä melko samankaltaiset ja terveelliset, ongelmat alkavat silloin, kun tulen töistä kotiin.

Aku kirjoitti punnerrusohjelmasta ja minä totesin, että tämän on pakko olla merkki siitä, että minunkin täytyy vihdoin ja viimein yrittää saada punnerrusohjelma tehtyä loppuun asti. Aina se on jäänyt kesken. Inspiraatiokseni latasin minäkin netistä punnerrussovelluksen, jonka ainoa huono puoli on, että se alkaa aivan alusta, eikä siinä ole mitään lähtötasotestiä. No, ensimmäiset harjoitukset ovat tuntuneet ihan hyviltä, joten ainakaan kyllästyminen ei iske liiallisen vaikeuden takia. Tein myös aloitustestin dippihaasteeseen, ja ensimmäisen treeninkin, mutta ranteeni eivät siitä tykänneet. Ehkä yritän uudestaan kaikista helpoimmalla tasolla. Jos ranteet antaisivat anteeksi ja tottuisivat kevyen aloituksen myötä?

Ja sitten ihan oma linkkivinkki, YHTS:n punttijumppa! Tämä pääsee kokeiluun illalla, toivon siitä apua niskahartiajumeilleni.

Mielenkiintoisia juttuja ja vastaukset

Helsingin sanomissa on ollut mielenkiintoinen artikkeli istumisesta. Tottahan tuo on, toimistotyöläisenä istun päivittäin 8-16 välin, ja aina välillä tulee jopa parin tunnin pätkiä kun en penkistä nouse! Pitäisikin muistaa vaikka juosta vessassa tai tehdä lenkkiä pitkin käytäviä. Tämä kesätyö tosin loppuu jo ensi viikolla, ja sen jälkeen toivottavasti edessä ovat uudet haasteet. :)

Kuntoplussan sivuilta taas löytyi vatsa-akatemia, josta löytyy vatsalihasliikkeiden tekoon ohjelma 24 viikolle! Ajattelin aloittaa tuon vasta-alkajien ohjelman ensi viikolla, eilen ostin jo jumppapallonkin. ;)

Ja sitten, vastaukset toppahapan kysymyksiin:
Pyyhi vitriinissä olevasta kristallipallosta paksuin pölykerros pois päältä ja vilkaise siihen. Mitä näet viiden ja kymmenen vuoden kuluttua tapahtuvan elämässäsi?

Avaa myös päiväkirjasi ja kerro meille, missä olit ja mitä teit ollessasi 2, 5 ja 7 vuotta nykyistä nuorempi? :)

Aloitetaan menneisyydestä. ;)
7 vuotta sitten: 7 vuotta sitten ikää oli 15 vuotta. Silloin olin ylipainoinen (ylläri), silmälasipäinen luokan fiksuin tyttö. Se hiljainen ja kiltti, syrjäänvetäytyvä ja hieman kiusattu. Kasiluokan keväällä olin aivan surkea, melkein masentunut. Sitten vaihdoin totaalisesti maisemaa rippileirin ajaksi ja huomasin, että ihmiset pitävät minusta, ovat ystävällisiä eivätkä syrji minua. Sain sieltä paljon uusia ystäviä, jotka auttoivat minua jaksamaan yhdeksännen luokan syksyn yli.

5 vuotta sitten: Olin 17-vuotias luokion kakkonen. Olin sosiaalisempi ja tutustunut luokkani tyttöihin. Harrastin ratsastusta ja kirjoittamista. Olin edelleen se luokkani fiksuin tyttö, mutta enää minua ei syrjitty ja jätetty ulkopuolelle. Olin edelleen ylipainoinen. ;)

2 vuotta sitten: Ikää oli 20 vuotta. Opiskelin ensimmäistä vuotta ammattikorkeakoulussa, viihdyin, olin entistä sosiaalisempi ja koin kuuluvani porukkaan. Olin löytänyt miehen, seurustelua oli 2 vuotta sitten takana puolen vuoden ajan. Olin onnistunut laihduttamaan n. 10kg, jotka tosin viimeisten kahden vuoden aikana tulivat korkojen kanssa takaisin...

Entäs tulevaisuus? Sen suunnitteleminen on aina vain vaikeampaa. Viiden vuoden päästä? Olen toivottavasti töissä jossain - se missä, ja millä alalla, on vielä epäselvää. Todennäkösesti en vielä silloin ole maatilan emäntä, mutta mistäs sen toisaalta tietää? Olemme todennäköisesti ehtineet miehen kanssa naimisiin, lapsia tuskin on. Eläinlapsia toivottavasti sitäkin enemmän. ;) Olen normaalipainoinen ja liikunnallinen ihminen. Entäs sitten se 10 vuotta? Silloin toivottavasti spv on tehty, ja olen lypsykarjatilan emäntä. Sitä sitten en tiedä, että kuljenko tilan ulkopuolella töissä vai en... Lapsiakin kymmenen vuoden päästä ehkä jo on. Kamalan vaikeaa ajatella noin kauas tulevaisuuteen, kristallipalloni on hieman hämärä. ;)