Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolimaraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolimaraton. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Paluu ihanaan arkeen

Nyt kun talven hiihtohaasteesta on selvitty, olikin "ihanaa" huomata, että kevään ja alkukesän haasteisiin, Helsinki city runiin ja Tukholman maratoniin ei olekaan enää niin pitkä aika.. HCR odottaa jo reilun kuukauden päästä, eikä Tukholmaankaan ole matkaa kuin 10 viikkoa. Lisäksi en ole viimeiseen kahteen viikkoon juossut askeltakaan, vain hiihtänyt. Taitaa olla siis aika kaivaa juoksulenkkarit esiin ja antaa niille kunnolla kyytiä.

Tosin juuri nyt ei oikein huvita lähteä juoksemaan. Eilen aamulla heräsin kuuden jälkeen siihen, että vessasta kuului oksentamisen ääniä. Ja ei, miehellä ei ollut krapula. :/ Toivottavasti tauti ei tartu minuun, pikkuisen on tänään ollut sellainen etova olo, mutta ei ole kuitenkaan oksettanut. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. ;) Onneksi miehenkin tauti oli nopeasti ohi, joten ehkä ainakaan noro-viruksesta ei ollut kysymys?

Tarkistin jo juoksuohjelmani, ja huomenna pitäisi jo lähteä lenkille. Toisaalta tekisi mieli aloittaa treenaaminen heti taas täysillä, mutta toisaalta tuntuu, että viikonlopun jäljiltä pitäisi vähän lepäillä ja aloittaa rennosti, ehkä hieman tavallista lyhyemmillä pk-lenkeillä, eikä ainakaan ohjelman mukaisilla intervalleilla. Vaikka lepäily tuntuukin turhalta, kun hiihdon jäljiltä ei ole mitään erityistä väsymystä tai jumeja. Hassua, 30 kilometriä on kuitenkin pitkä matka ja pitkä suoritus, kai sen jossain pitäisi tuntua?


Pitkä hiihto antoi toisaalta varmuutta kevään haasteisiin, mutta toisaalta ne myös pelottavat. Ennen ensimmäistä puolikasta juoksin melkein yhtä pitkän lenkin (18km), mutta ei taida olla järkevää tehdä samaa ennen maratonia. Tavallaan olo on siis kuin hyppäisi altaan syvään päähän tietämättä osaako uida. ;) Ehkä hieman huono vertaus, mutta koska ensimmäistä kertaa treenaan maratonille, en tiedä teenkö kaiken oikein. Pitäisikö juosta enemmän pk:ta, vai kehittää nopeutta? Pitäisikö pitkiä lenkkejä olla enemmän vai vähemmän, pidempinä vai lyhyempinä? Treenaamisen onnistuminen nähdään vasta sitten maratonilla, etukäteen en osaa sanoa yhtään mitään, koska minkäänlaista vertailupohjaa minulla ei ole.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Let's do it.

Nyt se on sitten tehty. Puolimaraton. Vieläkin mietin, että teinkö minä sen oikeasti? Juoksinko minä todella?

Lähtölaukauksen pamahtaessa ilmoille olin innoissani. Parinsadan metrin kuluttua, katsoessani edellä juoksevaa ihmismassaa ja Tampereen hienoja maisemia, teki mieli tirauttaa kyynel tai kaksi. Sillä hetkellä vasta aivan todella ymmärsin, että minä olen saavuttanut tavoitteeni ja onnistunut.

Ensimmäinen kierros sujui helposti, yritin sykemittarin avulla pitää vauhdin sopivana, sillä muutamista ylämäistä arvasin, että ne tulevat tekemään toisella kierroksella tiukkaa, jos yritän ensin liian lujaa. Oli kivaa juosta ihan uusissa maisemissa, ja ihmisten kannustus reitin varrella tuntui mukavalta. Ohitin jopa muutaman juoksijan aina huomatessani tahdin hidastuvan turhan paljon. Otin jokaisella juomapisteellä vettä tai urheilujuomaa, ja huomasin mukista juomisen olevan äärettömän vaikeaa vauhdissa.

Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui upealta, tiesin homman olevan puolivälissä ja maaliviivan tulevan koko ajan lähemmäksi. Ehkä puolet toisesta lenkistä tuntui vielä suht helpolta, mutta sitten totesin jalkojen käyvän raskaiksi ja päätin kävellä muutamat lyhyet ja jyrkät ylämäet, että jaksaisin sitten sen kaikista tuskallisimman nousun maaliin. Vaikka meno alkoikin jo tuntua raskaalta, vauhti säilyi silti hyvänä. 16 kilometrin kohdalla alkoi jaloissa painaa jo tasaisellakin juokseminen, mutta muistutin itseäni ettei matka ole enää pitkä, puolisen tuntia enää! Tuntui hassulta, kun jotenkin hävisi ymmärrys omasta vauhdista. Jalat olivat raskaat ja tuntui etten etene yhtään, mutta silti vauhti oli hyvää. Viimeisillä kilometreillä minun piti kävellä vielä yksi alamäkikin, kun en enää ollut yhtään varma, pysyisinkö sen juosten pystyssä.

Viimeisen juomapisteen jälkeen tuli risteys, josta käännyttiin joko maalia kohti tai uudelle kierrokselle. Kyllä kuulkaa tuntui hyvältä kääntyä maalia kohti. Hyvä olo tosin katosi hyvin äkkiä, kun katsoin sitä pitkää suoraa ylämäkeä ja tiesin, että matkaa on vielä senkin jälkeen jäljellä.. Kävelin hetken, ja sitten näin maailman parhaan kannustustiimin mäen puolivälissä - Iive, Quantina ja Niina. Päätin, että en vain voi kävellä heidän ohitseen ja niin vain jaksoin juosta suoran loppuun asti, ja vielä seuraavankin suoran. Sitten olikin aivan kamala pieni nousu, jonka kävelin. Viimeiset 200 metriä sitten juoksinkin niin lujaa kuin ikinä jaksoin.

2.33,00. Huikea aika! Olin etukäteen ajatellut, että teoriassa olisi mahdollisuus kahteen ja puoleen tuntiin, mutta että koska minä juoksen täällä aakeella laakeella, Tampereen mäkinen maasto varmasti hidastaisi tahtia vähän enemmänkin. Mutta ei näköjään! Ensi kerralla sitten voisi yrittää juosta koko matkan. ;)

Juoksun jälkeen suuntasimme New Yorkiin syömään. Ihanaa ruokaa, ja ihanaa seuraa! Oli kiva nähdä taas muita bloggaajia, ja jutella hyvän ruoan parissa. Seuraavaa miittiä odotellessa. ;)

Ja ne seuraavat tavoitteet? Ehkä ne ansaitsevat oman postauksensa. ;)