tiistai 16. lokakuuta 2012

Copycat

Blogimaailma on siitä ihmeellinen, että se on täynnä toinen toistaan parempia ideoita, ajatuksia ja inspiraatiota. Usein blogeja lukiessa syttyy pieni lamppu pään sisällä, tämähän voisi toimia minullakin! Niin on käynyt, jälleen kerran.

Quantina kirjoitti blogissaan ruokapäiväkirjasta aivan minun sanoillani. En ole koskaan innostunut kalorien laskemisesta enkä ruokien kirjaamisesta. Viime aikoina olen kuitenkin taas huomaamattani aloittanut napostelun. Vähän sitä, palanen tuota. Ei kai se nyt haittaa, eihän? Quantinan kirjoituksen luettuani totesin, että tätä minäkin tarvitsen. Kirjaan ylös jokaisen suupalan, niin tuleepahan mietittyä kannattiko. Tai kannattaako uudestaan? En kirjaa ruokia ylös nettiin, vaan ainoastaan pieneen kierrevihkooni. Syömisen jälkeen myös parin sanan analyysi syömisen syistä ja vatsan täyttymisestä. Ehkä viikkokatsauksen yhteydessä voisin julkaista ns. vikon huonoimman ja parhaan päivän, kiinnostaisiko ketään, vai jätänkö julkaisematta? Yhden myönnytyksen teen itselleni, jos tämä tuntuu vaikealta: välttämättä pakko ei ole kirjata ylös aamupalaa/lounasta. Ne ovat yleensä melko samankaltaiset ja terveelliset, ongelmat alkavat silloin, kun tulen töistä kotiin.

Aku kirjoitti punnerrusohjelmasta ja minä totesin, että tämän on pakko olla merkki siitä, että minunkin täytyy vihdoin ja viimein yrittää saada punnerrusohjelma tehtyä loppuun asti. Aina se on jäänyt kesken. Inspiraatiokseni latasin minäkin netistä punnerrussovelluksen, jonka ainoa huono puoli on, että se alkaa aivan alusta, eikä siinä ole mitään lähtötasotestiä. No, ensimmäiset harjoitukset ovat tuntuneet ihan hyviltä, joten ainakaan kyllästyminen ei iske liiallisen vaikeuden takia. Tein myös aloitustestin dippihaasteeseen, ja ensimmäisen treeninkin, mutta ranteeni eivät siitä tykänneet. Ehkä yritän uudestaan kaikista helpoimmalla tasolla. Jos ranteet antaisivat anteeksi ja tottuisivat kevyen aloituksen myötä?

Ja sitten ihan oma linkkivinkki, YHTS:n punttijumppa! Tämä pääsee kokeiluun illalla, toivon siitä apua niskahartiajumeilleni.

7 kommenttia:

  1. laita ihmeessä ruokapäiäkirjan tuloksia tänne. Saattaa myös lisätä motivaatiotasi silloin tarkastella syömistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt miettiä, mikä olisi minulle mukavin tapa :)

      Poista
  2. Mullaki on toi punnerrushaaste menossa :) Tosin mammarina piti tokan viikon jälkeen siirtyy polvetmaassa-pumppauksiin, mut teen ne kyl sit niin teholla ku voi: polvet kaukana käsistä, jolloin painoa mahdollisimman paljon yläkropalla, lisäks aivan rintakosketuksen kanssa teen, eli tissit lattiaan :) Kyl se tuntuu! Ja tuon kuuden viikon jälkeen voin kokeilla uudelleen varvasnojapush-uppeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tekniikalla menen minäkin, tavoitteena tosiaan sitten uusia ohjelma ihan oikeilla punnerruksilla :)

      Poista
  3. Tsempataan toinen toisiamme punnerrusohjelman kanssa. Tein eilen ensimmäiset harjoitukset sekä punnerruksia että dippejä. Dipit kävivät ranteisiin minullakin, mutta toivottavasti nekin siitä vahvistuvat.

    Ihan mielenkiintoista olisi lukea ruokapäiväkirjastasi, joten kirjoittele edes jollain tasolla siitä. En siis tarkoita, että kiinnostaa, mitä olet kunakin päivänä syönyt, mutta vähän vapaammin vaikkapa juuri ehdottamaasti tyyliin hyvät ja huonot päivät ja miksi niin kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun ehdotuksesi kuulostaa hyvältä, pistänpä korvan taakse!

      Poista
  4. Te ihanat sissipunnertajat, jee! :)

    VastaaPoista