perjantai 26. elokuuta 2011

Huono fiilis.

Tänään ei tullut liikunnasta hyvää fiilistä. Jäi vain vähän ankea fiilis. Kävin siis eräällä kuntokeskuksella avoimien ovien viikon kunniaksi spinning+vatsa-peppu-yhdistelmäjumpassa ja bodyflow'ssa. Jo ennen kuin pääsin salille asti, mietin, että josko kääntyisin kotiin. Minulla on jonkinasteinen kammo kaikenlaisia kuntosaleja kohtaan, tunnen itseni niin norsuksi ja eksyneeksi.

No, pääsin salille, löysin jopa toimistonkin, josta tuntiliput haettiin. Paska fiilis iski välittömästi, kun kuntosalin puolelta kurkkaa pitkä ja hoikka (tietenkin) tyttö, katsoo minua päästä varpaisiin ja nyrpistää nenäänsä. Päätin kuitenkin olla luovuttamatta.

Spinning-salin löydettyäni totesin, että olin ainoa ei-laiha ja timmi tunnille tulija. Tunnilla huomasin, että olen ainoa, joka hikoilee kuin sika. Muut senkun vain pyöräilivät eteenpäin. Lisäksi en kokenut ko. lajia omakseni, kuntopyörää voin kyllä polkea esim. telkkaria katsoessa tai musiikkia kuunnellen, mutta en tuolla lailla salissa muiden ihmisten seurassa.

Jäin vielä bodyflow-tunnille, kun alunperin olin niin päättänyt. Se sentään meni paremmin, tosin havaitsin taas, että venytellä täytyisi enemmän. Mutta kaikenkaikkiaan jäi hieman sellainen surkea fiilis, enpä taida edelleenkään aloittaa punttisalilla käymistä.

6 kommenttia:

  1. Uh, ikävä kokemus, tajuan tunteen :(
    Tuo on syy, miksi itse en käy saleilla, ja ryhmäliikunnassa, eikä kyllä mitään hinkua sinne olekaan. Nyt kun sali on vaihtunut kahvakuulaan, käyn vielä vähemmän (sali jossa käyn, on pieni, ja pääosin miehiä täynnä, joten se "kelpasi").
    Tsemppiä kuitenkin liikuntaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. harmi että sulla oli tuollainen salikokemus! Itse isokokoisena käyn ihan vaan naisille tarkoitetulla salilla. Siellä käy kaiken näköisiä ja ikäisiä naisia. Kyllä muakin ärsyttää, jos huomaan tosi nuorten tyttöjen tiirailevan muita ja ihan selvästi arvostelevan. Mutta koska mä liikun itseni takia ja AINAKIN liikun (versus makaan sohvalla himassa), oon ajatellut ikään kuin suoda sen niille...
    Spinningissäkin käyn. Ja hikoilen aivan järkyttävästi. Ympärilläni hikoilevat kyllä ihan kaikki muutkin, nekin, jotka sissikuntoisina jatkavat siitä sitten pumppiin tai steppiin heti perään. Viime kerralla mukana oli myös hyvin isokokoinen tyttö. Kyllä hänet sieltä joukosta alussa huomasi, mutta silloin, kun keskittyy omaan liikkumiseen ja huohottamiseen, ei kyllä ehdi katsella muiden ulkomuotoja.
    Anan ihmeessä salille vielä uusi mahdollisuus!

    VastaaPoista
  3. Tiedän tunteen. Ensimmäisillä kerroilla varsin voimakkaasti läsnä ja jos tulee välipäiviä salilla käymiseen, tuntuu tosi vaikealta lähteä taas.

    Itse oon koittanut ajoittaa salilla käymisen sellaisiin aikoihin, jolloin kuvittelisin salilla olevan vähän porukkaa. Tähän asti olen onnistunut melko hyvin, usein vkl:sin saan treenata yksin. Aamulla siellä on usein vanhempia ihmisiä, silloinkin saa olla ihan rauhassa katseilta.
    Jos miun pitäis käydä iltapäivällä tai alkuillasta salilla, jäis monesti varmaan menemättä. Silloin siellä on enemmän porukkaa ja suurin osa nuoria, hyväkuntoisia tyyppejä.

    Tsemppiä ja kokeile ihmeessä vielä! :) Muista se, että jonkun ajan päästä meissä ei ole mitään katseltavaa eikä meille tartte nenäänsä kenenkään nyrpistellä! ;) Se vaan vaatii sen, että kestetään nyt ne aivottomien katseet. ;)

    VastaaPoista
  4. blueberry: mäkin viihdyn paremmin kansalaisopiston ryhmissä, siellä kun on enemmän kaikentasoista sakkia ja sekalaista seurakuntaa. :)

    Iso perhonen: täällä ei oikein ole naisille suunnattuja saleja, ja muutenkin ovat harvassa. Tuolla kävin tutustumassa, kun oli avoimet ovet, on hieman turhan kaukana käydä säännöllisesti - aina joskus voisi pyörähtää. :)

    Mappe: sitä odotellessa! Mä ehkä tarttisin salille kaverin. Siis niin, että olisi joku kenen kanssa jutella. Yksin ollessa sitä ehtii paremmin kiinnittää huomionsa muihin ihmisiin..

    VastaaPoista
  5. Kannattaa kokeilla eri saleja.. Ladylineilla taitaa olla kaupungista huolimatta aina hyvä meininki :)

    VastaaPoista
  6. TC: kuten sanottua, täällä nuo salit ovat todella harvassa, ja tuo on ainoa, jossa järjestetään myös ryhmäliikuntaa. Lähimpään Ladylineen taitaa olla ainakin 60+km, joten tuskin tulee käytyä :D

    VastaaPoista