lauantai 10. maaliskuuta 2012

Vanhuus ei tule yksin

Tämän päivän hiihtolenkki saa nyt korvata yhden tämän viikon kolmesta juoksulenkistä. Viikko on ollut niin täynnä hulinaa, että en ole ehtinyt juoksemaan kuin kerran. Huomenna yritän saada toisen juoksulenkin tehtyä.

Niin, tämän päiväinen hiihtolenkki oli täsmälleen yhtä pitkä kuin ensimmäinenkin, 6,5 kilometriä - mutta silti aivan erilainen. Löysin ladun, jossa oli i s o j a mäkiä. Latu oli jäinen yön jäljiltä ja luistoa suksissa aivan liikaa, ensimmäinen alamäki päättyikin sitten hankeen ladun vieressä, kun en ollut varautunut ladun tekevän aivan niin jyrkkää u-käännöstä kuin se teki. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä - perseen kuva tosin näkyy ladun vieressä varmasti pitkään. ;) Parin reippaan alamäen jälkeen tulikin sitten se mäki, jonka vieressä oli kyltti vauhdikas lasku. Hetken aikaa keräilin rohkeuttani ja muistutin itseäni, että ei pehmeään hankeen kaatuminen pahaa tee ja annoin mennä. Mäen alla keräilin täriseviä ruumiinosiani ja havaitsin selvinneeni mäen alas asti pystyssä. Hyvä minä! Lapsena nuokin mäet olisivat varmaan tuntuneet aivan tasamaalta.

Loppumatkasta turhan hyvä luisto katosi, kun aurinko lämmitti latua aivan pehmoiseksi. Pitovoiteesta ei taas ollut tietoakaan, pitoteipin pitäisi kestää n. 200 kilometriä, minulla se kesti noin 6 kilometriä... Tein kai jotain väärin. Hiihdin sitten luisteluhiihtoa, ja aina välillä tasamaalla lepäilin perinteistä lykkimällä. Aurinko paistoi ja maisemat olivat kauniita, joten mikäs siinä oli hiihdellessä.

Ja se paino. 93,9kg, eli alaspäin on taas vähän päästy.

9 kommenttia:

  1. Käyn kans hiihtämässä yhtä kiekkoa, jossa on mäki varustettuna kyltillä "vauhdikas lasku". Ei kai se loppujen lopuksi mikään kauhean paha mäki ole, mutta en ikinä uskalla laskea sitä uraa pitkin, ellei ole luistoltaan nihkeä keli. Jäisellä ladulla en ikimaailmassa uskaltaisi. :D

    Hyvä painolukema! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin on! Pikkuhiljaa alaspäin.

      Poista
  2. Mäkin jännään nykyisin herkemmin mäen laskemista. Ja yleensä kun jännittää, niin kaatuu paljon herkemmin kuin, jos laskisi rennosti. Mäenlaskuakin pitäisi harjoitella, niin ei jännittäisi ja lasku sujuisi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, johonkin on kadonnut se lapsuuden rentous ja luonnollinen kropan mukautuminen laskuun. Nyt sitä yrittää jäykkänä sydän kurkussa päästä alas. Minäkin sain muistutella itseäni, että joustaa joustaa! Tässähän aletaan pian tarvita tekniikkakurssia aiheesta mäenlasku.

      Poista
  3. Mulla on kanssa joku ihme kammo noista mäkilaskuista, menee pupupöksyyn heti kun vauhti vähän kiihtyy. Sitte toinen mikä mua rassaa ja naurattaakin itsessä on se et joutuu heti tsekkaa jos kaatuu ettei kukaan vaan näe, mitä noloo siin lopulta on vetää turvat suksilla :) Kerran vetäsin kunnolla perseelleni jyrkäs mäessä, ainoa päässä oleva asia kaatumisen jälkeen oli se, et äkkii kamat kasaa ettei kukaan vaa hitto nää, hölmöks sitä on menny :)

    Sulla ei muuten enää oo kun muutama hassu kilo niin pääset alle 90 kg :D Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sama juttu. Ensimmäinen ajatus oli, että nöyyyy, eikai tuolla tiellä kukaan nähnyt, eikai tässä ole ketään muuta hiihtäjää, apua, äkkiä ylös! Vaikka itse ainakin ajattelisin, että jos ladulla todistan jonkun kaatumista, niin en kiidä ohitse räkänaurun kaikuessa, vaan pysähdyn kysymään, että sattuiko ja onko kaikki ok. Mutta itse kun kaatuu, niin kaikkihan vain nauraisivat. :D

      Poista
  4. Sulle on tunnustus mun blogissa :)

    VastaaPoista
  5. Hieno vaakalukema! Sieltä se ysikymppinen lähestyy :) Motivoikoon se sinua ja antakoon voimia!

    Mahtava lasku ja pystyssä pysyminen! :)

    VastaaPoista