Kadonneen inspiraation metsästys

Koko tammikuun kävin (tuttuun tyyliin) joka aamu vaa'alla, ja kirjasin painon ylös. Helmikuun alussa huomasin, että käyrä on tasaisen vakaa. Pieniä heilahduksia alas, ja sitten taas ylös. Mutta kaikenkaikkiaan paino pysyi samana. Helmikuun alussa lukemat alkoivat ahdistaa.

Toissa aamuna ahdistus kävi jo kovaksi, ja päätin ryhtyä toimiin. Tiedän, että paino ei ahdistuksella lähde alaspäin, eikä asian välttelyllä, joten kadonnut inspiraationi pongahti jostain piilostaan paikalle, ja nyt mennään taas!

Tilasin käyttöaikaa kalorilaskurista, ja nyt kirjaan syömiseni tarkasti ylös. En tiedä kauanko, ehkä niin kauan kuin jaksan, mutta tarkoitus olisi ainakin parin viikon ajan merkkailla. Ihan parin päivän pikaisena huomiona olen havainnut, että olen tähän asti syönyt liikaa välipaloja. Nyt kun syömisten tarkkailun myötä olen jättänyt ylimääräiset "muutamat pähkinät" pois, niin kalorimäärä on ihan sopiva. Olen siis tähän asti syönyt liikaa laihtuakseni. Katsotaan nyt mihin tämä inspiraatio johtaa! Ensimmäisenä tavoitteena on päästä taas alle 90 kg:n.

Suunnanmuutos vai itsensä huijaamista?

Minusta tuntuu, että olen koko syksyn hokenut täällä, kuinka nyt alkaa uusi kurinalainen elämä, ja nyt alan taas laihduttaa ja nyt loppuu tämä mässääminen ja nyt lähtevät loputkin kilot. No, totuus on, että olen nyt huomannut hukkanneeni laihduttamisen viimeisen, puuttuvan palasen - inspiraation.

Mietin, mistä tämä kaikki johtuu. Kesällä, kun todella huomasin laihtuneeni, ja sain kuulla kehuja suunasta jos toisestakin, alkoi inspiraatio lipua pois. Päästin valloille ajatukset siitä, ettei yksi herkkupala haittaa. Ja pikkuhiljaa olen inspiraation hukannut. Nyt sitä ei näy missään. Ennen kävin joka aamu vaa'alla ja merkkasin vihkoon painonkehityksen. Nyt käyn enää silloin tällöin, ja jos käyn, en välttämättä muista kirjata tulosta mihinkään.

On siis aivan turhaa yrittää aloittaa uutta laihdutuskuuria, kun inspiraatio puuttuu. Tulisin kuitenkin parin viikon päästä kertomaan, että ei nyt taaskaan oikein onnistu, ja jos ensi tiistaina taas aloittaisin. Päätin siis aloittaa suunnan muutoksella. Tai itsensä huijaamisella, ihan miten asian haluaa sanoa.

Tänä aamuna painoni oli 92,7kg. Nyt unohdan hetkeksi jo tippuneet kilot, ja tämä on painonhallinta-projektini aloituspaino. En pyri siihen, että paino tippuu. Pyrin siihen, että paino ei ainakaan nouse. Ei väliä, jos se himmailee noissa lukemissa viikon tai kuukauden, kunhan suunta ei pysyvästi lähde ylöspäin. Käyn joka aamu vaa'alla ja pikkuisen katselen myös mitä suuhuni pistän. Katsellaan sitten jossain vaiheessa miltä tämä alkaa näyttää, tippuuko paino vai ei. Ja löytyykö innostus suurempaan projektiin vielä joskus.

Muutoksia

Vain muutos on pysyvää. Aloitin työt tällä viikolla opiskelujen ohelle. Vuorotyön. Osa-aikaisesti. Se tuo lisää haastetta painonpudotukseen. Mitä syödä, että jaksaa töissä. Mitä ottaa töihin evääksi? Kuinka muistaa, että vaikka töiden jälkeen väsymys on hirmuinen, ei se tarkoita sitä, että pitäisi mussuttaa herkkuja. Vaikka niin aikaisemmassa elämässä tehtiinkin. Jos ei oikeasti ole nälkä, niin ei syödä. Ja jos on nälkä, niin ei syödä herkkuja. Herkut kun eivät poista nälkää tai väsymystä.

Paino perjantaina oli 95.4kg, mutta jätän sen huomiotta, sillä on tietty aika kuukaudesta ja tietynlaista turvotusta havaittavissa. Olen myös huomannut, että minulla paino tippuu kaksi viikkoa kuukaudessa. Viikko ennen kuukautisia painon putoaminen pysähtyy, sitten ilmaantuu turvotusta ja menkkojen aikana paino ei missään nimessä tipahda ollenkaan. Menkkojen päätyttyä parin viikon ajan tippuu, ja sitten taas sama alusta. Kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita itsestään oppiikin, kun pitempään seurailee painoansa.

Jättipotti

Nyt oli vaa'alla aamulla sellainen jättipotti, että taidan laittaa loton vetämään huomiseksi! Jos nimittäin lotossa on samanlainen menestys, niin minä bloggaan ensi viikolla Karibian risteilyltä. ;)

Vaakalukemat olivat 96,8kg eli pudotusta viime perjantaihin -1,3kg!!!!!! Olen aivan ihmeissäni! Toki paino on ollut koko viikon laskussuunnassa, mutta että tulos oli näin upea! Tässähän ollaan enää vajaan kilon päässä ensimmäisestä kymmenestä kilosta! Toki, pieni skeptinen minä pääni sisällä muistuttaa, että eiköhän tälläinen vauhti pian hidastu, mutta ei sen niin väliä. Hidastukoon jos hidastuu, saa kyllä minun puolestani olla hidastumatta.

Ihmeellisiä lukemia

Tänään oli vaa'alla sellaiset lukemat, että en oikein tiedä uskoisinko. 99.1kg. Viikko sittenhän lukemat olivat 100.5kg, joten pudotusta olisi tullut 1.4kg viikossa! Viime viikolla kylläkin painoa nostivat menkkaturvotukset, joista ilmeisesti nyt on päästy eroon. Mutta keskiviikkona paino oli vielä 99.7kg, joten -600g parissa päivässäkin olisi aika paljon. O.o No, nautitaan lukemasta, jos se siitä nousee pikkuisen niin sitten nousee. Pääasia on, että kolminumeroiset lukemat pysyvät kaukana.

Kirjailin painoa myös kiloklubiin tänään, ja harmittaa kyllä seurata painokäyrää siellä. Tammikuussa -09 olen painanut vielä 82kg, seuraavat merkinnät ovat helmikuulta -10, jolloin painoa oli 93kg. Ilmeisesti vuoden 2010 paino pysyi aikalailla samoissa lukemissa, sillä -11 tammikuussa painoin 96kg. Stressaavan talven ja kevään seurauksena lihoinkin sitten puolessa vuodessa 10kg ja kesäkuun 22. päivä painoa oli 106kg :o Nyt aletaan onneksi pikkuhiljaa lähestyä noita tammikuun lukemia, ja siitä sitten mennään alaspäin niin paljon kuin vain päästään! Normaalipainon yläraja, 72kg tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta, melkeinpä mahdottomalta. Miten minä voisin olla niiiin hoikka?? Ensin siis tavoitellaan noita aikaisempia lukemia, 96-93-82. Kiloklubiin olen joskus merkinnyt tavoitteekseni 70 kiloa, tällä hetkellä se on "saavutettavissa 49 viikossa". Voisinko minä muka olla vuoden päästä normaalipainoinen? Tuntuu aika utopistiselta ajatukselta, mutta aina voidaan yrittää!

Day 10 - What was the hardest thing you gave up during this “weight loss.”
Tämä on itse asiassa aika vaikea kysymys, sillä en koe luopuneeni mistään, sillä en noudata minkäänlaista totaalikieltäytymistä? Vaikeinta on ehkä ollut (ja on edelleenkin) opettaa itseni pois napostelusta. Minulla on ollut paha tapa napata suuhuni aina jotakin, vaikka ei niin nälkä olisikaan. Tällä hetkellä pidän pöydällä aina kulhollista hedelmiä - ne ovat luvallisia naposteltavia. Suklaata ja muita herkkuja minulla ei edes ole ikävä, sillä olen antanut itselleni luvan syödä niitä, aina joskus ja pikkuisen kerrallaan. Eilisellä kauppareissulla bongasin kaupasta Frezzan Black toffee-kahvin, ja ajattelin ottaa sen torstai-illan pikkuherkuksi. Lopputulos oli se, että jäi juomatta. Maku oli äklömakoa, eikä todellakaan mikään "palkintoherkku". Päädyin napostelemaan nektariinin.