sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Run, llama, run!

Tänään tömistin menemään kuin höyryveturi, vauhti toki oli kuin gasellilla. Juoksulenkki 5km, aikaa meni 36 minuuttia. Syke korkea, samoin mieliala. Oli ihanaa juosta raikkaassa syysillassa tähtien ilmestyessä taivaalle ja kuun kurkistaessa taivaanrannan takaa. Juoksin myös hieman lujempaa kuin yleensä, viimeksi 5 kilometriin taisi mennä 42 minuuttia. Loppu oli kyllä hieman tiukkaa, mutta loppuun asti päästiin.

Juostessa mietin myös omaa liikunnallisuuttani. Pohdinnan taustalla oli lähinnä se, että mietin mikä tuossa kuntonyrkkeilyssä mättää, kun se ei aiheuta samanlaista iloa kuin juoksemaan tai kahvakuulailemaan lähtö. Mietin, voisiko olla niin, että juoksussa ja kahvakuulassa minulla on tavoitteita - kuntonyrkkeilyssä ei? Haluan juosta sen puolimaratonin ja treenaan sitä varten, kahvakuulailussa haluan jaksaa pidempiä sarjoja ja kehittyä, saavuttaa parempaa lihaskuntoa. Mitä minä kuntonyrkkeilyssä tavoittelen - täydellistä tekniikkaa? Lisäksi häiritsee ohjaajien vaihtuvuus ja "ohjauksen puute", tuntuu, että tunnit ovat samanlaista säkin hakkaamista viikosta toiseen.

Olisiko vaihtelu paikallaan? Olen maksanut kuntonyrkkeilyn jouluun asti, jos vaihtaisin sen sitten pilatekseen kevään ajaksi? Haluan edelleen kokeilla eri lajeja ja löytää sen oman yhdistelmäni.  Pilates voisi tuoda myös hyvää vastapainoa juoksun ja kahvakuulan yhdistelmälle.  Pilates -harjoittelu kehittää voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta, kehonhallintaa sekä kehotietoisuutta. Näin sanotaan pilatesyhdistyksen nettisivuilla, kuulostaa ihan hyvältä vaihtelulta, vai mitä olette mieltä? :)

Millaisia lajiyhdistelmiä teillä muilla on?

3 kommenttia:

  1. Joitakin vuosia sitten kävin säännöllisesti pilateksessa ja tykkäsin. Siinä tosiaan oppii kehonhallintaa hyvin. Kärsivällisyyttä vaattii jonkin verran ja tottumista siihen ettei hiki lennä ja puuskutus käy, mutta henggitystekniikan opittuaan liikkeet tehostuu. Itelleni teki tosi hyvää. Notkistuin jne. Suosittelen kokeilemaan!

    VastaaPoista
  2. Tavotteista on tosi paljon kiinni! Se se minuakin kahvakuulassa koukuttaa.

    Mutta laitoin nyt blogiin eräänlaisen "ilmottautumisen", jos porukkaa kiinnostaisi se kahvakuula + zumba Seinäjoella ja erityisesti bloggaajille.

    VastaaPoista
  3. Hepaa: kiva kuulla mielipidettä pilateksesta. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, täytyy harkita nyt hetki vaihdanko kuntonyrkkeilystä pilatekseen. :)

    Outi: ja mähän heti kävin ilmoittautumassa. :)

    VastaaPoista