Elämä tuo, elämä vie.

Viime aikoina olen ollut kiireinen. Heiaheian viikkoraportin mukaan viime viikolla liikuin kokonaiset 1,5 tuntia. Ja aivan rehellisesti liikumattomuuden syynä oli kiire. Ei mikään tunnin päästä tarttee mennä, en ehdi edes venytellä-kiire, vaan kun päivän aikana nukkumisen lisäksi on kotona hereilläoloaikana puoli tuntia, ei liikunta ole ensimmäisenä mielessä. Kyllä tämä tästä. Hetken päästä. Pikkuisen kun vielä jaksaa juosta pää kolmantena jalkana, niin helpottaa.

Huomasin kuinka helppoa olisi jäädä kiireen luomaan illuusioon. Siihen, kun ei enää olekaan aivan tulipalokiire, mutta väsyttää, jalkoja särkee, ulkona on kuraista, jos sitten huomenna. Onneksi nyt osaa tunnistaa ajatukset tekosyiksi, ja eilinen juoksulenkki olikin ihana. Kuiva tie vei mennessään ja juoksu maistui. Oli ihanaa myös hetkittäin huomata vain juoksevansa - matkustavansa jalkojensa päällä. Ilman yhtäkään ajatusta tekniikan suuntaan.

Harmikseni kuulin, että pilatesryhmä loppuu kahden viikon päästä. Puolet kerroista on mennyt iltavuorojen ja muiden kiireiden takia, ensi viikollakaan en pääse. Viimeisellä kerralla onneksi pääsen. Onneksi tuolta on kuitenkin saanut hyvän alun, jos vain ehtisi, niin voisi kotona harjoitella.




Ja hei, kiitos rakkaat tunnustuksista, joita olette minulle antaneet. :) On ihanaa tietää, että blogistani pidetään ja juttujani jaksetaan lukea. K I I T O S. <3