Oops I did it again.

Otsikko pätee kahteenkin asiaan. Ensinnäkin, juoksin taas kilpaa. Vietin viikonloppua lapsuudenkodissani ja veljeni yllytti minua osallistumaan paikalliseen juoksutapahtumaan. Sellaiseen todella pieneen, juoksijoita taisi olla yhteensä parikymmentä. Itse hän osallistui hölkkäsarjaan, mutta osallistu naisten kilpasarjaan, siinä ei yleensä oo oikein ikinä juoksijoita. Niinpä ilmoittautumistiskillä tiedustelin, että mahtaako kilpasarjassa olla aikarajoitusta, ja saadessani kieltävän vastauksen, annoin luvan laittaa nimeni listaan.

Reitti oli 5,6 kilometriä pitkä ja aika mäkinen. Löytyi sekä pitkää ja loivaa ylämäkeä, että lyhyttä ja jyrkkää. Etukäteen vähän jännäilin, että kuinkahan tässä käy ja kuinkahan hiljaa pitäisi aloittaa, että maaliinkin pääsisi. Sitten totesin, että jos olen juossut puolimaratonin, niin kyllä minä yhden vajaa 6 kilometriä jaksan juosta pikkuisen lujempaa. Niin minä juoksin sitten. Heti alusta alkaen kaikki muut katosivat horisonttiin (tai siltä ainakin tuntui). Pidin oman tahtini ja jaksoin hienosti maaliin asti. Ainoana pelkona, että ohittavatko kympin juoksijat minut uudestaan, mutta eivätpä ehtineet ohi. Loppuaika 34.12, eli ei mikään aivan toivoton. Tosin sarjan toinen osallistuja oli minua ainakin 5 minuuttia nopeampi. Mutta ei sen väliä, minä näytin itselleni että osaan juosta myös vähän lujempaa enkä vain hissutella. Ja muistelenpa kesällä epäonnistuneeni eräässä 30 minuuttia 6:00min/km-tahtiyrityksessä. Nyt keskinopeus oli 6:09min/km.

Entäs se toinen asia? Lähdin jälleen kerran hieman nälkäisenä ajamaan takaisin kotiin ja nälkähän se yllätti puolimatkassa.. Mutta koska kotona odottaisi ruoka, niin ostinpa sitten jotain pikkunaposteltavaa. Ihan vain tottumuksesta. Argh.