sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikkokatsaus

Aaamupaino 91,0kg. Hissunkissun, mutta onneksi alaspäin, eikä enää ylöspäin. Syömiset ovat menneet välillä hyvin, välillä huonommin. Mutta ruokapäiväkirjan pito? Tuota tuota, ensimmäiset kaksi päivää muistin, sitten en. Uusi yritys nyt.

Haasteet. Dippihaasteen koettua epäonnea rannevaivojen merkeissä päätin, että kaksi haastetta kerrallaan on sopiva määrä. Eli nyt teen punnerrus- ja istumaannousuhaasteet loppuun, ja sitten palaan dippien pariin. Noiden tekemisessä on kuitenkin tekemistä, niin on helpompaa muistaa kaksi haastetta. Vatsalihashaasteessa aion siirtyä seuraavalle viikolle, mutta tiputtaa keskimmäiseen tasoon, jolloin haaste hieman helpottuu. Tämän viikon treenien perusteella olen tainnut valita liian korkean haasteen. Keskimmäinen sarakehan oli lähtötasotestissä 31-40 istumaannousua tehneille, ja viimeinen yli 40 tehneille. Minä tein tasan 40, ja valitsin viimeisen sarakkeen. Tiukkaa on tehnyt. Punnerrushaaste sujuu hyvin, haastetta alkaa löytyä ihan sopivasti. :)

Liikuntaviikko? 6 tunnin tavoite täyttyi, ja pitkästä aikaa juoksin paljon ja tasaisesti. Tai no, paljon ja paljon, 20 kilometriä. Kivaa oli, vaikka säät vaihtelivat hirmuisesti. Jotenkin vesisateen jatkuessa ja jatkuessa alkaa masentaa eikä lenkille huvittaisi lähteä ollenkaan. Kuitenkin, aina kun jaksoi lähteä, fiilis oli mahtava jälkeenpäin. Viikonloppuna on ollut ihanaa auringonpaistetta, ja eilen hymyilinkin lenkillä kilpaa auringon kanssa. Juokseminen oli mahtavaa, aurinko paistoi, ilma oli kylmän kirpeä, ja kaikki oli ihanaa. Niihin fiiliksiin oli hyvä lopettaa viikko, toivottavasti ensi viikkokin olisi hyvä. :)

6 kommenttia:

  1. Aurinkoista ja kevyttä tulevaa viikkoa! Nautitaan juoksusta kauniissa syyssäässä. Sitäpaitsi sadejuoksutkaan eivät välttämättä ole tympeitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! :) Eivät ne olekaan, lähteminen on vain joskus ankeaa.

      Poista
  2. Täällä meillä päin on sää kylmettynyt, kävin tänään kirmaamassa 40min lenkin puolilta päivin :) Ihana oli saada punaiset posket!

    Mullaki on menossa toi punnerrushaaste, se on tosi kiva!!! Nyt alkaa 3.viikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, pitäisikin punnertaa tämän päivän treeni. :D

      Poista
  3. Mulla on ollut vaikeuksia saada juoksurytmistä kiinni, varmaankin juuri tuon jatkuvan sateen takia. Sitten kun viikonloppuna olisi ollut hyvä keli, minä voivottelin kotona selkävaivaisena. Tämän viikon kelit näyttävät lupaavilta, joten toivottavasti hieronta helpottaa. Ja siis ongelmat kelin kanssa ovat todellakin pään sisäisiä. Kertaakaan ei sateessa juokseminen harmittanut. Lähteminen vain on niin vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun pääsee ottamaan ensimmäiset askeleet, tuuli ja sade unohtuvat. Enemmän aikaa tosin menee, kun katselee ikkunasta ja miettii, että viitsisikö sitä lähteä. Toivottavasti sinulla on selkä nyt paremmassa kunnossa ja pääset juoksemaan. :)

      Poista