Elän loppuelämäni ilman herkkuja.

Vai miten asia itse asiassa olikaan?

Arvonnan aikaan minua pyydettiin kirjoittamaan herkkujen syömisestä ja mielitekojen välttämisestä. Aloitetaan jälkimmäisestä. En minä oikeita vinkkejä osaa antaa, mutta kirjoittelen omista kokemuksistani, tavoista, jotka ovat toimineet minulla. Me olemme kaikki erilaisia, ja jokaisen kannattaakin yrittää löytää omalla kohdalla toimivat keinot.

Aiemmin lähes kaikki laihdutusyritykseni ovat menneet herkkulakkojen kautta. Olen päättänyt olla syömättä sitä, tätä tai tuota herkkua, yleensä niitä kaikkia. Olen pärjännyt viikon tai kaksi, hokenut herkkuhyllyjen kohdalla enostaenostaenosta-mantraa ja ollut muka tyytyväinen syödessäni raejuustoa ja ananaspaloja. Sitten on koittanut hirmuinen mieliteko, joka on yleensä sattunut jonkinmoisen pahan mielen, suuttumuksen, väsymyksen tai surun aikaan ja olen päätynyt mussuttamaan kaikkea sitä hyvää, mistä olen kieltäytynyt. Sitä on seurannut paha mieli ja uusi yritys. Ja taas epäonnistuminen.

Sitten totesin, että totaalilakko ei toimi minulla, ei selvästikään. Päätin, että kaikki on sallittua. Kaikki. Kävelin karkkihyllylle, sipsihyllylle, keksihyllylle ja jäätelöhyllylle, ja lupasin, että saan ostaa ihan mitä vain. Syödä ihan kaikkea mitä tekee mieli. Ja kuinkas sitten kävikään? Hyvin. Kun mikään ei enää ollut kiellettyä, sain syödä kahvin kanssa keksin ja olla onnellinen. Yksi keksi, eikä sen jälkeen enää tehnyt mieli toista. Tai jotain muuta hyvää. Löysin asian nimeltä kohtuus.

Herkkujen syömisen väheneminen johti taas siihen, että en enää oikein edes pidä kaupasta saatavista "tavallisista" herkuista. Karkit eivät maistu miltään, tai korkeintaan keinotekoisilta. Jäätelö on liian sokerista ja sipsit liian suolaisia. Makuaistini on kai siirtynyt luonnollisiin makuihin ja nautin ihan aidosti hedelmistä ja pähkinöistä ja muista terveellisistä herkuista. Nykyään paheeni ovat kuivatut hedelmät. Nehän ovat terveellisiä, mutta niissä on paljon hedelmäsokeria. Yritänkin olla syömättä pussillista kerralla. Karkit eivät enää kuulu vakio-ostoksiini. Saatan mielenkiinnosta ostaa pussillisen uutuuskarkkeja, mutta syön vain muutaman ja annan loput miehelleni. Minun ei vain enää tee niitä mieli.

Mielitekoja kuitenkin on aina joskus. Useimmiten niitä tulee työpäivän jälkeen kaupassa käydessä. Aiemmin tapanani oli ostaa jokin suklaapatukka "matkaevääksi". Nykyään osaan analysoida mieliteon ja muistaa, että ihan hetken päästä olen kotona oikean ruoan äärellä, joten miksi ostaa patukka, jota Ihan Oikeasti en edes halua. Sillä yleensä, jos ostan patukan, ensimmäisen haukkauksen jälkeen totean sen olevan ällöttävän makea ja etten oikeasti edes pidä siitä. Ehkäpä kohta mieli oppii muistamaan? Mieliteon hetkellä kannaatakin yrittää pysäyttää se herkkuja suuhun työntävä käsi ja miettiä, että miksi se toimii niin kuin toimii. Johtuuko syöminen nälästä vai onko se vain opittu tapa? Jos kyseessä on nälkä, voisiko herkun vaihtaa terveellisempään? Jos kyseessä on tapa, voisiko käsille keksiä jotain muuta tekemistä?

Mutta en halua, että kuvittelette minun olevan itse täydellisyys. Kyllä minä syön herkkuja. Oikeanlaisena hetkenä saatan edelleen mussuttaa keksejä puoli paketillista tai pussillisen karkkia. Yleensä ne ovat hetkiä, jolloin olen niin väsynyt, että käteni ja suuni toimivat aivojani nopeammin ja olen jo syönyt ennen kuin tajuan mitä teen. Siitä seuraa usein paha mieli, mutta olen oppinut, että yksi hetki ei kaada maailmaa. Kun jatkaa vanhoilla, hyviksi havaituilla keinoilla, eivät satunnaiset ylilyönnit aiheuta suurtakaan pahaa.

Ja millä siis herkuttelen? Pähkinöillä, hedelmillä (tuoreilla ja kuivatuilla). Ehdoton ykkösherkkuni on turkkilainen jugurtti, sen päälle hedelmiä ja pähkinöitä ja pikkutilkka vaahterasiirappia. Omnomnom. Ja juustokakut. Ai että. Onneksi niille on muitakin syöjiä kuin minä. ;)