Suunnanmuutos vai itsensä huijaamista?

Minusta tuntuu, että olen koko syksyn hokenut täällä, kuinka nyt alkaa uusi kurinalainen elämä, ja nyt alan taas laihduttaa ja nyt loppuu tämä mässääminen ja nyt lähtevät loputkin kilot. No, totuus on, että olen nyt huomannut hukkanneeni laihduttamisen viimeisen, puuttuvan palasen - inspiraation.

Mietin, mistä tämä kaikki johtuu. Kesällä, kun todella huomasin laihtuneeni, ja sain kuulla kehuja suunasta jos toisestakin, alkoi inspiraatio lipua pois. Päästin valloille ajatukset siitä, ettei yksi herkkupala haittaa. Ja pikkuhiljaa olen inspiraation hukannut. Nyt sitä ei näy missään. Ennen kävin joka aamu vaa'alla ja merkkasin vihkoon painonkehityksen. Nyt käyn enää silloin tällöin, ja jos käyn, en välttämättä muista kirjata tulosta mihinkään.

On siis aivan turhaa yrittää aloittaa uutta laihdutuskuuria, kun inspiraatio puuttuu. Tulisin kuitenkin parin viikon päästä kertomaan, että ei nyt taaskaan oikein onnistu, ja jos ensi tiistaina taas aloittaisin. Päätin siis aloittaa suunnan muutoksella. Tai itsensä huijaamisella, ihan miten asian haluaa sanoa.

Tänä aamuna painoni oli 92,7kg. Nyt unohdan hetkeksi jo tippuneet kilot, ja tämä on painonhallinta-projektini aloituspaino. En pyri siihen, että paino tippuu. Pyrin siihen, että paino ei ainakaan nouse. Ei väliä, jos se himmailee noissa lukemissa viikon tai kuukauden, kunhan suunta ei pysyvästi lähde ylöspäin. Käyn joka aamu vaa'alla ja pikkuisen katselen myös mitä suuhuni pistän. Katsellaan sitten jossain vaiheessa miltä tämä alkaa näyttää, tippuuko paino vai ei. Ja löytyykö innostus suurempaan projektiin vielä joskus.