torstai 24. marraskuuta 2011

Huimaavan korkean tähtitaivaan alla

Aamulla heti herätessä oli mielessä illan kuntonyrkkeily. Ei huvittanut, ei ollut minkäänlaista fiilistä mennä sinne. Ajatus lähinnä ahdisti. Toisaalta sisäinen ääni huuteli, että minä en voi jättää kertaa väliin, kun olen maksanut siitä jo. Päätin sitten kuitenkin, että jos lähteminen on vaikeaa ja aiheuttaa ahdistusta, niin en mene.

Sen sijaan menin pitkästä aikaa lenkille. Ja mulla oli K I V A A. Pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa testaamaan otsalamppuani lenkillä. Se oli mainio, tukeva ja hyvä. Valoteho loistava. Kirjaimellisesti.  Tähtitaivaan alla, nollakelissä oli ihanan raikasta lenkkeillä. Pitkästä tauosta johtuen otin kevyesti, lenkin pituus n. 40 minuuttia ja 4,5 kilometriä. Vuorotellen juoksua ja kävelyä, minuutin-parin pätkiä kumpaakin. Tuntui hyvältä. Tuli hyvä, rento, energinen fiilis. Me likes. :)

1 kommentti:

  1. Hei kuule sori, unohdin vallan vastata kun kyselit niistä treenikengistäni. Sisämitta (pituus) on niissä noin 26-27 cm. Ja leveyttä sisältä en saanut mitattua kun nuo pohjalliset ei lähde irti. Itselläni on aika leveä jalka, mutta mahtuivat silti ihan hyvin. :)

    VastaaPoista