maanantai 2. huhtikuuta 2012

Hauskaa huhtikuuta

Tämän vuoden liikkumisia on määrittänyt vahvasti noudattamani juoksuohjelma. Opiskelujen loppuunsaaminen ja työt. Varsinkin viime viikot ovat olleet kovin kiireiset, ja ajatuksiini on päässyt ajatuksia kuten huomenna on pakko mennä juoksemaan, että saan tämän viikon suoritettua. Vapaahetkinä olen suunnitellut sekunnintarkasti ohjelmaa loppupäivälle/seuraavalle päivälle/loppuviikolle. Olen sunnuntaisin katsonut heiaheian viikkoraporttia ja pohtinut, että viikko on ollut huono, kun liikuntaa on kertynyt vain 2 tuntia. Mutta olenko minä huono, jos keskityn asioihin, jotka tällä hetkellä ovat tärkeimpiä?

Juoksuohjelma päättyi nyt sopivasti kiireisten viikkojen aikaan. Päätinkin ottaa huhtikuun teemaksi hauskuuden. Haluan, että liikunta on hauskaa ja rentoa. En vahdi liikunnan tuntimääriä, en kilometrejä, vauhteja, en vertaile lenkkejä edellispäiväisiin tai viime viikkoisiin. Lenkkeilen kun ehdin, kahvakuulailen kun jaksan ja jumppaan, kun huvittaa. En laadi etukäteen suunnitelmaa tekemisistäni, vaan teen niin kuin hyvältä tuntuu. En halua liikunnasta yhtä ylimääräistä stressitekijää. En halua liikuntaan minkäänlaista täytyy-ajattelua. Haluan nauttia.


Tänään nautin kävelylenkistä. Ensimmäisestä pitkään aikaan. 40 minuuuttia, ja 4.2 kilometriä. Ei siis mikään pitkä lenkki, mutta rento ja matalasykkeinen. Aurinko paistoi ja tuuli oli kylmä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa loistavalta: nauttia liikkumisesta ilman pakkoa ja stressiä!

    Rauhaisaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa! :)

    VastaaPoista