sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vaatteista ja vauhdeista

Vaikka paino ei ole hirveästi laskenut viime aikoina, pienesti ja hiljalleen vain, niin aina jostain huomaa hoikistuneena. Muutama päivä sitten reissuun lähtiessäni vilkaisin itseäni peilistä. Ihan vain todetakseni, että juu-u, minä olen hoikistunut. Mistään ei tursunnut läskejä eivätkä vaatteet näyttäneet kolme numeroa liian pieniltä. Eli ehkä minulla kerrankin oli oikean kokoiset vaatteet päällä.


Tänään lenkille lähtiessäni puin urheilurintsikat päälleni ja totesin rintavarustuksenkin kutistuneen, kun enää ei tarvitse niin hirveästi asetella rintoja liivien sisään. Tästä asiasta mies kylläkin on jo aiemminkin maininnut. :D Myös syksyllä ostamani juoksuhousut istuvat.... todella tyylikkäästi. Vyötärönauhaa saa kiskoa niin paljon kuin jaksaa, että saa housut pysymään ylhäällä. Vyötärölle jää tyylikäs "läskipussi", jolle ei ikävä kyllä enää löydy täytettä. ;) Housut pääsevät kyllä pian vaihtoon muutenkin, nyt jo alkaa sisäreisien kangas hiutua rikki. Nyt täytyykin miettiä millaiset haluaisin. Tiukkoihin trikoisiin en ihan vielä haluaisi/uskaltaisi läskejäni survoa. Kesäksi jotkut capri-pituiset voisivat olla kivat.

Lisäksi juoksutakkini ei enää kinnaa mahan kohdalta. Syksyllä kun otin sen käyttöön takki oli aika piukka vyötäröltä. Juostessa sitä sai aina kiskoa alemmas, kun se pyrki nousemaan ylös. Nyt ei ole enää hetkeen tarvinnut kiinnittää takkiin mitään huomiota. Olisikohan se ensi syksyllä jo iso?


Millaisilla housuilla muut juoksette, olisiko vinkkejä hyviksi havaittuihin?


Ja se päivän lenkki. 50 minuttia hölkkää, vauhti keskimäärin 7.07min/km, matkaa kertyi 7.03km. Hyvä minä! Parin kilometrin jälkeen yritin hiljentää vauhtia, mutta en näköjään onnistunut ja toiseksi viimeisen kilometrin vauhti oli reilusti alle 7 minuutin. Siltikään kotiin päästyä olo ei ole ollut yhtään väsynyt, päinvastoin. Nyt huvittaa, kun olen noita "reipasvauhtisia" pätkiä juossut 7 minuutin vauhdilla. Olisin ehkä rohkeasti voinut laittaa itseäni hieman kovemmalle. Tämä laitetaan nyt muistiin seuraavia lenkkejä varten.

5 kommenttia:

  1. Vaatteet on rehellinen mittari kaventumiselle, vaikka kiloja ei lähtisikään. Onnea sille :)

    Minä olen vannoutunut juoksutrikoiden käyttäjä. En kauheasti välitä, miltä ne näyttää :P Trikoiden lisäksi juoksen joskus urheilushortseissa. Lahje ~polveen ja vähän löysät, jotain kevyttä kangasta.

    VastaaPoista
  2. Samaa sarjaa akun kanssa, vannoutunut juoksutrikoiden käyttäjä. Vaikka ne eivät tosiaan ehkä näytä parhaalta, mutta "löysissä" housuissa juoskeminen tuntuis jotenkin... oudolta? :D Noh, nämä on niin maku- ja tottumiskysymyksiä, onneksi jokainen saa valita omansa :)

    Itse huomasin ihan saman kuin sinä, että voisin rohkeasti juosta kovempaakin kuin olen juossut. päätinkin, että nyt aloitan vähintään kerran viikossa juoksemaan selkeästi kovavauhtisemman lenkin.

    VastaaPoista
  3. Mulla kanssa juoksutrikoot enkä kyllä myöskään Akun lailla välitä pätkääkään et miltä näyttää ne jalassa :) Pääasia on, että ne jalassa on hyvä juosta. Tosin kesän tullessa pitää ostaa lyhkäsetkin mallit, koska sellasia mulla ei vielä ole.

    Mä yritän aina lenkeillä tsekkailla sykettä. Jos juoksen pidempää yli tunnin lenkkiä yritän pitää sykkeen siellä 125-140 välillä ja sitten taas lyhyempää pätkää alle tunnin meen 140-155 sykkeillä. Nää oon ainakin itsella huomannu toimiviks siinä määrin, että kun malttaa pitää sykkeen alhaisena ni myös jaksaa paremmin ja päinvastoin :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, että vaatteesi palkitsevat sinut!!

    Minä en omista juoksutrikoita. Pitäisi ylittää kynnys ja käydä kokeilemassa niitä, uskaltautua survoa reitensä sellaisiin. Huoh! Siinä minulle tärkeä tavoite, ehkä :)

    Hyvää mieltä viikonloppuusi ja edelleen ihania juoksulenkkejä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksista, ehkäpä siis minäkin uskaltaudun sovittelemaan trikoita :)

    VastaaPoista