sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ruokailurytmistä

Koska tälle päivää ei ole hirveästi liikuntakuulumisia kerrottavana (kipeä selkä + muuta tekemistä + kamalan hiostava ilma), päätin tarinoida vähäsen peruspäivästäni ruokailuiden suhteen. Epäilen, että en jaksa koko viikon ruokalistoja teille koota, mutta tässä yksi esimerkkipäivä viime viikolta. :)

Aamupala. Herään aamuisin n. 6.30, ja syön aamupalani siinä seitsemän aikoihin. Kuulun ihmisiin, joilla on aamuisin nälkä, ja jotka pystyvät aamuisin syömään kunnolla. Pyrinkin syömään melko täyttävän aamupalan, jotta jaksan sen avulla pitkälle päivään. Olen huomannut, että kun koko päivän syö hyvin, ei hillitön nälkä yllätä missään vaiheessa. Jos nälkä pääsee kamalan kovaksi, on koko loppupäivä pilalla, kun tuntuu koko ajan olevan nälkä.

Perusaamupalani nykyisin on tuorepuuro. Teen sen maustamattomaan jugurttiin, joko kaurahiutaleista tai kaura- ja ruisleseistä. Ne sekoitan jo illalla, sekä lisään joukkoon marjoja/sosetta. Sekaan pääsee yleensä myös muutama pähkinä, sekä jokin hedelmä (omena, päärynä, pari luumua/viinirypälettä, mansikoita tms.). Näiden kanssa juon lasillisen maitoa/vettä. Tuorepuuron yleisin korvaaja on kaksi viipaletta ruisleipää (ruispalat tms), joiden päällä kinkkua, salaattia, kurkkua, paprikaa ja juustoa.

Töissä on aamukahvi kahdeksan jälkeen. Siinä aina joskus tulee napattua jotain herkkua, sillä meille niitä usein töihin joku kantaa, eikä aina viitsi olla ottamatta. Jos otan, niin pyrin ottamaan vain pienen palasen/yhden keksin tms.

1 jälkiuuniruispala, päällään oivariinia, kurkkua, tomaattia, paprikaa sekä juustoviipale
Viili ja itse tehtyä omenasosetta
lasi maitoa
maitokahvi

Lounas. Lounaan syön töissä 11-12 välillä. Yleensä olen liikkeellä omin eväin, hyvin harvoin käyn syömässä muualla (ruokapaikkoja ei paljoa ole, ja niiden tarjonta ei ole minun makuuni). Lounaasta pyrin saamaan täyttävän, mutta kevyen. Tapanani on, että viikonloppuna teen jotain ruokaa ison annoksen, ja laitan sen annosrasioihin. Näin eväiden kanssa ei tarvitse stressata joka ilta. Viime viikolla söin kaali-broileripastaa, ensi viikolla itse tehtyä kaalilaatikkoa (varhaiskaali <3). Näin kesällä syön myös usein erilaisia salaatteja. Valmisruokia syön harvoin.

Kaalibroilerituorepasta
vesi

Välipala. Pari tuntia lounaan jälkeen on kahvitauko, ja silloin syön yleensä kahvin kanssa jonkin hedelmän/jugurtin/välipalapatukan. Näin vältän hirmuisen nälän ennen kotiin pääsyä. Viimeiset tunnit töissä myös jaksaa paljon paremmin.

maitokahvi
3kpl luumuja

Päivällinen. Töiden jälkeen meillä syödään puoli viiden, viiden tienoilla. Tätä ruokaa en laita yleensä itse, joten syön mitä pöydästä löytyy. Vaihtelua löytyy, välillä keittoa, perunoita&kastiketta, uunivuokia, valmisruokaa. Yritän kuitenkin syödä terveellisesti, eli paljon kasviksia ja salaattia.

makkarakeitto
hiivaleipäviipale, oivariini + kipparijuustoviipale

Iltapala. Iltapalan syön joskus yhdeksän aikaan, yleensä sitten kun olen saanut päivän liikunnat ja muut hommat tehtyä. Iltapala on sellaista rauhoittumisen aikaa. Olen laittanut koneen ja television jo kiinni, selailen jotain lehteä ja suunnittelen seuraavaa päivää. Yleensä iltapala on melko kevyt, hedelmiä tai rahkaa & marjoja tms. Jos syön paljon, nukun huonosti.

Gainomax-palautusjuoma
1 omena

Miltäs kuulostaa?

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hienolta ja järkevältä! Enpä yhtään ihmettele, että olet saanut tiputettua niin paljon kiloja pois. :) Pyrin itsekin tuontyyppiseen syömistapaan.

    VastaaPoista
  2. Paljon, paljon paremmalta kuin omani! Jos haluaa hyvän omantunnon omista syömisistään, niin tervetuloa blogiini tässä lähipäivinä ;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä, säännölliseltä ja kohtuulliselta! Pitäisi itsekin kokeilla tuota tuorepuuroa joskus.

    VastaaPoista