maanantai 2. tammikuuta 2012

Tavoitteet 2012

Tosiaan, totesin -12 HCR:n tulevan pikkuisen liian aikaisin, ja kun Quantina mainosti Varala-maratonia, niin ajattelin, että josko juoksisin siellä syyskuussa elämäni ensimmäisen puolikkaan. Tätä myötä aloin miettiä, että joku välietappi keväälle olisi kiva, ensimmäisenä mieleen nousi tietysti Naisten kymppi. Aika pian mieleeni nousi ajatus siitä, että sen kympin voisi juosta jossain lähempänäkin. Helsinkiin on pitkä matka, joten matkoineen ja kalliine ilmoittautumismaksuineen kiertyisi kilometrille hintaa aika kovasti. Vilkaisin siis Juoksija-lehden juoksutapahtumakalenteria, ja löysin heti useamman sopivan vaihtoehdon. Niistä lisää sitten lähempänä. ;) Uskon kyllä, että jos kevääksi pääsen 10 kilometrin kuntoon, niin jos ei mitään ihmeellisiä kiireitä tai sairasteluja tule, niin puolimaratonin pitäisi olla ihan saavutettavissa syyskuussa. Positiivinen ajattelu kunniaan, minä onnistun. Olen huomannut, että ajattelumalleilla on suuri merkitys, jos jo etukäteen on varma epäonnistumisestaan, on epäonnistuminen todennäköisempää. Tämän vuoden teemana voisikin olla "Usko itseesi".

Tietysti, tälläisiin tavoitteisiin tarvitaan vähän raipaniskujakin. Taisin luvata, että jos oman laiskuuden takia nämä jäävät saavuttamatta, niin zumbaan sitten koko ensi talven. Minähän inhoan zumbaa. Tai kaikkea tanssia sisältävää touhuilua.

Mietin myös, sisällyttäisinkö tuohon 60 päivän liikuntahaasteeseen oman lisähaasteen venyttelyn osalta. Joka viikolle vaikka 3 x venyttelykertaa, minimissään 15 minuuttia? Olisi ihan hyvä alku, minä kun olen maailman huonoin venyttelijä.

Laihdutuksellisia tavoitteita en aseta, en tykkää tavoitella jotain tiettyä kilolukemaa tai painoindeksiä, kilo ja pykälä kerrallaan ja joulukuussa katsotaan mihin on päästy. Tietysti, jos paino junnaa tai nousee, niin katsotaan asiaa uudestaan ja muutetaan toimintaa, mutta nyt mennään näin. Ja tässäkin asiassa, minä onnistun.

Millaisia suunnitelmia ja tavoitteita teillä muilla on tälle vuodelle?

5 kommenttia:

  1. Suunnitelmissa, tavoittessa ja haaveissa on plussaa ja miinusta :) Kauan toivottu jälkikasvu saisi pikku hiljaa ilmoitella itsestään ja miinusta sais tulla vaa'alla ;) Aikomuksena panostaa taas enemmän ja pitkäjänteisemmin syömisen tarkkailuun, kun se näemmä on se mun keino. Tavoitteena saada edes jonkintasoinen liikunnan harrastaminen rutiiniksi ja kroppa parempaan kuntoon. Liikunta painonhallinnan tueksi, mutta ei varsinaisesti pääasialliseksi keinoksi, kun painoa on (vielä?) niin paljon pudotettavana.

    VastaaPoista
  2. Tavoittelen liikunnallisesti ehjää vuotta, ja yhdeksän kilon laihtumista, mutta kehoani ja oloani kuunnellen. Nyt on aloitettu treenitraivi reippaasti ja toivottavasti tämä voi jatkua läpi vuoden.
    Tsemppiä sinulle juoksutreeneihin!

    VastaaPoista
  3. Samaa olen itsekin salaa haaveillut, ajatellut: keväällä kymppi ennen syksyn puolimaratonia!

    Miksi muuten tuo venyttely onkin niin laiskoissa kantimissa vähän itse kullakin? :)

    Lyhyesti sanottuna minun tämän vuoden tavoitteeni ovat opittujen uusien elämäntapojen säilyminen liikunnan ja ruoan suhteen, vielä yhden kympin pudottaminen sekä salitreenin aloittaminen jossain vaiheessa.

    Onnistuneita juoksuja ja hyvää mieltä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Hepa: Tsemppiä, eiköhän treeni-into pysy päällä kun on kerran vauhtiin päästy :)

    Kaneli, samanlaiset haaveet ja samanmoiset ongelmat, ollaanko me sukua? Onnea sinkunkin vuoteesi!

    VastaaPoista
  5. Jaa-a, no hali sukulaiselle (?) ;)

    VastaaPoista