tiistai 1. marraskuuta 2011

Eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu

Eilinen uimakoulukerta oli upea. Nyt kun hoksasin vetää henkeä suun kautta, edistys oli huimaa! Rintauinti sujuu jo hyvin, sain opettajalta kehujakin. :) Opettaja myös kuvasi uintia videolle, oli kiva nähdä miltä oma meno näyttää. Sen perusteella virheitäkin on helpompi korjata. Vapari on sitten hieman heikompi, jalat painuvat pohjaa kohti ja siinä hengittäminen on jotenkin haastavaa. Sain myös opettajalta kehuja, kun itse kerroin mitä teen väärin. :D Kyllä tästä kurssista on paljon hyötyä, taas tietää miten pitäisi tehdä ja huomaa itsekin omat virheensä, eikä vain uiskentele eteenpäin onnellisen tietämättömänä.

Lopuksi vielä sukellettiin. Ensimmäisellä yrityksellä pääsin n. 18 metriä, mutta koska fiilis oli, että luovutin kesken, niin päätin yrittää vielä uudestaan. Ja pääsin altaan päästä päähän, eli 25 metriä! En muista, että ikinä olisin noin pitkälle päässyt. :) Fiilis oli aika huikea, kun sai tuollaiseen onnistumiseen lopettaa muutenkin hyvin menneen kerran.

Tänään, marraskuun ensimmäisen päivän kunniaksi mittailin taas vähän mittanauhan kanssa. Ensin siis tämänpäiväiset lukemat ja suluissa muutos viime kuukauden lukemaan).

Vyötärö: 102cm (-2cm)
Lantio: 112cm (ei muutosta)
Reisi: 66cm/66cm (ei muutosta)
Pohje: 40/39 (ei muutosta)
Käsivarsi 34/33,5 (-1cm/-1,5cm)
Rintojen päältä: 110cm (-2cm)
Rintojen alta: 89cm (-1cm)

Osassa siis muutosta on tapahtunut ja osassa ei :)

2 kommenttia:

  1. Mahtava fiilis kun hommat lähtee sujumaan :)

    VastaaPoista
  2. Mieletön sukellus :) Ja hienoa edistymistä niin uinnissa kuin senttimitoissakin! Jatkukoon hyvä fiiliksesi uintiharrastuksen parissa.

    VastaaPoista