Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilis. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Onnistuja

Blogimiitissä oli puhetta onnistumisista, ja myös siitä, kuinka vähän blogimaailmassa on onnistuneita painonpudottajia, ja elämäntapamuutoksen tekijöitä. Sen jälkeen olen useampaankin kertaan miettinyt, että koska minä laskisin itseni tuohon onnistujien joukkoon? Matkaa on vielä, hirmuisesti, mutta tuloksiakin on tullut. Vaaditaanko onnistumiseen tavoitepainoon pääsy? Tavoitepaino säilytettynä vuoden verran? BMI alle 25? Puolimaraton suoritettuna?

Ei vaadita. Ei mitään noista. Tiedän sen nyt. Tiedän sen siitä, kuinka istun tässä ja itken, koska olen niin täydellisesti onnistunut muuttamaan ajatusmaailmaani. Kuinka paljon olenkaan muuttunut, kuinka paljon olen saanut aikaan.

Jos vuosi sitten joku olisi ehdottanut, että lähtisin pyörällä kahvakuulajumppaan, olisin nauranut ja syönyt lisää suklaata. Ehkä vaihtanut kanavaa. Tänään kiinnitin kahvakuulan pyörän tarakalle, poljin jumppapaikalle, jumppasin tunnin kuulan kanssa ja pyöräilin takaisin kotiin. Ja mikä uskomattominta, minusta ei tunnu siltä, että olisin tehnyt jotain ihmeellistä ja maailmaa mullistavaa. Minun ajatusmaailmani on muuttunut niin, että pyöräileminen on aivan normaalia. Liikkuminen on aivan normaalia. Olen kauan ajatellut lauseita siitä, kuinka liikunnan saaminen osaksi elämää kestää, ja siihen menee aikaa. Minä olen saanut sen normaaliksi osaksi elämää.

Toki, matkaa on vielä. Kiloja pudotettavana. Kilometrejä juostavana, pyöräiltävänä. Mutta silti.

Minun elämäni on muuttunut.
Minä olen muuttunut.
Minä olen onnistunut.
Minä olen onnistuja.

Tämän fiiliksen kun muistaisin vielä huomennakin. Tai ylihuomenna. Viikon päästä. En mutristaisi huuliani vatsamakkaroiden edessä. Tai juostessani hitaammin kuin Haile Gebrselassie.

p.s. 1h35min pyöräilyä. 28,6km. Tunti kahvakuulaa.

perjantai 26. elokuuta 2011

Huono fiilis.

Tänään ei tullut liikunnasta hyvää fiilistä. Jäi vain vähän ankea fiilis. Kävin siis eräällä kuntokeskuksella avoimien ovien viikon kunniaksi spinning+vatsa-peppu-yhdistelmäjumpassa ja bodyflow'ssa. Jo ennen kuin pääsin salille asti, mietin, että josko kääntyisin kotiin. Minulla on jonkinasteinen kammo kaikenlaisia kuntosaleja kohtaan, tunnen itseni niin norsuksi ja eksyneeksi.

No, pääsin salille, löysin jopa toimistonkin, josta tuntiliput haettiin. Paska fiilis iski välittömästi, kun kuntosalin puolelta kurkkaa pitkä ja hoikka (tietenkin) tyttö, katsoo minua päästä varpaisiin ja nyrpistää nenäänsä. Päätin kuitenkin olla luovuttamatta.

Spinning-salin löydettyäni totesin, että olin ainoa ei-laiha ja timmi tunnille tulija. Tunnilla huomasin, että olen ainoa, joka hikoilee kuin sika. Muut senkun vain pyöräilivät eteenpäin. Lisäksi en kokenut ko. lajia omakseni, kuntopyörää voin kyllä polkea esim. telkkaria katsoessa tai musiikkia kuunnellen, mutta en tuolla lailla salissa muiden ihmisten seurassa.

Jäin vielä bodyflow-tunnille, kun alunperin olin niin päättänyt. Se sentään meni paremmin, tosin havaitsin taas, että venytellä täytyisi enemmän. Mutta kaikenkaikkiaan jäi hieman sellainen surkea fiilis, enpä taida edelleenkään aloittaa punttisalilla käymistä.

tiistai 9. elokuuta 2011



Tänään on ollut aivan erilainen päivä kuin eilen. Aamulla aurinko paistoi ja autoradiosta pauhasi tuo yllä oleva biisi. Jäin miettimään sen sanoja: Don't you know/you're beautiful don't you know... Don't let them bring you down no/the beauty is inside you. Tuon kun muistaisi ja osaisi pitää mielessä. :)

Minä osaan. Minä onnistun. Hitaasti, mutta varmasti.

p.s. Ajattelin palkita (toivottavasti pian) tulevan 100kg:n alituksen sykemittarilla. Onko teillä kokemuksia? Suositteluja, minkälainen kannattaa hankkia, ja mikä on aivan surkeaksi havaittu?