Keskiviikkona olin kuolemanväsynyt. Tuntui, että korvieni välissä ei ollut minkäänlaista elämää, eivätkä silmät tahtoneet pysyä auki. Ajatuskin juoksemisesta tuntui kamalalta. En siis juossut, vaan menin nukkumaan.
Eilen minulla oli raskas päivä töissä. Kiirettä ja haasteita koko päivän. Jo autossa kotimatkalla kehoni huusi, että on pakko päästä juoksemaan. Juoksin, tuntui hyvältä. Helpolta. Rennolta.
Tänään unohdin juosta. Ihan totta! Vietin töiden jälkeen muutaman tunnin vadelmapuskissa, enkä niitä noukittuani yhtään muistanut, että juoksuohjelmaan oli merkitty 45 min pk-vauhtia. Oho hups, ja niin edelleen. Huomenna sitten.
Tuntuu hassulta, että juoksuohjelmaa on jäljellä enää viikko. Ja että se viimeinen lenkki on puolimaraton. Ja että minä oikeasti voin onnistua siinä. Perhoset lepattivat vatsassa, kun luin sähköpostiin tullutta infokirjettä.
Viikon päästä aion ottaa rennosti, ja unohtaa juoksuohjelmat. Hetken aikaa juoksen juuri niin paljon tai vähän kun huvittaa. Vaikka tiedän jo, mitä haasteita aion polulleni seuraavaksi heittää, palaan niihin vasta hetken päästä. Kun yhden tavoitteen saavuttaa, saa levähtää.
p.s. paino tänään 89,2kg....
Hui kun aika kulkee nopsaan!
VastaaPoistaKyllä ne vatut on joskus huomion väärtit ;D Mutta hauska unohdus kyllä...
Niinpä, vastahan tuon ohjelman aloitin! :)
PoistaMinäkin huomasin viime viikolla, että odotan jo sitä, että voi vain juosta oman fiiliksen ja tarpeen mukaan. :)
VastaaPoistaSunnuntai lähestyy. Perhosia on ihanasti vatsassa! ;)