lauantai 26. tammikuuta 2013

Taas hiihtämässä

Lähdin viettämään vapaapäivääni kauppoja kiertäen. Ensimmäisenä urheilukauppaan ostamaan luisteluhiihtoon sopivia sauvoja. Mutta tiesihän sen jo etukäteen, kuinka käy. En minä osannut aloittaa sanomalla "hei, haluaisin luistelusauvat" vaan sanoin "hei, mua kiinnostais nuo luistelusukset". Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Oli ihanaa, kun myyjä taas selvästi etsi minulle parasta suksea, eikä yrittänyt myydä sitä puljun kalleinta. Lähdimme liikkeelle aktiivihiihtäjille tarkoitetuista luistelusuksista, mutta niistä ei löytynyt riittävän jäykkää paria, joten myyjä kysyi haluaisinko katsoa hieman kalliimmista Salomonin kisasuksista. Olimme samoilla linjoilla, että tärkeintä on löytää minulle hyvä suksipari. Ja sieltähän ne löytyivät.

Monojen sovittelu olikin sitten salatiedettä. Naisten monoista loppuivat koot kesken, ja miesten koot olivat paljon pienempiä kuin numerot antoivat ymmärtää. Lisäksi ensimmäistä kertaa luistelumonoa sovittavana ihmisenä minulla melkein oli ongelmia ymmärtää, että mistä kolosta saan pujotettua jalkani oikeaan väliin. Myyjä oli jo etsimässä monoihin jääneitä paperitolloja, kun sain naurun pidättelyltäni kerrottua oikean ongelmani. :D

Lopuksi sain vielä suksiini voitelun, että pääsisin heti hiihtämään. Ja siinähän se vapaapäivä sitten meni, kun oli ihan pakko päästä ladulle testaamaan. Jo etukäteen kyllä sanoin itselleni, että vaikka kuinka suksi luistaisi, niin viittä kilometriä pidempään en hiihdä.

Ja voi että. Ihan sanattomaksi veti se kehuvien adjektiivien etsiminen. Hymyillen hiihdin muutaman ringin (5,6km), eikä hymy hyytynyt vielä kotimatkallakaan. Uskomattoman hyvät sukset. Luisto oli erinomainen, samoin hiihdettävyys. Tuntui, että tekniikkajututkin napsuivat kohdilleen nyt kun sain oikeanlaiset välineet alle. I h a n a a.

Menenkin tästä taas silittelemään suksiani ja kertomaan niille, kuinka ihanat ne ovat.

2 kommenttia:

  1. Jotenkin ei yllättänyt yhtään! ;)

    Olen saanut urheiluliikkeistä aina tosi asiantuntevaa palvelua, olen ollut ostamassa sitten suksia tai juoksukenkiä. Hyvä niille, koska minä äänestäisin äkkiä jaloillani.

    Kyllä luisteluhiihto on kivaa oikeanlaisilla välineillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tänään huomasin ensimmäisen "mokan", jonka myyjä teki. ;) Ladulla jäi sauvoista käteen vain kahvat. Kotona googlettelin ja selvittelin asiaa, nuo sauvat ovat sellaiset "vapaamittaiset", joista saisi itse sahailla ja liimailla oikean mittaiset. En tiedä eikö myyjä sitä hoksannut, mutta ei ainakaan mitään maininnut. Ei muuta kuin liimaa ostamaan. :D

      Poista