Suhtautumisen muutos

Olen saanut useilta ihmisiltä kommenttia painooni liittyen. Yhä useammat ystävät sanovat, että kylläpä olet laihtunut. Aluksi, vain muutamien pudonneiden kilojen jälkeen vastaukseni olivat lähinnä "noo, vähän ehkä. Eiköhän ne tule takaisin sieltä aika pian.." Samoin, kun ihmiset kehuivat liikunnallisuuttani, vastailin, että "no pakkohan mun on, enhän mä muuten laihdu" tai "no pyh, mähän juoksen niin hitaasti/laiskiainenkin menee musta ohi". Mutta nyt huomaan, että vähättelyn aika on ohi. Kun eräs harvemmin kohtaamani ystävä sanoi viime viikolla minun laihtuneen todella paljon, vastasin hymyillen "niin olenkin, kiva kun huomaat!". Toisen kaverin kehuessa reippauttani pyöräilyn ja lenkkeilyn suhteen, vastasin, että "no mutta liikunta vaan on niin kivaa, mä tykkään käydä lenkillä". 

Vanha sanonta pitää paikkaansa, ensin on hyväksyttävä itse itsensä. Minä olen hyväksynyt itseni. Edelleen peilistä katsoo tukeva tyttö, mutta mitä sitten? Minussa on monta kaunista kohtaa, ja monta paljon pienempää kohtaa kuin aiemmin. ;) Minä jaksan nykyään lenkkeillä, minä nautin liikunnasta. Oli vauhtini sitten mikä hyvänsä, tai lenkin pituus lyhyempi kuin jollakulla toisella, niin mitä sitten? Ei tämä ole kilpailu, ketä vastaan minun edes tarvitsisi kilpailla? Korkeintaan itseäni, sitä vanhaa minää vastaan, joka haluaisi jäädä sohvalle katsomaan telkkarista Salkkarien uusintoja. Minä hyväksyn itse itseni, omat suoritukseni ja se riittää. Ja jos itse olen sinut omien kilojeni ja suorituksieni kanssa, niin miksi vähättelisin niitä muillekaan? Jos joku ihailee 9 kilometrin juoksulenkkiäni, niin miksi vastaisin, että noeihänsemitäänole. Minä vastaan, että niin, enpä olisi itsekään viime kesänä tätä uskonut, mutta niin vain onnistuin!

Ihanaa juhannusta rakkaat kanssabloggaajat ja lukijat! Nauttikaa juhannuksesta, nauttikaa itsestänne, kesästä, ruoasta, ystävistänne, perheestänne. Nauttikaa elämästä!

p.s. Muistetaan myös, että elämä on nyt!