Nyt oli vaa'alla aamulla sellainen jättipotti, että taidan laittaa loton vetämään huomiseksi! Jos nimittäin lotossa on samanlainen menestys, niin minä bloggaan ensi viikolla Karibian risteilyltä. ;)
Vaakalukemat olivat 96,8kg eli pudotusta viime perjantaihin -1,3kg!!!!!! Olen aivan ihmeissäni! Toki paino on ollut koko viikon laskussuunnassa, mutta että tulos oli näin upea! Tässähän ollaan enää vajaan kilon päässä ensimmäisestä kymmenestä kilosta! Toki, pieni skeptinen minä pääni sisällä muistuttaa, että eiköhän tälläinen vauhti pian hidastu, mutta ei sen niin väliä. Hidastukoon jos hidastuu, saa kyllä minun puolestani olla hidastumatta.
perjantai 28. lokakuuta 2011
torstai 27. lokakuuta 2011
Koukku, suora, koukku
Ajatus kuntonyrkkeilyn vaihtamisesta Johonkin Muuhun kasvaa. Kahvakuulapäivät ovat sellaisia, että jo aamulla miettii, kuinka kivaa on päästä kuulailemaan. Tänä aamuna oli vain sellainen hnnngh, kuntonyrkkeilyä......-ajatus, eikä se muuttunut miksikään koko päivänä. Hyvä että sain vaihdettua vaatteet ja lähdettyä (kahvakuulaan lähden vaikka puoli tuntia liian aikaisin), eikä tunnin alkua odotellessakaan ollut mitään jeejee säkkiä hakkamaan-oloa. Ja täytyy myös sanoa, että en tarkoituksella ajattele kuinka en touhusta tykkää, vaan yritän olla positiivinen. Se ei vain oikein onnistu. Tunnilla oli ihan kivaa, mutta ei sieltä oikein lähde väsyneenä, mutta silti energiaa puhkuen ja seuraavaa viikkoa odottaen. Matkalla itseasiassa mietin, että olo on samanlainen kuin viime vuonna perusjumpassa käydessä: mennään nyt kun on kerran maksettu. (enkä muuten sitten edes yleensä mennyt) Ja se ei ole oikein. Liikunnan pitäisi tuottaa iloa, hyvää mieltä ja energistä oloa. Ei ehkä ihan joka kerta, mutta edes suurimmaksi osaksi niin.
Lainasinkin kirjastosta erään kuntonyrkkeilykirjan, siinä oli ohjeita kotitreeniin. Jos joskus sitten kotona hakkaisi ilmaa (säkkiä kun ei ole) ja kokeilisi vaihtaa kuntonyrkkeilyn johonkin mikä ehkä innostaisi enemmän.
Kuten peruutusharjoituksiin. Pimeässä. Mutkaisella tiellä.
Lainasinkin kirjastosta erään kuntonyrkkeilykirjan, siinä oli ohjeita kotitreeniin. Jos joskus sitten kotona hakkaisi ilmaa (säkkiä kun ei ole) ja kokeilisi vaihtaa kuntonyrkkeilyn johonkin mikä ehkä innostaisi enemmän.
Kuten peruutusharjoituksiin. Pimeässä. Mutkaisella tiellä.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Minä lennän, polskin ja uin!
Huomenna varmasti tietää, että jotain on tullut tehtyä. Päivän liikuntaohjelmana oli kahvakuulailua ja uimakoulua. Olen viihtynyt uimakoulussa todella hyvin! Ensimmäisellä kerralla teemana oli selkäkrooli, sitähän harjoiteltiin, harjoiteltiin ja harjoiteltiin. Tänään aloitettiin 200 metrin selkäkroolailulla ja loppuaika (eli reilu tunti) käytettiin rintauintiin. Ensin potkuja altaan reunalla, sitten potkuja laudan kanssa, sitten potkuja ja hengitystä laudan kanssa ja lopulta ilman lautaa. Ja eihän siitä mitään tullut! Hätäilen liikaa, vedän vettä henkeen jne. Onneksi kuitenkin edistystä oli havaittavissa, etenin todella surkeasta surkeaksi. ;) Tarvitaan siis harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua ja lisää harjoittelua!
Välineurheiluksi menee tämäkin laji, eilen ostettiin uimalasit (onneksi ei uidessa tarvitse katsoa peiliin, saattaisin kuolla nauruun) ja nyt on suunnitteilla uimalakin hankkiminen. Seuraavaksi varmaan räpylät?
Välineurheiluksi menee tämäkin laji, eilen ostettiin uimalasit (onneksi ei uidessa tarvitse katsoa peiliin, saattaisin kuolla nauruun) ja nyt on suunnitteilla uimalakin hankkiminen. Seuraavaksi varmaan räpylät?
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Sumuinen sunnuntai
Tänään tein sitten pitkän lenkin. Minulle pitkän lenkin. Ensin hölkkäilin 5 kilometriä (aikaan 39 minuuttia - sisältäen yhden kävelypätkääkin), sitten 1.6 kilometriä taktiikalla hölkkää 2 puhelintolpan väliä ja kävellen 1. Eli lenkin yhteispituus 6.6km, aikaa meni 52 minuuttia. :) Olen aika tyytyväinen, tuolla kävelyn ja hölkän vaihtelulla sai kivasti lisäpituutta lenkkiin ilman, että tarvitsi ajaa itseään aivan äärirajoille.
Sääkin oli mitä mainioin lenkkeilyyn, kauniin sumuinen sunnuntai. Oli hiljaista, lenkin aikana en tainnut nähdä muuta elävää eläinten lisäksi. Kuuntelin linnunlaulua, tuulen suhinaa, omia askeleitani ja hengitystäni.
Sääkin oli mitä mainioin lenkkeilyyn, kauniin sumuinen sunnuntai. Oli hiljaista, lenkin aikana en tainnut nähdä muuta elävää eläinten lisäksi. Kuuntelin linnunlaulua, tuulen suhinaa, omia askeleitani ja hengitystäni.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Vaihtelu virkistää
Eilen kokeilin hölkkälenkillä intervalliharjoitusta. Eli alkulämmittelyjen jälkeen 1-3-5-5-3-1 minuutin spurtit, joiden välissä yhtä pitkä hitaan hölkän pätkä. Tälläistä kuulemma kutsutaan hienosti sanottuna pyramidiharjoitukseksi. :) Aikaa meni siis 36 minuuttia ja kilometrejä tuli n. 5. Pari minuutin-puolentoista kävelypätkää otin puolenvälin tietämillä. Ihan kivaa vaihtelua oli tämä tälläinen, tosin fiksuna ihmisenä en ollut hoksannut lenkistä tulevan näin pitkä - kilometreiltään siis. :D Saa nähdä millaisen lenkin huomenna teen.
Tänään pidin sisäliikuntapäivän. 2 x 6 minuutin kahvakuulasarja ja TV2:n Muokkaus-jumppa, joka sisälsi mm. kyykkyjä, punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä. Kahvakuulan kanssa keskityin katselemaan itseäni peilistä ja tekemään Oikein. Kyllä se siitä, peilistä huomasin katsovani hymyilevää naamaa aina kun tekniikka tuntui olevan kohdallaan!
Jännittää jo vähän, maanantaina alkaa seuraava tekniikkakurinpalautus, eli uimakoulu!
Tänään pidin sisäliikuntapäivän. 2 x 6 minuutin kahvakuulasarja ja TV2:n Muokkaus-jumppa, joka sisälsi mm. kyykkyjä, punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä. Kahvakuulan kanssa keskityin katselemaan itseäni peilistä ja tekemään Oikein. Kyllä se siitä, peilistä huomasin katsovani hymyilevää naamaa aina kun tekniikka tuntui olevan kohdallaan!
Jännittää jo vähän, maanantaina alkaa seuraava tekniikkakurinpalautus, eli uimakoulu!
perjantai 21. lokakuuta 2011
Oppia ikä kaikki
Vaa'an lukemat tänä aamuna: 98.1kg, eli -200g viime viikkoon. Alaspäin ollaan menossa. Vaikka tuo viikon pudotus on pienehkö, niin tuntuu silti hienolta. Kolminumeroiset lukemat ovat jääneet taakse ja ensimmäinen -10kg alkaa olla kohta lähellä. Sitä odotellessa. Tuntuu hienolta, että olen onnistunut. Paino tippuu ja kunto kasvaa. Hitaasti ja pienin askelin.
Olen huomannut päässeeni yli nopeiden saavutuksien vaatimisesta. En ahdistu vaa'alla, kun lukema ei olekaan tippunut -1kg eilisestä. Tiedostan sen, että paino saa välillä olla vähän enemmän, heilahtelut kuuluvat elämään. Yleissuunta painolla kuitenkin on alaspäin, se on tärkeintä.
Olen oppinut itselleni toimivia painonhallintajuttuja. Herkut ovat sallittuja, eikä niitä silloin tee mieli. Kahvipöydässä ei tee mieli maistaa kaikkea, tai ottaa kolmatta kakunpalaa. Leipominen on vielä hieman vaikeaa, omia leipomuksia tulee napsittua hieman liikaa. Maistan ihan pienen palan vain tulee mieleen turhankin usein. Tarkoittaako tämä, että olen uskomattoman hyvä leipomaan? Kaupasta ostettu suklaalevy tai keksipaketti saavat levätä kaapissa ihan rauhassa, toisin kuin silloin, kun yritin vielä kieltää kaiken hyvän itseltäni. Päädyin aina syömään herkkuja kuin hukkuva, joka haukkoo happea pinnalle päästyään.
Minulle sopii laihdutustavoitteen pilkkominen pieniksi annoksiksi. Kun aloitin, minulla oli matkaa normaalipainon ylärajalle 34kg. Ajatus siitä, että olen viikossa laihtunut 0.3kg verrattuna ajatukseen 34kg:n tavoitteeseen tuntuisi minusta murskaavalta, ahdistuisin ja luovuttaisin. Tiedän sen. Mutta kun jaan matkan osatavoitteisiin, niin projekti tuntuu miellyttävämmältä, tavoitteet ovat sellaisia joihin pystyn. Saan onnistumisen kokemuksia. Ensimmäinen -5kg on jo saavutettu, kolminumeroisista luvuista on siirrytty kaksinumeroisiin, vaikeasta lihavuudesta merkittävään lihavuuteen.
Liikkumisessa kaipaan tavoitteita. En saa itseäni lenkille ihan vain huvikseni. En tee vatsalihasliikkeitä, koska ne on kivojajee! Kaipaan tavoitteita, sitä, että urheilemiselle on Syy. Minulla on Tavoite. Tosin puolimaraton-tavoitteenkin pilkon paloiksi, ensin tähtään 10km juoksuun.
Tämä projekti opettaa. Painonhallinnan, liikkumistottumuksien ja syömistottumuksien lisäksi asioita itsestäni. Opin tuntemaan itseni paremmin. Huomaan mikä minulle sopii, mikä ei. Osan asioista opin kantapään kautta, osa tulee luonnostaan. Sitä tämä kuitenkin on, oppimista.
Olen huomannut päässeeni yli nopeiden saavutuksien vaatimisesta. En ahdistu vaa'alla, kun lukema ei olekaan tippunut -1kg eilisestä. Tiedostan sen, että paino saa välillä olla vähän enemmän, heilahtelut kuuluvat elämään. Yleissuunta painolla kuitenkin on alaspäin, se on tärkeintä.
Olen oppinut itselleni toimivia painonhallintajuttuja. Herkut ovat sallittuja, eikä niitä silloin tee mieli. Kahvipöydässä ei tee mieli maistaa kaikkea, tai ottaa kolmatta kakunpalaa. Leipominen on vielä hieman vaikeaa, omia leipomuksia tulee napsittua hieman liikaa. Maistan ihan pienen palan vain tulee mieleen turhankin usein. Tarkoittaako tämä, että olen uskomattoman hyvä leipomaan? Kaupasta ostettu suklaalevy tai keksipaketti saavat levätä kaapissa ihan rauhassa, toisin kuin silloin, kun yritin vielä kieltää kaiken hyvän itseltäni. Päädyin aina syömään herkkuja kuin hukkuva, joka haukkoo happea pinnalle päästyään.
Minulle sopii laihdutustavoitteen pilkkominen pieniksi annoksiksi. Kun aloitin, minulla oli matkaa normaalipainon ylärajalle 34kg. Ajatus siitä, että olen viikossa laihtunut 0.3kg verrattuna ajatukseen 34kg:n tavoitteeseen tuntuisi minusta murskaavalta, ahdistuisin ja luovuttaisin. Tiedän sen. Mutta kun jaan matkan osatavoitteisiin, niin projekti tuntuu miellyttävämmältä, tavoitteet ovat sellaisia joihin pystyn. Saan onnistumisen kokemuksia. Ensimmäinen -5kg on jo saavutettu, kolminumeroisista luvuista on siirrytty kaksinumeroisiin, vaikeasta lihavuudesta merkittävään lihavuuteen.
Liikkumisessa kaipaan tavoitteita. En saa itseäni lenkille ihan vain huvikseni. En tee vatsalihasliikkeitä, koska ne on kivojajee! Kaipaan tavoitteita, sitä, että urheilemiselle on Syy. Minulla on Tavoite. Tosin puolimaraton-tavoitteenkin pilkon paloiksi, ensin tähtään 10km juoksuun.
Tämä projekti opettaa. Painonhallinnan, liikkumistottumuksien ja syömistottumuksien lisäksi asioita itsestäni. Opin tuntemaan itseni paremmin. Huomaan mikä minulle sopii, mikä ei. Osan asioista opin kantapään kautta, osa tulee luonnostaan. Sitä tämä kuitenkin on, oppimista.
torstai 20. lokakuuta 2011
Suklaaylläri
Koska joulusuklaat ovat saapuneet kauppoihin (ja vielä on lokakuu, argh!) ostin piparisuklaata. Muistin sen olevan omnomnomnononom. H Y V Ä Ä. Söin kaksi palaa. Taitoin vielä toiset kaksi palaa. Oli makeaa. Jäi pöydälle. Mitä tämä on? Minä, herkkuperseistä herkkupersein, pullahiirien kruunaamaton kuningatar en pidä suklaasta! En ainakaan niin paljoa, että tarvitsisi pelätä puolikkaan levyn katoavan kitaan alta aikayksikön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)