Yksi asia, josta nautin täällä kaukana kaikesta asumisessa, on se, että saan kirkkaina iltoina juosta tähtitaivaan alla kuun valossa. Kuunnella pelkästään lumen narskumista kenkien alla. Olla näkemättä yhtäkään autoa, tai toista lenkkeilijää.
Eilen juoksin tuollaisen lenkin, 6km perushölkkähissuttelua. Nautin joka hetkestä, ja energiasta, joka kropassani oli. Tunteesta, joka halusi päästää irti ja mennä vain. Tänään juoksin samanlaisen kuutamolenkin. 8 kilometriä yhteensä. Ensin alkuhölkät, sitten 2 x 2,5 kilometriä vähän lujempaa, noin 6.30min/km. Meni suhteellisen helposti, viimeinen puoli kilometriä oli vähän tuskainen, kun mahassa alkoi yhtäkkiä kiertää. Onneksi sekin tunne meni nopeasti ohi.
Huomiselle on ohjelmassa hiihtokoulua, ja perjantaille sovittu kaverin kanssa hiihtotreffit. Mitähän sitä viikonloppuna sitten tekisi?
Mäkin rakastan sitä, kun käyn anoppilassa lenkillä, kun se on maalla! Jotenkin niin tyyni ja rauhaisa tunnelma, että siinä oikein korostuu juoksemisen hyvät puolet.. kiireettömyys, omien ajatuksen juoksut ja nautinnollisuus! :) ..täällä kaupungissa tuollaista rauhaa ei voi saada. :/
VastaaPoistaToisaalta kaupungissa on muita hyviä puolia: kevyen liikeenteen väyliä, tiet ovat paremmin aurattuja kuin täällä, eikä tarvitse juosta maantien laitaa. :) Puolensa siis molemmissa.
PoistaKuutamolenkki kuulostaa ihastuttavalta. Onko sinulla toiset juoksutossut näihin talvikeleihin?
VastaaPoista