Vuokattihiihto

Hiihdetty on! Hengissä selvitty! Nautittu!

Eli siis, maaliin on päästy, ja 30km rykäisy perinteisellä on takanapäin. Saatte pienen kisaraportin, halusitte tai ette. ;)

Otin jo alkuviikosta tuntumaa Vuokatin latuihin, ja heti ensimmäisenä kävin kiertämässä 5km lenkin, jolla hiihto aloitettaisiin. Koska Vuokatissa latuja riittää, olin todella epävarma reitistä. Ja kun suksista alkoi pito loppua ja luisto oli jo lopussa, oli tuo tuulisen päivän reissu todella mielenkiintoinen. Kuuluisa epävarmuuskin alkoi iskeä puseroon. ;) Onneksi seuraava lenkki, 10km Aurinkolatua järven jäällä antoi varmuutta, hiihtäminen oli kivaa! Viimeistelylenkki perjantaina taas muistutti karmeudestaan - armottomaan vastatuuleen järven jäällä, tuulen tuiskutettua ladut täyteen, pitovoiteen petettyä. Teki mieli jätttää hiihtämättä. Onneksi reissu kisakansliaan vähän paransi mielialaa, kun kohtasin siellä erään "tutun", joka tsemppaili minua ja käski vain nauttia hiihdosta ja olla välittämättä muista.

Lauantaiaamuna heräsin hirveän aikaisin, ja pyörin sängyssä ainakin tunnin verran. Sitten aamupalaa naamariin (tankkausjuomaa, pari banaania ja rahkaa). Hiihtovaatteet päälle, tavarat mukaan ja suunta urheiluopistolle. Onnistuin aikatauluttamaan itseni hyvin, olin paikanpäällä sopivasti vajaan tunnin ennen starttia. Ehdin ottaa pienet alkulämmittelyt, käydä vessassa, tarkistaa reitin kartalta, viedä tavarat säilöön ja vielä katsoa edellisen hiihtoryhmän lähdön. En voinut kuin ihailla niitä sissejä, jotka lähtivät uskomattomalle 120 kilometrin matkalle, W A U!

Tunteellisena siilinä oli aika huikea fiilis, kun 30km hiihtäjät alkoivat kerääntyä lähtöviivalle. Siellä olin minäkin, uskomatonta, mutta totta! Jättäydyin tarkoituksella viimeisten joukkoon, kun ei ollut mitään käsitystä porukan alkuvauhdista. Aikamoista hissuttelua se lähtölaukauksen jälkeen olikin, kun reitti ladulle oli hieman ahdas. Mutta hyvin siitä selvisi, kun ei hosunut. Tarkoituskin oli hiihtää alku rauhallisesti, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen alkoi tuntua liiankin rauhalliselta. ;) Toisaalta, minulla oli joko massallista ylivoimaa tai suksissa hyvää luistoa, ja alamäissä ohittelinkin porukkaa aika tehokkaasti.

Ensimmäiselle juottopisteelle (n.8km) asti tuli hiihdettyä isommissa tai pienemmissä porukoissa, ja juottopisteen kohdalla tuntui, että tavoitteeni kolmen tunnin hiihdosta jää jo heti kättelyssä. Mutta eikä mitä, juottopisteen jälkeen oli sopivasti alamäkiä, ja 10 kilometrin kohdalla oli aikaa kulunut 1:01. Siinä pikkuisen sitten kiristin tahtia, aina välillä oli sopivia selkiä edessä peesattaviksi, mutta alamäessä suksi luisti ja peesiselät jäivät taakse. Sitten piti vain kiristää tahtia ja ottaa seuraava sopiva selkä kiinni. ;) Varttia meitä ennen lähteneet 60km-hiihtäjät alkoivat painella ohi, niihin selkiin ei ollut mitään asiaa.

Puoliväli tuli täyteen, ja kellokin näytti sopivasti 1:30. Siinä kaivoin sitten juomavyöstä pari palaa suklaata ja fiilistelin. Aurinko paistoi, suksi luisti ja voimiakin oli oikein mukavasti. Tosin seuraava pitkä ylämäki taas söi niitä vähäsen. 17 kilometrin kohdalla oli taas juottopiste, mehua, urheilujuomaa ja geeliä otin, ja kipollisen rusinoita. Yksi jäi mukavasti hampaankoloon, sitä sieltä sörkin koko loppumatkan pois, olipahan muutakin ajateltavaa kuin hiihtäminen. ;) Tuo 10-20 väli on jotenkin jäänyt mieleeni mukavan tasaisena pätkänä. Alun monet ylämäet muuttuivat vähän pienemmiksi ja alamäkiäkin oli, ja tasaistakin jopa. Se tosin oli kaikista tylsintä, jotenkin tykkäsin paljon enemmän ylämäkeenkin kipuamisesta. :)

Viimeiset 10 kilometriä alkoivat pitkällä ylämäellä, ja siinä vähän jo tuntui, että nytkö alkavat voimat karista. Sain onneksi hyvävauhtisen selän kiinni, ja siinä perässä neljä kilometriä viimeiselle juottopisteelle sujuivatkin ihan mukavasti (sitä juottopistettä odottaessa). Siellä pari mukia mehua naamaan, ja suolakeksejä ja rusinoita, eikä muuta kuin viimeiselle taipaleelle! Taas sain aluksi hyvän selän kiinni, ja seurailin hetken, kunnes tuli taas alamäki, ei muuta kuin ohi. Sitten hiihdinkin pitkän aikaa itsekseni, ja odotin, josko seuraavan mutkan takana olisi alamäki. ;) Viimeinen viisi kilometriä olikin melko alamäkivoittoista, ja ihan unohdin pelätä, vaikka olikin kylttejä varoittamassa vauhdikkaista laskuista.

Viimeisen kilometrin kohdalla alkoi jo taas tulla tippa linssiin, reissu oli kilometriä vaille valmis! Muistin uuden ystäväni sanat "have fun", ja vastaantulevat hiihtäjät taisivatkin häikäistyä minun pepsodent-hymystäni. ;) Viimeisessä ylämäessä vielä ohitin erään vanhan herran, ja kannustin häntäkin ottamaan loppukirin. Loppusuoralla fiilis oli sanoinkuvaamaton ja jaksoin vielä lykkiä maaliin hyvävoimaisena. Vähän jalka tuntui tärräävän, kun ajanottochippiä otettiin pois, mutta ei muuta kuin mehumuki kouraan ja fiilistelemään. Ohittamani herra tuli vielä kehumaan kovaa vauhtiani. ;)

Maalissa kello pysähtyi aikaan 2.53, tosin tietysti tuloksissa aikaa oli vähän enemmän, sillä lähtökäskystä ajanoton alkamiseen meni muutama minuutti. Onnistuin siis täydellisesti aikatavoitteessani "kaikki alle 3h on loistavaa!" ja olin kyllä valmistautunut myös tuloksiin reilusti yli kolmen tunnin. Kaiken kaikkiaan päivä oli todella onnistunut, säätä myöten! Nautin joka hetkestä, ja mikäs siinä oli nauttiessa, kun tapahtuma oli kerrassaan loistavasti järjestetty. Kaikki toimi, juottopisteet, reitti, suksien voitelupalvelu, kaikki! En voi kuin suositella Vuokattihiihtoa muillekin, saatanpa minäkin olla siellä ensi vuonna taas lähtöviivalla. ;)

I just wanna feel this moment

Ihana kevätaurinko. <3 En ole hetkeen ehtinytkään blogia päivittämään, mutta eipä tässä mitään hirmuisen erityistä ole tapahtunutkaan.

Viikonloppu meni aikalailla syömisen ja istumisen merkeissä, ainoat treeniä saaneet lihakset olivat vatsalihakset, jotka kipeytyivät nauramisesta. Tosin maanantaiaamuna melkein pääkin kipeytyi vaa'alla käynnin jälkeen.

Minulla on puhelimessa Libra-sovellus, johon merkkaan joka aamu painoni. Se piirtää niistä kivaa grafiikkaa, laskee (joltain ajalta) painotrendin, antaa viikkoennusteen (paljonko nykymenolla laihtuisi vai lihoisi) ja jos siihen syöttää tavoitepainon, se kertoo koska tavoitepaino nykymenolla saavutettaisiin. Maanantaina kirjasin sinne sitten n. 1,5kg isomman painon kuin perjantaiaamulta. Sovellushan sitten kertoi, että lihon viikossa yli kilon. Jotenkin ärsyttävää, kun nuo ylöspäin menevien painojen kanssa se heti ottaa ne huomioon, "trendi" nousee ja samoin laihtumisennuste. Mutta jos päivittäisin 1,5kg kevyemmän painon, se ei ota sitä samalla tavalla huomioon, vaan ennusteet muuttuvat vasta kun alempia painolukemia tulee riittävän monta. En tiedä ymmärtääkö tästä kukaan mikä tuossa päähän ottaa, mutta ei sen niin väliä. :P

Olen nyt nauttinut hiihtämisestä. Maanantaina tein 8 kilometrin pk-lenkin, hissuttelin menemään sellaista 10km/h-vauhtia ja tuumailin, että sellaisella tahdilla Vuokatissa aikaa kuluisi 3 tuntia eikä taitaisi edes kamala väsy ehtiä tulla. En kyllä yhtään tiedä millaista vauhdinjakoa siellä pitäisi. Aloittaa pitää rauhassa, se on selvä.

Tänään oli sitten vuorossa hiihtointervalleja. Aluksi oli tarkoitus vetää reippaita parin minuutin pätkiä, mutta sykemittarista loppui virta jo ennen lämmittelykierroksen loppua. Menin sitten fiiliksen mukaan. 5 kilometriä "intervalleja maaston mukaan" eli ylämäissä oikein reipasta, pienissä mäissä vuorohiihtäen ja tasamaalla/alamäessä tasatyöntöä ja välissä aina sopivan mittaisia palautuksia. Kivaa oli! Olisi ehkä voinut tehdä vähän rankemminkin, mutta hyvä näinkin. Koko lenkille tuli mittaa 10 kilometriä. Ihanan koukuttavaa tuo hiihto, aina vain teki mieli hiihtää "vielä yksi rinki".

Oikeaa hiihtämisen iloa

Tänään otsikossa ei ole ironiaa. Se tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukeekin.

Vietin koko päivän (hieman) puuduttavassa koulutuksessa, istuen ja kuunnellen. Kotiin lähtiessä murehdin, että menee kaunis aurinkoinen päivä hukkaan, kun illallekin oli tiedossa noin 100 ja yksi velvollisuutta. Mitä lyhyemmäksi kotimatka kävi, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että olen samaa mieltä Muumipapan kanssa. Hiiteen velvollisuudet, evästä naamaan, sukset autoon ja baanalle.

Valitsin mukaani varmuuden varalta luistelusukset (eiliset epäonnistuneet liisterivoitelut revin perinteisen suksista irti hyvin äkkiä, ja nyt raukat odottavat uutta pitovoitelua) ja kyllähän sen taas ensimmäisistä potkuista lähtien tiesi, että tänään kulkee. Koska kiireitä kuitenkin oli tiedossa, lykin vain sen tavallisen 10 kilometriä täyteen ja lähdin kotiin. Aikaa kului vajaat 45 minuuttia. Suksi luisti, ja aina välillä hiihtäjäkin osasi jotain. Loppuajan hiihtäjä yritti unohtaa virheisiin keskittymisen, ja nautti viimeisistä auringonsäteistä. :) Ja hei, tänään sujui kuokka myös oikealle kädelle! Vasen on ollut se parempi, ja oikeaa en muka ole edes osannut.

Oikeasti minun pitäisi hiihtää perinteistä. Päätin nimittäin osallistua Vuokattihiihtoon, 30km perinteisellä. Saa nähdä mitä siitä tulee. :D Pisimmät pertsan lenkkini ovat olleet vajaan 15 kilometriä kovin rauhallista tahtia. Eilisen jälkeen tein päätöksen, että joku ammattilainen saa voidella sukseni ennen Vuokattihiihtoa. Ja hei, te hiihtotapahtumiin osallistuneet (Aku?), Vuokattihiihtoon ilmoittautumisen yhteydessä tarjotaan jotain huippufluorivoiteilla kilpavoitelua hintaan 60e/pari. Mikä siitä tekee niin arvokkaan, ja onko se tälläiselle tavalliselle tallaajalle liian arvokas? (tavallisilla voiteilla taisi pito- ja luistovoitelu olla parinkympin luokkaa).

Ihan oikeasti minun hiihtoharjoitteluni on aika surkeaa räpellystä, tajusin sen tänään. 99% hiihtolenkeistäni on tuollaisia turhankin reippaita lenkkejä, ja sellaiset oikein rauhalliset puuttuvat. Mutta en minä osaa hiihtää hitaasti, tai siltä ainakin tuntuu. Ei sillä, että vauhtini mitenkään lujaa olisi muutenkaan. Yritin sitten lohduttaa itseäni sillä, että teen pk-lenkit juosten/kävellen, hiihtolenkit ovat sitten niitä vk-harjoituksia. No, parin viikon päästä nähdään olenko Vuokattihiihdon jäljiltä aivan raato ja haluanko suksiani nähdä enää ikinä.

Hiihtämisen iloa

Otsikko on sarkasmia, ja se kuuluu lukea näin: v*ttu mitä paskaa.

Aamupäivällä aurinko paistoi ihanasti, ja tutkailtuani lämpötilaa pihalla ja suksien voiteluohjeita netissä päädyin hyvältä vaikuttaneeseen ratkaisuun: liisteriä. Liisterivoiteluohjeet mielessäni hinkkasin liisterit suksien pohjiin ja ei muuta kuin ladulle. Ensimmäinen rinki meni ihan ok, vähän tökki, mutta pito oli hyvä. Toisella ringillä alkoivat ongelmat todenteolla. Tök-tök-tök-tök sanoivat sukset ja useamman kerran meinasin lentää nenälleni. Suksien pohjia kurkatessa löysin jäätyneen liisterin ja viisi senttiä lunta. Alamäessä seisoin paikallani kuin tikku siinä-itsessään ja loppumatkan kävelin sukset jalassa autolle. Otin iloksenne kuvankin suksista (huom, ennen kuvan ottoa hinkkasin jo suurimman osan lumesta pois).

Itseäni varten muistiin: ennen Vuokattihiihtoa suksiin ammattilaisen tekemä voitelu.

Pelkoja purkamassa

Kiitos kaikille onnitelleille, olette ihania! <3 Vaikka teistä osa varmaan onnitteli jo silloin, kun edellisen kerran siirryin 90-lukemista 80-lukemiin. ;) Mutta ei sen niin väliä, nyt on sellainen tsemppi päällä, että toivottavasti päästään seuraavaankin tavoitteeseen vauhdilla.

Tänään kävin hiihtämässä vähän mäkisemmillä laduilla kuin aikaisemmin. Viime talvenahan onnistuin kehittämään itselleni mäkikammon, kun viiden vuoden hiihtotauon jälkeen toisella hiihtokerralla päädyin jäiselle ladulle jyrkkään alamäkeen, jossa u-käännöksen kohdalla jatkoin matkaa suoraan lumihankeen. Sen älkeen on vähän kammottanut aina kun olen ollut alamäessä, josta en tiedä mihin se mutkan jälkeen menee.

Tänään lähdin ladulle, jonka pisimmän lenkin alamäkiä kuvailtiin adjektiiveilla vauhdikas, vaarallinen ja vaativa. Ensimmäisellä kierroksella mietin kauan latujen risteyskohdassa, että lähdenkö mäkiselle lisälenkille vai en. Silloin en lähtenyt, mutta seuraavalla kerralla otin riskin. Ensimmäiset kaksi isoa mäkeä aurasin alas ihan vain todetakseni, että no, olisihan tuon voinut tulla latua pitkin. Viimeisellä sitten siirsin sukseni ladulle ja annoin mennä. Puristin sauvoja lujempaa kuin koskaan, ja hoin itselleni, että rentokropparentokropparentokroppa. Mäen alla melkein tuli tippa linssiin, fiilis oli aika huikea! U S K A L S I N! Hetken harkitsin, lähtisinkö vielä toistamiseen, mutta sitten muistin kuinka kammottavia ylämäet olivat. ;)

Päivän saldo siis 12,5km hiihtoa, ja kesto tunnin. Teknisesti aika surkeaa räpellystä, aina välillä tuli hyviäkin pätkiä, mutta enimmäkseen vähän mitä sattuu. Johtuiko ehkä ylämäkien suuresta määrästä, ylämäkiluisteluni ei ole ihan parhaimillaan.

Kaikki merkit on ilmas et tänään irtoo

Aina joskus saa huomata olevansa uskomattoman tyytyväinen tekemiinsä päätöksiin. Tänään, ja viikonloppuna mietin useampaan kertaan itsekseni, että olipa hyvä, kun ostin sukset. Hyvät sukset. Ja toisetkin hyvät sukset.

Viime talvenahan hain kotoa vanhat sukseni, jotka on ostettu joskus yli 10 vuotta sitten joko minulle tai jollekin sisaruksistani. Niillä hiihtäminen oli vähän raskasta, kun sukset olivat väärän mittaiset ja muutenkin vääränlaiset minulle. Mutta vielä alkusyksyllä mietin, että jos hiihtäisin niillä vielä tämän talven ja jos hiihtäminen kiinnostaa vielä, niin sitten panostaisin kunnon suksiin.

Jos niillä suksilla vielä hiihtäisin, niin todennäköisesti ne olisivat lentäneet lepikkoon jo monesti. Tai sitten olisin vain lopettanut, ja todennut hiihtämisen olevan kamalaa. Lukenut blogeista hiihtojuttuja ja haikaillut, että miksi en minä voi tykätä hiihtämisestä.

Syksyllä tuli se päivä, jolloin ostin upouudet kalliit sukset. Ja ajoin kotiin miettien, että entäs jos mä en tykkääkään hiihtämisestä? Vaan kuinkas sitten kävikään? Tällä hetkellä nostan sukset lähes päivittäin autoon ja suuntaan ladulle. Mietin hiihtäisinkö perinteistä vai luistelua, vai pakkaisinko mukaan molemmat?

Tänään hymy ilmestyi naamalle heti ensimmäisten potkujen jälkeen. Yksinkertaisesti tiesin, että tänään kulkee. Latu oli hyvä, sukset loistavat ja hiihtäjäkin osasi kai jotain. 12 kilometriä vajaassa tunnissa, ja olin edelleen yhtä hymyä lähtiessäni ladulta kotiin.

Olen selvästi löytänyt uuden rakkauslajin juoksun rinnalle.

Emmä pysty lopettaankaan.

Ei niin hyvä viikko

Nyt aivan naurattaa, viime viikolla oli todella hyvät fiilikset, nyt ei mene aivan niin putkeen.

Lauantain pitkällä lenkillä urheiluliivini hiersivät rintojen alapuolelle kivat hiertymät, aivan vereslihalle. Eivätkä ne vielä ole parantuneet, joten eilinen juoksulenkkini vaihtui kahden juoksuaskeleen jälkeen kävelyksi. Ei sitten juosta ennen kuin parantuvat. En tiedä pitäisikö tilata kokoa pienemmät liivit, ei Enellien kanssa aiemmin ole ollut mitään ongelmia. Mutta jos liivit ovat pikkuisen "isot" niin, rinnat pääsevät siellä liikkumaan ja se varmaan tämän aiheutti.

Päätin sitten tänään lähteä hiihtämään, mutta pipariksi meni sekin. Toissayönä satoi lunta kivasti, ja TÄNÄÄN oli laduntekijä liikenteessä, keskellä päivää. Olin kuvitellut lykkiväni perinteistä pk-lenkin verran, mutta eihän ladulle ollut asiaa, kun toinen sitä teki siinä nenäni edessä. Ja nyt kun pääsin tottumaan hyviin luistelusuksiin, niin ei pehmeällä alustalla luisteleminen perinteisen suksilla tuntunut muulta kuin turhauttavalta. Lyhin hiihtolenkkini pitkään aikaan: 10 minuuttia ja 2 kilometriä, sitten sanoin laduille kiitos hei.

Saa nyt nähdä, jos tekisin myöhäisillan retken ladulle vielä illalla. Tai sitten palaan asiaan huomenna.

Ja hei, ihanaa ystävänpäivää jokaiselle lukijalle, kommentoijalle ja satunnaiselle kävijälle. Olette ihania!

Hiihtohimoa

Eilen oli vihdoin odottamani ensimmäinen luisteluhiihtokoulun kerta. Ja oli kyllä tehokas puolitoistatuntinen!

Ihan ensimmäiseksi harjoiteltiin mogrenia, ensin ilman sauvoja, ja sitten sauvojen kanssa. Ja olihan se vaikeaa. Vaikka opettaja monta kertaa näytti, että kuinka se menee, ja missä kohtaa sauvojen työntö lähtee, niin se perinteinen kuokka tuli jostain selkäytimestä.  Mutta pikkuhiljaa lähti sujumaan, kun oikein keskittyi.

Seuraavaksi sitten kuokkaa, ja vaikka sen osasin jo etukäteen, niin eipä meinannut tulla kuokasta mitään, kun oli juuri äsken niin yrittämällä yrittänyt hiihtää jotain muuta. Jotenkin minulle on aina hieman haasteellista vaihtaa ykskaks tekniikka toiseksi (tarkoituksella, vahingossa mogren kyllä vaihtui kuokaksi) tai vaihtaa potkujalkaa toiseksi. Löytyihän se kuokkakin sieltä, ja hyviä vinkkejä tuli senkin hiihtämiseen.

Viimeiseksi vielä wassbergiä, joka ei ollutkaan ihan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut! Tasaisella ja suoralla se sujui ihan kohtalaisesti, ainakin kun pystyi keskittymään.

Tänään piti sitten päästä kokeilemaan opittuja juttuja, ja lähdinkin innosta soikeana hiihtämään. Koko hiihtomatkan yritin hiihtää niin kuin kuuluu. Aika pian tosin huomasin, että paukut olivat aikalailla lopussa, enkä sitten jaksanutkaan hiihtää kuin 7 kilometriä. Vapaapäivä olisi ehkä ihan paikallaan, tässä on nyt takana 5 tehokasta treenipäivää?

Hiihtokoulu

Tänään alkoi jo hetken odottamani hiihtokoulu, ja kylläpä tuntuikin hyödylliseltä! Olen useita tekniikkajuttuja lukenut lehdistä ja parista hiihtokirjastakin, mutta ihan eri asia on opetella juttuja käytännössä jonkun valvovan silmän alla kuin yrittää kuvasarjan perusteella itse.

Teemana siis oli perinteisen hiihto, ja ihan ensimmäisenä (lähtötasotestin jälkeen) jätettiin sauvat pois ja harjoiteltiin potkuja ilman sauvoja. Vuorohiihtoa ja yksipotkuista. Sitten sauvat mukaan ja samoja potkuja niiden kanssa, ja tasatyöntöä. Koko ajan sai kommenttia hiihdosta, ja kylläpä siinä muutama ahaa-elämyskin tuli koettua. Hyviä vinkkejä, ja hyviä tekniikkaharjoituksia, joita voisi ihan itsekin siellä ladulla tehdä.

Lopuksi lähdettiin hiihtämään pientä lenkkiä, jonka aikana harjoiteltiin ylämäkeen hiihtoa ja laskemista. Jotenkin tuntui hyvältä, kun hiihdonopettajakin sanoi, että ei ole mikään pakko uskaltaa laskea vieraalla ladulla alamäkeen latua pitkin, vaan saa ihan rauhassa aurata, jos siltä tuntuu. En siis ehkä olekaan ihan nyhverö. Lopuksi vielä jokainen sai kommentteja omasta hiihdostaan. Minä sain kehotuksen nojata hieman voimakkaammin eteen, ja käskyn hiihtää, kuulemma tekniikka on hyvässä mallissa.

Lettureseptiä ja huonoa tuuria

Tosiaan, aamulla kahvinkeitintä ladatessani muistin lukeneeni jostain aamiaisletun reseptin, ja aamu tuntui juuri sopivan spesiaalilta sellaisen tekemiseksi. Yleensä askartelen illalla tuorepuuron tai smoothien valmiiksi jääkaappiin, huitaisen sen aamulla suuhuni ja painelen töihin. Viikonloppuisin on enemmän aikaa panostaa, ja jopa lukea jotain aamupalan ohessa.

Resepti löytyikin pienen muistelemisen jälkeen Little miss-blogista (jos ette jo lue, niin kannattaa! Ihanan inspiroivia juttuja liikkumisesta, syömisestä ja hyvinvoinnista). Tein pari muutosta reseptiin kaapin valikoimien perusteella, eli kaurajauhojen tilalla vehnäjauhoja, ja mantelijauhon tilalla kookosjauhoa. Ripaus hunajaa, ja kun ei piparkakkumaustetta löytynyt, niin hyppysellinen kanelia. Oli todella hyvää ja täyttävää, suosittelen ehdottomasti. :)

Aamupäivällä kyselin kaverilta illaksi hiihtoseuraa, ja hän lupautuikin. Alkoi kuitenkin houkutella myös juokseminen, ja päätinkin pinkaista pienimuotoisen viiden kilometrin testijuoksun. Alku sujuikin hyvin, lähdin n. 7:00min/km-vauhdilla liikkeelle, seuraavat kaksi kilometriä n. 6:50min/km, ja loppuun kiristin 6:20, ja 5:50 kilometrit. Puolivälissä juoksin erään talon ohi, jonka pihasta syöksyikin koira luokseni. Tiesin sen jo ennalta vähän toheloksi, joka juoksee autojen eteen ja käy muutenkin vähän haukkumassa kaikkia ohikulkijoita. Se tuli minunkin luokseni, kolautti päänsä reiteeni (niin luulin) ja juoksi takaisin pihaansa. Minä jatkoin matkaani, ja ajattelin, että kylläpä ikävästi kolautti, kun jäi vähän juilimaan. Ajattelin mainita koiran omistajalle asiasta, kun seuraavan kerran hänet näen. Kotiin päästyäni huomasin kuitenkin aiheelliseksi soittaa koiran omistajalle heti. Reidestä nimittäin löytyy kaksi hampaanreikää. Toivottavasti eivät tulehdu, parhaani mukaan ne yritin puhdistaa ja desinfioida.

Hiihtämään kuitenkin lähdin, kiersin tuon vajaan parin kilometrin lenkin 3 kertaa, eli kuuden kilometrin verran. Aina vain alkaa tuo perinteinen sujumaan paremmin, mutta en tiedä johtuuko pitovoiteesta vai mistä, mutta luistelu on vähän hankalaa, kun suksi ei luista. Ladulla kuitenkin luistaa.

Taas suksi luisti

Tänään olin reipas, otin sukset mukaan töihin ja menin hiihtämään töiden jälkeen. Olin kuullut paljon juttuja loistavista uusista laduista siellä, ja pitihän ne päästä testaamaan. Ja hyvät olivatkin reitit! Suht pienehkölle alueelle oli mahdutettu monta eri mittaista latua (4, 3, 2 ja 1km), joten ladut risteilivät sikin sokin ja varsinkin pisin lenkki oli varsinaista serpentiiniä. Ainoan miinuksen antaisinkin latujen merkinnöistä, risteyskohdissa ei missään lukenut, että mihin suuntaan mikäkin lenkki lähtee.

Ensimmäisellä kierroksella mieleni teki itkeä ja hakata sukset päreiksi. Ei siksi, etteikö luistanut. Tai pitänyt. Molempia löytyi, ja varsin sopivasti. Vaan ne alamäet. Minä en uskaltanut. Heti kun mäki näytti jyrkältä, tai mutkaiselta, siirryin auraamaan luistelu-uralle. Minua inhotti, ärsytti, v*tutti oma pelkuruuteni. Pelkäsin kaatuvani, laskevani päin puuta, katkaisevani sukseni. Pelkäsin jo valmiiksi, kun kierroksen lopussa oli piiiitkä ja jyrkkä alamäki. Hetken seisoinkin sen päällä ja mietin kuinka pääsisin alas. Sitten kerroin itselleni, että mäki menee suoraan alas, kyllä sen tohtii laskea. Ja tohdinhan minä. Ja voi sitä tunnetta, kun uskalsin laskea alas, vauhdin hurmaa!

Seuraavalla kierroksella uskalsin jo laskea hieman mutkaisemman alamäen, mutta yhtä, sitä kaikkein jyrkimmin laskevaa, ja jyrkimmän mutkan tekevää en uskaltanut. Täytyy kai mennä uudestaan harjoittelemaan. Haluaisin talvella ehkä osallistua johonkin suurempaan hiihtotapahtumaan, mutta mitäpä sellaisessa tekisi tälläinen nynny, joka ei edes pääse mäkeä alas. :D

Huomasin myös, että kädet tarvitsisivat paljon enemmän voimaa hiihtoa ajatellen. Juoksemisen myötä jalat kyllä jaksaisivat hiihtää kilometritolkulla, mutta nyt kymmenen kilometrin paikkeilla käsistä alkoi voimat loppumaan pertsaa lykkiessä. Voimatreeniä siis käsille!

1h10min, ja 11 kilometriä oli päivän saldo.

Ostoksien testailua

Pääsin perjantaina viimein testaamaan uusia suksiani! Tosin tätä ensimmäistä hiihtokokeilua varten täytyi ajaa 50 kilometrin päähän, että pääsin tykkilumelle tehdylle ladulle hiihtämään. Tunsin myös olevani niiii-iiin väärässä paikassa väärään aikaan. Ajattelin ettei perjantai-iltana olisi ladulla ruuhkaa, vaan olihan siellä. Parkkipaikka autoja täynnä ja tulevaisuuden kilpahiihtäjät vanhempineen hiomassa tekniikkaa. Minua aivan raivostutti, kun tiedän ja osaan hiihtää, mutta jotenkin en kropastani löytänyt sitä osaamista. Lajinvaihto juoksemisesta hiihtämiseen ei käynytkään aivan helposti ja totesin tarvitsevani kilometrejä alle paljon, että löytyisi se rentous.

Nyt hiihdin 7 kilometriä, vajaan kahden kilometrin lenkkiä kiertäen. Huomasin pitovoiteen epäonnistuneen, huomasin toisten ohittavan minut kaksi kertaa kierroksen aikana ja huomasin kehittäneeni alamäkikammon. Varsinkin, jos alamäessä on mutka. Hui sentään. Aion mennä huomenna uudestaan, vähän lähempänä sijaitsevalle ladulle tosin.

Eilen tein vähän erilaisia ostoksia. Paikallisissa urheilukaupoissa ei ollut Icebugeja. Mutta Sarva Xtiroja oli. Ne tuntuivat mukavilta jaloissa, eivätkä olleet kovinkaan kalliit, joten... Ostin ne. Tänään pääsin testaamaan, ja teinkin hieman yli tunnin lenkin. 7,5 kilometriä juosten ja kävellen vuorotellen. Juoksu noin 8:00min/km-vauhdilla, jotta sykkeet pysyisivät matalalla. Kengät ovat selvästi kevyemmät ja vähemmän vaimennetut kuin nykyiset Asicsini, mutta tuntuma ensimmäisellä lenkillä oli parempi kuin Asicsien ensimmäisellä lenkillä. Jalat tuntuivat vähän väsyneiltä loppulenkistä, mutta eivät kipeytyneet, eikä rakkojaan ilmestynyt. Pito oli hyvä, parempi kuin Asicseilla. Tokikaan kymmenen sentin pöpperössä eivät nämäkään tilannetta pelastaneet, mutta muuten olivat oikein mainiot. Toivottavasti suhteemme jatkuu yhtä hyvänä. ;)

Lauantaiostokset

Sain eilen mukavan puhelinsoiton, ja suuntasinkin urheiluliikkeeseen ensimmäisenä asiana tänään. Hymyilytti heti, kun astuin ovesta sisään ja sain sanoa myyjälle, että tulin hakemaan suksiani, ne ovat kuulemma tulleet. Sainkin oikein asiantuntevaa palvelua, suksien sopivuus tarkistettiin (olivat myyjän sanojen mukaan nappipari!), voitelualueet merkittiin ja siteet kiinnitettiin. Varastosta etsittiin suksien kaupanpäälliset, eli hiihtoliivi ja juomapullovyö. Sitten sain sukset käteeni ja kassan kautta kotiin. ;)

Tuollaiset kaunottaret/komistukset siis kotiini kannoin. Jos pyörällä on nimi, niin pitäähän suksillakin, eikös? Nämä vielä hakevat omaansa, mutta olen varma, että tulemme kokemaan monta luistavaa kilometriä laduilla yhdessä! Nyt siis tarvitsee vain opetella voitelemaan kunnolla. Tai muistella, kuinka se tapahtuu, olen nimittäin joskus yläasteiässä vielä osannut voidella sukseni, mutta siitä on jo aikaa.

Anttilassa oli pakko myös pyörähtää sporttivaatepuolen kautta, ja minun oli Ihan Pakko ottaa mukaani yksi Reebokin t-paita. Oma paitani on harmaa, ja teksti lila. Mikään urheilupaita se ei ole, ja valitsinkin koon XL, pääasiallisena tarkoituksenani käyttää tuota kotipaitana. 

Äsken kävin juoksemassa viikonlopun pitkän lenkin, 1h40min. Päätin jo alussa, että kävelen välillä, sillä en ole pitkiä lenkkejä juossut pitkään aikaan. Juoksinkin aina 30 minuuttia, ja sitten 5 minuuttia kävelyä. Oikein sopiva tahti. Juostessani ajattelin, että tulisipa jo talvi, niin pääsisin vaikka hiihtämään välillä näitä pitkiä lenkkejä. ;) Juoksulenkillä testasin tuon hiihtoon tarkoitetun juomapullovyön. Ihan näppärä, tosin pullo ei oikein löytänyt omaa paikkaansa vyötäröllä. Tähän syynä ehkä se, että peukalovammani vaikeutti vyön kiristämistä. ;) Pullon korkkisysteemi on vähän hankala, se jää helposti auki, ja vettä roiskuu ulos. Kerran huomasinkin hihan olevan märkä ulkopuolelta, hyvin piti Craftin takki vettä! 

Huomenna pidän vapaapäivän, vähän venyttelyjä luvassa. Maanantaina alkaakin sitten tekniikkauimakoulu, joka tulee viemään juoksemiselta aikaa ainakin jonkun verran.

Sukuvika on kun suksi ei luista

Saatoin vähän innostua. Hiihtäminen on ollut mielessä jo hetken. Lainasin kirjastosta pari kirjaa, jotka käsittelevät hiihdon tekniikkaa ja voitelua. Viime yönä näin unta, että pihalle oli satanut ainakin metrin verran lunta. Tänään urheilukaupassa järjestettiin hiihtopäivä. Saattoi käydä niin, että kävelin kaupasta uuden hiihtopuvun, monojen ja sauvojen kanssa. Taskussani paperi, josta voi ymmärtää, että parin viikon päästä haen mittojen mukaan tehdyt sukset.

Kaupan ovella ensin pohdin, että tohdinko sittenkään - onkohan siellä vain kilpahiihtäjiä? Pro-harrastajia? Kehtaanko mennä ja sanoa, että heippamoi, mä hiihdän vähän ja tarttisin sukset.  Onneksi fiksu myyjä tuli kysymään, tarvitsenko apua ja ohjasi minut oikeaan paikkaan. Niinpä pian hipelöin käsissäni Fischerin suksia ja hetken pohdinnan jälkeen tilasinkin sellaiset. Uskomatonta miten kevyet nuo uudet sukset ovat verrattuina vanhoihin puurunkoisiin! Uudet sukset eivät varmaan yhdessäkään paina niin paljoa kuin yksi vanha.. Uudet sukseni siis ovat Fischerin RCS Classicit. Kilpasuksiakin olisi ollut tarjolla, mutta ajattelin ettei harrastajan sellaisia kannata ostaa, eivätkä nämäkään huonoilta ominaisuuksiltaan vaikuttaneet. Perinteisen sukset siksi, että luistelutekniikka ei ole oikein hallussa, harkitaan sellaisia toiseksi suksipariksi sitten kun hiihtäminen oikeasti on hallussa. ;) Normaalit voideltavat pitopohjasuksien sijaan, sillä edustaja itsekään ei minulle suositellut pitopohjia. Ilmeisesti ne ovat tietynlaisella kelillä hyvät, mutta muuten eivät. Opettelen siis voitelemaan. ;)

Seuraavaksi siirryin hiihtopukujen pariin. Alennusmyynnissä oli hurjat määrät esimerkiksi viime vuoden mallistoa. Silmät kiiluen päätinkin sovittaa hiihtopukua, joka maksoi 99 euroa 299 euron sijasta. Sovituskopissa huomasin, että kun XL-kokoisen puvun takki on makkarankuori, housut ovat liian isot. Päädyin Craftin pukuun, jossa takkeja ja housuja myytiin erikseen. Housut kokoa L ja takki XL. Ilmeisesti urheilijanaisilla ei koskaan ole rintoja. Monoiksi päätyivät viime vuoden mallia olevat Madhusenin viime talven mallia olevat perinteisen monot. Nyt on sitten kaikki valmiina, kunhan parin viikon päästä saan hakea sukset.

Vuokatissa ensilumenlatu avataan 10.10. Koskahan täällä pääsee hiihtämään?

Vanhuus ei tule yksin

Tämän päivän hiihtolenkki saa nyt korvata yhden tämän viikon kolmesta juoksulenkistä. Viikko on ollut niin täynnä hulinaa, että en ole ehtinyt juoksemaan kuin kerran. Huomenna yritän saada toisen juoksulenkin tehtyä.

Niin, tämän päiväinen hiihtolenkki oli täsmälleen yhtä pitkä kuin ensimmäinenkin, 6,5 kilometriä - mutta silti aivan erilainen. Löysin ladun, jossa oli i s o j a mäkiä. Latu oli jäinen yön jäljiltä ja luistoa suksissa aivan liikaa, ensimmäinen alamäki päättyikin sitten hankeen ladun vieressä, kun en ollut varautunut ladun tekevän aivan niin jyrkkää u-käännöstä kuin se teki. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä - perseen kuva tosin näkyy ladun vieressä varmasti pitkään. ;) Parin reippaan alamäen jälkeen tulikin sitten se mäki, jonka vieressä oli kyltti vauhdikas lasku. Hetken aikaa keräilin rohkeuttani ja muistutin itseäni, että ei pehmeään hankeen kaatuminen pahaa tee ja annoin mennä. Mäen alla keräilin täriseviä ruumiinosiani ja havaitsin selvinneeni mäen alas asti pystyssä. Hyvä minä! Lapsena nuokin mäet olisivat varmaan tuntuneet aivan tasamaalta.

Loppumatkasta turhan hyvä luisto katosi, kun aurinko lämmitti latua aivan pehmoiseksi. Pitovoiteesta ei taas ollut tietoakaan, pitoteipin pitäisi kestää n. 200 kilometriä, minulla se kesti noin 6 kilometriä... Tein kai jotain väärin. Hiihdin sitten luisteluhiihtoa, ja aina välillä tasamaalla lepäilin perinteistä lykkimällä. Aurinko paistoi ja maisemat olivat kauniita, joten mikäs siinä oli hiihdellessä.

Ja se paino. 93,9kg, eli alaspäin on taas vähän päästy.

Latua!

Ensiksikin, kiitos kaikille edelliseen kirjoitukseen kommentoineille. Tiedostan itsekin olevani päivä-/iltaliikkuja, mutta parin viikon iltavuoroputken takia en aio olla juoksematta. Muutaman kerran joutuu siis kroppani tekemään töitä, vaikkei haluaisikaan. ;) Tietysti, olisi pelkkää plussaa, jos saisin aamulenkit toimimaan noin muutenkin.

Sitten itse asiaan! Aamulla oli melkein -20 astetta pakkasta ja koko työvuoron ajan väsyttiväsyttiväsytti. Sekunnin murto-osan ajattelin, että jaksankohan sittenkään hiihtää kauaakaan? Vaan onneksi työvuoron loppuessa ulkona paljastui ihana parin pakkasasteen ja auringonpaisteen yhdistelmä. Piristyin jo ennen kuin pääsin ladun varteen! Lopulta kiersin 1,8 kilometrin lenkkiä niin, että matkaa kertyi 6,5 kilometriä ja aikaa kului 40 minuuttia. Pientä noottia antaisin suksien voitelijalle ;) alkumatkalla pitovoide tökkitökkitökki, mutta ilmeisesti sen kuluessa pois luisto parani, mutta ei pitokaan hirveästi huonontunut.

Ensimmäisen kierroksen lykin perinteistä, mutta parilla seuraavalla kierroksella kokeilin muutaman pätkän luisteluhiihtoakin. Alkoi sekin sujua, kun hetken muisteli kuinka käsiä ja jalkoja kuuluisi liikuttaa. ;) Oli ihanaa hiihtää auringon paistaessa, omaan tahtiin. Välillä hitaammin ja välillä nopeammin. Syke nousi ylös, kuten osasin odottaakin. Tätä lisää!

Apua aamulenkkeihin

Kaipaisin vinkkejä siihen, kuinka saatte aamulenkit onnistumaan? Olen useamman kerran yrittänyt käydä aamulla juoksemassa, mutta aina se tuntuu niin vaikealta ja kankealta. Viimeksi epäonnistuin aivan täydellisesti, ja juokseminen tuntui kuin vetäisin perässäni kahta puupölkkyä, joita yleensä jaloiksi kutsutaan. Oma moka, aamupala oli kovin vaatimaton, eikä jaloille riittänyt energiaa. Olisiko tähän jotain vinkkejä, millainen aamupala ennen lenkkiä kannattaa syödä, ja minkä verran ennen lenkkiä? Haluaisin kovasti jatkaa juoksuohjelman parissa, mutta pari seuraavaa viikkoa menee iltavuorossa, eikä iltakymmenen jälkeen enää jaksa juoksemaan lähteä. Ainoa vaihtoehto on siis juosta aamuisin.

Iltavuorot häiritsevät myös toista innostusta, hiihtoa. Huomenna viimein aamuvuoron jälkeen pääsen testaamaan suksivoiteluni onnistumista. Sukset on jo pakattu autoon, aamulla täytyy vain muistaa ottaa oikeanlaiset vaatteet mukaan.