perjantai 6. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen punnitus

Tämän aamuinen vaakalukema oli 96,4kg. Eli kivasti on viikossa hävinneet menkkaturvotukset, sekä mahdolliset joululäskit. Tästä sitten eteenpäin, olisi kiva päästä pian alle 96-lukemien, johan tuota lukua on katsottu jo hetken aikaa, ensimmäisen kerran 96,x-lukemissa oltiin marraskuun alussa! Kaksi kuukautta siis, hyvänen aika.

Juoksuohjelman noudattaminen on lähtenyt hyvin käyntiin, huomenna ajattelin juosta viikon kolmannen lenkin. Tosin aion vähän pidentää sitä, pelkkä 25 minuutin hölkkä ei vastaa mielikuvaani pitkästä lenkistä. Lisätään siis vähän kävelyä mukaan.

Olen usein kuullut, että minun ajattelutapani muistuttaa Patrik Borgin ajattelutapaa. Koskaan en ole saanut aikaiseksi tutustua hänen kirjoihinsa, mutta nyt löysin Yle Areenasta Radio Suomen haastattelun: Patrik Borg: Laihtuminen lähtee korvien välistä. Puoli tuntia kuunneltavaa, ja kyllä, olen aika lailla samoilla linjoilla kuin Patrik. Pieniä muutoksia, ja sellaisia, joita pystyy loppuelämänsä noudattamaan. Ei siis mitään maailmaamullistavia keinoja ja kikkakolmosia, vaan järkevää, maanläheistä ajattelua - me like it!

5 kommenttia:

  1. Patrik on siitä ihana mediassa esillä oleva ravitsemustyyppi, että hän on niin armollinen ja suvaitseva, rauhallinen eikä kimpoile.

    Ei syyllistämistä, vaan pieniä neuvoja ja ohjeita. Hän pitää myös Pöperöproffa-blogia, sieltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä taitaa koko #kiloklubi-kanava olla Borgilaisia ajattelutavoiltaan ja sen takia meikä siitä kanavasta niin kovin pitääkin (mm. sen takia).

    VastaaPoista
  3. iive: siltä kyllä kuulosti! Minulla nousee karvat pystyyn heti, kun joku oikein "julistaa" omia mielipiteitään ainoiksi ja oikeiksi. Löysinkin tuon blogin nyt, mielenkiintoista luettavaa todellakin.

    Joanna: niin taitaa, fiksua sakkia kaikki! :)

    VastaaPoista
  4. Patrikin samanlaisuudesta en tiedä (olen kyllä itsekin samoilla linjoilla hänen kanssaan) mutta olen tykännyt sinun blogistasi, koska aika moni asia, mitä kirjoitat, tuntuu sellaiselta, että olisin itse voinut kirjoittaa/sanoa/ajatella niin. Ollaan niin samanlaisia vaikka ollaankin erilaisia. :) Kiitos blogistasi ja tsemppiä kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla, että blogistani on ollut iloa. :) Olen sinun blogiasi lueskellut, ja huomannut myös pieniä samanlaisuuksia. :)

      Poista