sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lajitestissä konga

Sain tänään tilaisuuden testata uutuuslaji kongaa. Ennen kuin suurin osa lukijoista ajattelee minun seonneen lopullisesti, niin tässä hieman infoa ko. liikuntamuodosta:

Konga by Junglebody on uusin fitness villitys Australiasta! Konga on sopiva sekoitus tanssia (pop, rock, dancehall..), nyrkkeilyä, rasvanpolttoa ja hauskanpitoa. Konga on hyvin koukuttavaa sillä se on helppoa mutta järjettömän tehokasta. Halusit sitten polttaa rasvaa, muokata kehoasi tai vain fiilistellä musiikin tahdissa, tämä on sinun tuntisi. (lähde: Liikuntapalvelu Petra Sippola)


Konga on siis aivan uutuuslaji, eikä ohjaajia Suomesta löydy vielä montaa. Saa nähdä millaisen suosion laji saa. Sanon heti aluksi, että tämän minun lajikokemukseni perusteella ei kannata päättää lähteekö kokeilemaan kongaa vai ei. ;) Kuvauksestahan jo voi päätellä, että tanssillinen tunti on kyseessä, ja minulle ainakin äkkiä opittuna vaativin mahdollinen koreografia on askelviereen, askelviereen. Kongassa tosin biisien koreografiat ovat hyvin simppelit, erilaisia "liikesarjoja" oli korkeintaan 4-5/kappale. Niinpä tälläinen kaksi vasenta jalkaakin omaava ihminen pysyi hyvin mukana. Mutta ainakin oman kokeilukertani perusteella nyrkkeily/potkunyrkkeily olivat todella kaukana tästä tunnista, erilaisia iskuja oli oikeastaan vain parissa biisissä, muissa lähinnä tanssittiin. Yksi biisi reisilihaksille ja yksi vatsalihaksille. Luulen, että lajista pitävät ne, jotka pitävät zumbastakin, tai muista tanssillisista tunneista. Mutta minunkaltaiseni lenkkipolulla viihtyvä ihminen ei paljoakaan riemua tunnista repinyt.

Olihan se ihan kivaa, ohjaaja oli hyvä ja mukanasatempaava, mutta tuollainen ei vain ole minun juttuni. Jos tanssia haluan, niin jorailen kotona menemään ihan omilla askelkuvioillani, enkä yritäkään pysyä tahdissa mukana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti