tiistai 5. heinäkuuta 2011

I know the meaning.

Ajattelin esitellä liikuntaohjelmani, ovat varmasti ainakin osalle tuttuja, mutta kertaus on opintojen äiti. :)

1. Porin juoksukoulu Olen tällä hetkellä menossa viikossa 3, ja hyvin menee! Tosiaan, viime syksynä aloitin tämän ja juoksin puoleenväliin, 5 kilometriä sain juostua, mutta sitten kiireet veivät voiton ja liikunta jäi. Talvella juoksin kerran tai kaksi kylmilyään 7 kilometriä eräässä juoksuryhmässä, mutta sekin jäi. Keväällä huomasin olevani aivan rapakunnossa, ja päätin aloittaa ohjelman aivan alusta. Tänään täytyisi siis juosta 2 x 4 minuuttia lyhyillä tauoilla, luulen sen menevän suht helpohkosti. :) En kuitenkaan ole merkannut kalenteriin päivää, jolloin pitäisi jaksaa juosta 10km. Jos joku viikko tuntuu vaikealta, kertaan sen ja jatkan sitten eteenpäin. :)

2. 100 punnerrusta Tämän ohjelman tavoitteena on treenata niin, että kuuden viikon harjoittelun jälkeen pystyy tekemään 100 punnerrusta. Koska oma punnerruskuntoni on käsittämättömän huono, päätin helpottaa ja tehdä naisten punnerruksia. Jos ohjelman lopussa jaksan niitä 100, niin aloitan alusta uudestaan oikeilla punnerruksilla. Myös tässä olen valmis kertaamaan jotain viikkoa, jos tuntuu pahalta. Nyt olen tässäkin viikossa 3, ja löysin viikonlopun jälkeen itseni "vaikeimmasta" sarakkeesta, hupsista!

3. 200 vatsarutistusta Tämä on vastaavanlainen kuin punnerrusohjelma, kuudessa viikossa treenataan sellaiseen kuntoon, että jaksaa tehdä 200 vatsarutistusta kerralla. Koska aloitustestin jälkeen sain aloittaa suoraan viikosta 3, olen nyt menossa viikossa 5 ja ensi viikon jälkeen pitäisi jaksaa 200 rutistusta - epäilen! Jos ei mene, niin kertaillaan sitten. :)

Samalta sivustolta löytyy myös ohjelma 200 kyykyn tekemiseen. Aloitin sitäkin, mutta totesin, että tällä elopainolla eivät polvet tykkää kyykkyjen tekemisestä - ehkäpä sitten joskus. :)

Nettihän on erilaisia ohjelmia täynnä, saa linkittää omia suosikkeja! :) Esimerkiksi käsipainoharjoitteluun kaipaisin ideoita, ja venyttelyyn. Myös kahvakuulatreenit kiinnostavat, ajattelin tässä heinä-elokuussa käydä muutamalla kahvakuulatunnilla ja hankkia sitten oman, jos jaksaisin kotona treenailla. :)

2 kommenttia:

  1. Jei, kiitos ^^ Juoksukoulu tosiaan tuttu, mutta nuo muut kolme tulostan itselleni ja alan harjoitella, katsotaan kestääkö omat polveni kyykkyjä, vasen kun vihoittelee säännöllisen epäsäännöllisesti ilman mitään syytä, vaikka tutkittu on ties ja miten!

    Venyttelyyn löytyy hyviä ohjeita osoitteesta:
    http://www.mobilat.fi/download/venyttelyopas.pdf
    Täältä löytyy erikseen kaikille lihasryhmille kuvat ja sanalliset ohjeet, näitä tykkäsin ohjata asiakkaille hierontaharjoitteluissa!

    Käsipainoharjoitteluun löytyy jotain täältä:
    http://keho.net/keskustelu/naytaviesti/Kasipainoharjoittelu-4838

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkeistä, tuo venyttelyjuttu oli kyllä tosi hyvä!

    VastaaPoista