tiistai 5. kesäkuuta 2012

Helppo päivä

Minun piti tänään pitää helppo päivä. Ihan vain pieni 30 minuutin hölkkä, hitaalla tahdilla. Onnistuin minä siinä. 4,05km tahdilla 7:25min/km. Periaatteessa tuo vauhti on minulle jo reipasvauhtista, mutta helpolta tuntui koko matkan. Paitsi aluksi, jolloin hitaasti juokseminen on vaikeaa. Ensimmäinen kilometri (tai vähintäänkin ensimmäiset 0,5 kilometriä) menevät vauhtia hakiessa, ensin liian lujaa, sitten aivan liian hitaasti, lopulta vauhtiheiluri tasaantuu sopivaan tasaiseen tahtiin.

Löysin kuitenkin Sports ladyn blogista kahvakuulatreenin, jota ajattelin kokeilla. Se sopikin oikein näppärästi lyhyen hölkkälenkin perään. 16kg:n kuulaa minulla tosin ei ole, joten tein kaiken 12kg:n kuulalla. Kaikista rankimpia -ylläri- olivat punnerrukset. Pitäisi tehdä niitä enemmän, pitäisiköhän minunkin aloittaa punnerrusohjelma?

Huomenna vietän vapaapäivää, ohjelmassa on ainoastaan kulttuurielämyksiä teatterin parissa. Torstaina taas juoksemaan, perjantain ja lauantain voisin omistaa pyöräilylle ja sunnuntaina taas pieni juoksulenkki. Paino on jurnuttanut 91,x lukemissa koko viikon, mutta en ole ehtinyt hirveästi siihen kiinnittää huomiota. Viikonlopun juhlinnalla varmaan on osansa. Katsotaan sitä sitten perjantaina.

2 kommenttia:

  1. Voin suositella punnerrusohjelmaa, vaikka punnertaminen ihan hanurista onkin. :) Mutta se on ihana fiilis, kun voi pullistella peilin edessä ja ihan oikeasti nähdä, miten lihas on kasvanut ja allit (ainakin hieman) kiinteytyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sitä odotellessa! Tein tänään aloitustestin ja kauhistuin, kun totesin, että on aloitettava heti kolmannesta sarakkeesta, aapuuva!

      Poista