torstai 14. helmikuuta 2013

Ei niin hyvä viikko

Nyt aivan naurattaa, viime viikolla oli todella hyvät fiilikset, nyt ei mene aivan niin putkeen.

Lauantain pitkällä lenkillä urheiluliivini hiersivät rintojen alapuolelle kivat hiertymät, aivan vereslihalle. Eivätkä ne vielä ole parantuneet, joten eilinen juoksulenkkini vaihtui kahden juoksuaskeleen jälkeen kävelyksi. Ei sitten juosta ennen kuin parantuvat. En tiedä pitäisikö tilata kokoa pienemmät liivit, ei Enellien kanssa aiemmin ole ollut mitään ongelmia. Mutta jos liivit ovat pikkuisen "isot" niin, rinnat pääsevät siellä liikkumaan ja se varmaan tämän aiheutti.

Päätin sitten tänään lähteä hiihtämään, mutta pipariksi meni sekin. Toissayönä satoi lunta kivasti, ja TÄNÄÄN oli laduntekijä liikenteessä, keskellä päivää. Olin kuvitellut lykkiväni perinteistä pk-lenkin verran, mutta eihän ladulle ollut asiaa, kun toinen sitä teki siinä nenäni edessä. Ja nyt kun pääsin tottumaan hyviin luistelusuksiin, niin ei pehmeällä alustalla luisteleminen perinteisen suksilla tuntunut muulta kuin turhauttavalta. Lyhin hiihtolenkkini pitkään aikaan: 10 minuuttia ja 2 kilometriä, sitten sanoin laduille kiitos hei.

Saa nyt nähdä, jos tekisin myöhäisillan retken ladulle vielä illalla. Tai sitten palaan asiaan huomenna.

Ja hei, ihanaa ystävänpäivää jokaiselle lukijalle, kommentoijalle ja satunnaiselle kävijälle. Olette ihania!

2 kommenttia:

  1. Viikot eivät ole veljiä. Urheiluliivien täytyy kyllä olla täysin oikeankokoiset, etteivät ne juostessa hierrä. Ja varmaan tuenkin kannalta olisi hyvä, että rinnat liikkuvat vain liivien kanssa. Mutta toisaalta liivit myös suojaavat hiertymiltä: olen useammankin kerran nähnyt miehiä juoksukisoissa, joiden paidanrintamuksessa on kaksi veritahraa, kun nännit ovat hiertyneet. Auts!

    Hyvää ystävänpäivää sinullekin! :)

    VastaaPoista
  2. Joskus ei vaan toimi :) Sittenpä se hyvä viikko tuntuu entistäkin mukavemmalle kun se on takana tai edessä. Jospa ensi viikko olisi tosi hyvä viikko! :)

    VastaaPoista