tiistai 22. marraskuuta 2011

Palataan astialle

Selkeästi flunssaisena ja liikuntaa harrastamattomana minua ei ole hirveästi bloggaaminen kiinnostanut. Kun ei ole mitään kerrottavaa, niin ei tule kirjoitettuakaan mitään. Olisihan sitä tietysti voinut kirjoitella ruokajuttuja, syömispäiväkirjaa jne. mutta jostain syystä ei ole kiinnostanut? Eipä ole kyllä laihduttaminenkaan paljoa kiinnostanut, en ole edes käynyt vaa'alla joka aamu. ;)

Taitavat nuo liikuntajutut olla minulle enemmän omia. Sen kyllä huomaa helposti, viihdyn paljon paremmin sykejuttuja katsellessa tai viikon liikuntaohjelmaa miettien kuin kirjaillen päivän syömisiä kalorilaskuriin.

Ja siksipä ajattelinkin kertoa, että huomenna aion palata flunssailusta ruotuun ja menen kahvakuulatunnille taas ;) Valitettavasti kuntonyrkkeily loppuu torstaina, eikä kahvakuulatuntejakaan joulukuussa montaa ole, joten joulukuun saankin urheilla ihan omatoimisesti. Keväällä ajattelin jatkaa kahvakuulaa, mutta kuntonyrkkeily jää pois. Ei ole minkäänlaista inspiraatiota sen suhteen. Kaverin kanssa aiomme käydä kerran viikossa uimassa, joten eiköhän tästä hyvä liikuntaohjelma saada aikaan. :)

2 kommenttia:

  1. Liikkumattomuus vaikuttaa kyllä negatiivisesti yleisfiilikseen. Välillä mietin, miten ihmeessä olenkaan ennen selvinnyt itseni kanssa, kun en ole säännöllisesti tuulettanut ajatuksiani lenkkeillen ja liikkuen.

    Tervehtymistä edelleen ja hyvää mieltä lopppuviikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Olen pohtinut aivan samaa. Onko sitä todella ennenkin ollut nuupahtanut ja laiska? Kaiken aikaa väsynyt?

    VastaaPoista