torstai 28. heinäkuuta 2011

Bilettäkää poppamiesten kanssa!

Tänään oli taas vuorossa kahvakuula + zumba -yhdistelmä. Kahvakuulailu ihastutti entistä enemmän, tehtiin samoja tuttuja liikkeitä kuin viimeksi ja muutamaa uutta. Tällä kertaa vuorottelin 6kg ja 8kg kuulien välillä aina sen mukaan kumpi oli sopivampi. Enkä kyllä päässyt yhtään viisaammaksi siitä, kumman ostaisin omaksi. Onneksi kuulat eivät ole kalliita, jos ostan molemmat?

Zumba oli tällä kertaa ihan jees. Vaikka ohjelma oli sama kuin viimeksi, en edelleenkään osannut askelia, en pysynyt tahdissa enkä mennyt oikeaan suuntaan. Tällä kertaa en kuitenkaan päässyt sellaiseen "jeejee"-fiilikseen kuin viimeksi, ja taitaa olla niin, että tämä kolmas zumba-kokeiluni todisti, että se ei ole minun lajini. Tuollaiset tanssilliset jutut ovat kaksi vasenta jalkaa omaavalle hieman hankalia, lisäksi tahti on minulle liian vauhdikas. Jään auttamatta jälkeen. Ehkäpä zumba on minulle sellainen kivaa aina silloin tällöin kokeiltuna, mutta ei viikottaisena harrastuksena. Lisäksi luulen, että haen urheilulta enemmän tuloksellisuutta, zumba on jotenkin "vain" hauskanpitoa. :)

Kävin kirjastossa tänään, löysin vähän luettavaa. Ensinnäkin, Marko Kantanevan Juoksemisen taito.



Kuva: www.ilonpolku.fi
Kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, paljon asiaa juoksijan venyttelystä, lihaskunnosta, oikeasta tekniikasta ja onpa mukana muutama harjoitusohjelmakin. :) Ehkä kirja on tarkoitettu hieman enemmän juosseille, takakannessa sen mainitaan myös kuuluvan valmentajien kirjahyllyyn, mutta ehkäpä minäkin saan siitä jotain irti. :)

Toinen löytämäni kirjanen on Tuomo Kilpeläisen Kahvakuulalla kuntoon. 
kuva: www.hs.fi
Tässä kirjassa on aluksi selitetty kahvakuulailun historiaa ja teoriaa, sitten on todella selkein kuvin ja tekstein selitetty erilaisia liikkeitä ja löytyypä täältäkin muutama harjoitusohjelma. Tämä kirja tarttui mukaan, koska ajattelin tosiaan hankkia oman kuulan, niin onpahan sitten jotain mistä ottaa mallia ja ohjetta. Minä kun olen aika huono keksimään itse omia treenejä, joten valmis ohjelma on aika näppärä. :) 
  


 

2 kommenttia:

  1. En ole vielä koskaan kokeillut kahvakuulaa, kun olen pitänyt sitä liian pitkäveteisenä, mutta onko se oikeasti sitä? Kuuluuko tunneilla musiikkia tms?
    Ite tykkään zumbasta hurjasti, vaikka ekoilla kerroilla askeleet tuntuivat menevän ihan päin metsää, ja aina kun ohjelma vaihtui olin jälleen ihan sekaisin :-D että tuo "kaksi vasenta jalkaa"-tunne on mullekin, ja varmaan monelle muullekin, tuttu tunne!

    VastaaPoista
  2. Ei tuo pitkäveteistä ollut, ei ollenkaan. :) Musiikki soi, välillä opeteltiin uusia liikkeitä pala kerrallaan ja sitten taas tehtiin jonkinnäköistä sarjaa. Kummallakin kerralla tunti meni yhdessä hujauksessa! :)

    VastaaPoista