Pelkoja purkamassa

Kiitos kaikille onnitelleille, olette ihania! <3 Vaikka teistä osa varmaan onnitteli jo silloin, kun edellisen kerran siirryin 90-lukemista 80-lukemiin. ;) Mutta ei sen niin väliä, nyt on sellainen tsemppi päällä, että toivottavasti päästään seuraavaankin tavoitteeseen vauhdilla.

Tänään kävin hiihtämässä vähän mäkisemmillä laduilla kuin aikaisemmin. Viime talvenahan onnistuin kehittämään itselleni mäkikammon, kun viiden vuoden hiihtotauon jälkeen toisella hiihtokerralla päädyin jäiselle ladulle jyrkkään alamäkeen, jossa u-käännöksen kohdalla jatkoin matkaa suoraan lumihankeen. Sen älkeen on vähän kammottanut aina kun olen ollut alamäessä, josta en tiedä mihin se mutkan jälkeen menee.

Tänään lähdin ladulle, jonka pisimmän lenkin alamäkiä kuvailtiin adjektiiveilla vauhdikas, vaarallinen ja vaativa. Ensimmäisellä kierroksella mietin kauan latujen risteyskohdassa, että lähdenkö mäkiselle lisälenkille vai en. Silloin en lähtenyt, mutta seuraavalla kerralla otin riskin. Ensimmäiset kaksi isoa mäkeä aurasin alas ihan vain todetakseni, että no, olisihan tuon voinut tulla latua pitkin. Viimeisellä sitten siirsin sukseni ladulle ja annoin mennä. Puristin sauvoja lujempaa kuin koskaan, ja hoin itselleni, että rentokropparentokropparentokroppa. Mäen alla melkein tuli tippa linssiin, fiilis oli aika huikea! U S K A L S I N! Hetken harkitsin, lähtisinkö vielä toistamiseen, mutta sitten muistin kuinka kammottavia ylämäet olivat. ;)

Päivän saldo siis 12,5km hiihtoa, ja kesto tunnin. Teknisesti aika surkeaa räpellystä, aina välillä tuli hyviäkin pätkiä, mutta enimmäkseen vähän mitä sattuu. Johtuiko ehkä ylämäkien suuresta määrästä, ylämäkiluisteluni ei ole ihan parhaimillaan.