Kirittäjänä ukkonen

Taisin muutama postaus takaperin valittaa, että tuntuu kuin pyöräni takapyörä vemppaisi jotenkin. Tänään mies ehti sitä katsoa, ja diagnosoi takapyörän vanteen olevan mutkalla. Saman tien hän kiristi pinnoja ja minä pääsin singahtamaan testilenkille. Onni on tuollainen kätevä mies, minä en jaksa oikein opetella mitään, mikä vähänkin liittyy tekniikkaan. Tai no, pala kerrallaan jos opetella saan, niin hyvä tulee, mutta mies saa aikaan paljon nopeammin. ;)

Takanapäin jyrisi ukkonen, mutta rohkeasti lähdin. Suuntana oli paikallinen pururata, 11 kilometrin päässä. Viimeisen kilometrin aikana alkoi sade, mutta vain pienenä tihkuna. Lähdin kiertämään pururadan lenkkiä ja kuuntelin lähestyvää ukkosen jyrinää. Hetken päästä puhelin soi ja mies tiedusteli, että missä olen, onko minulla hätää. Kotona kuulemma tuli vettä lujempaa kuin koskaan ikinä (ja sen näköiset olivatkin lätäköt, kun kotiin pääsin takaisin). Pian alkoi pururadallakin sataa oikein kunnolla, ja ukkonen jyrisi vain kilometrin päässä. Lopulta sadekin loppui ja kotimatkan sain tehdä melkeinpä auringonpaisteessa. Kyllä ukkosta on kaivattukin, sää on ollut jo kauan ärsyttävän hiostava ja nahkea.

Totesin, että pururata olisi mainio paikka treenata ylämäkijuoksua, mutta... Viimeisillä metreillä sade loppui ja paikalle ilmestyi miljoonan hyttysen pataljoona. Päätin treenata ylämäkijuoksua jossain muualla, ja palata pururadalle, kun siellä on taas hiihtolatu.