torstai 16. helmikuuta 2012

Lumista lenkkeilyä

Tällä viikolla en ole oikeastaan tehnyt muuta kuin juossut ja venytellyt. Ohjelmassa on ollut kaksi täsmälleen samanlaista juoksulenkkiä, mutta fiilikset ovat olleet aivan erilaiset. Maanantaina sain juosta huippuolosuhteissa, ja jaksoinkin juosta 15 minuuttia vauhdilla 6.30min/km, joka tällä hetkellä on minulle lujaa kyytiä. Eilen sitten juoksinkin lumihangessa ja auraamattomalla tiellä, joten vauhti tuolla nopeammalla 15 minuutin pätkällä jäi 7min/km. Tuntui ihan hyvältä sekin, mutta juokseminen oli kamalaa, kun vaihtoehtoina oli joko juosta hangessa (raskasta) tai auton jäljissä (lipsuu, lipsuu). Pakkaslunta kun oli satanut sopiva kerros, niin sehän karkasi jalan alta heti, kun piikit eivät ylettäneet sen läpi kovaan pohjaan. No, hengissä selvittiin siitäkin. Eikä ollut mitään ongelmaa pidentää lenkkiä. Tähän mennessä pisimmät lenkit ovat olleet n. 35 minuuttia, nyt juoksua on tullut 45 minuuttia (+ 2 x 2 minuutin kävely), eikä ole tuntunut pahalta. Hienoa!

Ovathan kaikki huomanneet Niinan blogista suunnitelmat keväisestä blogimiitistä? Kuulostaisi tosi hyvältä, olisi ihanaa saada kasvoja nimimerkkien takaa näkyviin. :)

p.s. Tervetuloa jokaiselle uudelle lukijalle! Kivaa, että teitä on jo noin paljon!

2 kommenttia:

  1. Kyllä oot sissi, kun juokset hangessa ja jäätiköllä :) Oon vähän kateellinen, mutten niin paljo, että tekisin saman itse ;)

    Työniloa ja riittävää/sopivaa lepoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, vaihtoehtojen puutteessa. :P Lottovoittoa odotellessa, että olisi rahaa lentää talveksi etelän lämpöön juoksemaan. ;) Ja lähimmälle juoksumatollekin on turhan paljon matkaa, siispä ulos on lähdettävä.

      Poista