maanantai 4. heinäkuuta 2011

Laihdutushistoriaa.

Ajattelin laihdutusbloggauksen "uuden alun" kunniaksi hieman esitellä itseäni ja laihdutushistoriaani (kuulostaapa kamalalta...).

Olen siis 22-vuotias opiskelija, enkä edes muista aikaa, jolloin viimeksi olen ollut normaalipainoinen. Jo ala-asteella terveydenhoitaja vihjaili, että saattaisi tehdä hyvää laihduttaa vähäsen. Kuitenkin lukioikään asti elin piittaamatta kiloistani, olin hieman ylipainoinen, erilainen nuori ja piilouduin isojen vaatteiden alle. Painovoima oli ylivoimaa, pituuteni ja painoni vuoksi en ollut helpoin nakki kiusattavaksi.

Abikeväänä koulun loppuessa päätin laihduttaa. Silloin mittani olivat 170/90, ja laihdutin kevään aikana kymmenen kiloa. Inspiraatio kuitenkin katosi, kun painoni oli alimmillaan 80,0. En päässyt maagisen rajan yli ja masennuin. Syksyllä -08 muutin pois kotoa, opiskelijaelämä ja poikaystävä veivät ajan ja energian. Parisuhteessa oli helppo lihoa, syödä sipsiä sohvalla telkkaria katsoen ja toisen kainalossa köllötellen. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan :)

Tuudittauduin koko ajan siihen, että en ole läski. 80-kiloisena olin ihan kivan näköinen, tukeva, mutta melkein ok. Kun kaverit vielä hokivat, että et ole lihava, en uskonut pikkuhiljaa kiristäviä vaatteita ja turpoavaa kehoa. Heräsin todellisuuteen viime talvena, painaessani 95 kiloa. Kuitenkin, inspiraatio ei iskenyt ja kiireen keskellä vakuuttelin itselleni, että kaksi jumppaa viikossa korvaavat suruun/ärsytykseen/iloon syömäni suklaat, pitsat ja hampurilaiset. Kummallista kyllä, en laihtunut ja kesäkuun alussa vaaka kertoi painoksi 106 kiloa. Onko tuo ihmekään, kun söin puoli litraa jäätelöä kerralla vailla mitään ongelmia, kahvipöydässä meni kevyesti puolikas keksipaketti eikä suklaalevykään tuntunut missään.

Viimeinkin aloin uskoa vaakaa ja kiristäviä vaatteita, kun ennen kevyesti sujuneet työt alkoivat hengästyttää. Minä olen lihava. Nyt yritän vihdoin, lopullisesti päästä eroon kiloistani. Tavoite on jossain siellä normaalipainon tienoilla, mutta en ota deadlineja, en päivämääriä, jolloin pitäisi painaa x kiloa. Tähtään normaalipainoon hyvällä mielellä, ruoasta ja liikunnasta nauttien. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti