sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntaijutteluita

Tämän viikon liikunnat näyttävät aika kivoilta. Yhteensä 7,6 tuntia (jos en vielä innostu venyttelemään). Hiihtoa 22km ja juoksua 23km. Etunojapunnerruksia päivittäiset 10kpl (kiitos haasteesta Quantina). Tänään tein 11 kilometrin pitkän lenkin, aikaa meni kävelyineen vajaa 1,5 tuntia. Helposti sujui, eikä askel yhtään painanut. Ainoastaan viimeinen kilometri oli hieman raskas, sillä olin aivan kuvitellut olevani koko ajan kilometrin pidemmällä kuin olinkaan ja lopulta piti heittää pieni lisälenkki, että sain vielä yhden kilometrin juostua. :D

Huomisesta eteenpäin sitten 12kpl päivässä, seuraavalla viikolla 14. Ensi viikon liikunnat saattavat hyvinkin jäädä tätä viikkoa kevyemmiksi, sillä tiedossa on aikalailla ympäripyöreitä työpäiviä ja muutakin tekemistä saattaa löytyä kuin liikkuminen, joten varmaan ainakin hiihtämiset jäävät väliin. Toivottavasti sentään jonkun verran aikaa löytyy lenkillä käymiseen.

Ruokailut ovat pysyneet suhteellisen hyvin hallinnassa, välillä lipsahdellen. Ehkäpä tämä tästä. Pikkuhiljaa. :) En mitään tiukkaa linjaa aio ottaa vielä pitkään aikaan, mutta on hyvä nähdä, että kyllä minä pystyn, kun oikein haluan.

Saa muuten suositella hyviä (ja kestäviä) talvijuoksuhousuja! Craftin housut hajosivat vain noin 3 kuukauden käytön jälkeen. Sisäreidet aivan nukkaantuneet ja saumoihin tuli isot reiät. Harmi, kun ei ole mitään kuittiakaan tallessa, ja alehousut olivat niin turha niitä on kauppaankaan enää takaisin vi

6 kommenttia:

  1. Selvisimme ensimmäisestä punnerusviikosta! \o/ Hyvä me. :)

    Minulla on talvijuoksuhousuina Ellokselta tilatut Bagheera-merkkiset pökät. Nyt olen käyttänyt niitä hiihdossakin, ja ovat aika ok. Minulla on kokoa L (nyt varmaan tilaisin XL:t :D). Näillä pärjää mielestäni vielä 10-15 pakkasillakin (varsinkin juostessa), kun on pitkät kalsarit alla. Kestävyydestä sen verran, että ovat minulla toista syksyä/talvea käytössä, eikä mitään hajoilua tai nukkaantumista ole nähtävissä.(En kyllä ihan joka päivä ole käyttänyt, ehkä 2-4 kertaa viikossa?) Viime viikolla menin näillä nurin hiihtomäessä, ja vaikka kankkuun tuli ihan selvät naarmut, niin housuille ei tapahtunut mitään.

    http://www.ellos.fi/bagheera/bagheera-aex-winter-tights/376847?N=1z141rz&Ns=RankValue2|0&Nao=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä me!

      Kiitos, nuo eivät edes olisi hirveän kalliit! Muistaakseni nuo Craftit olivat -50% alessa tuon 55 euroa, ja tosiaan kestivät käyttöä n. 3kk 2-4 kertaa viikossa. O.o Mitä lie sekundaa olivat, muut Craftin tuotteet ovat olleet minulla hyviä.

      Poista
  2. Hyvä te, sisupunnertajat! :)

    Vau noita sinun hiihto- ja juoksumääriä. Olen niin ylpeä sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tämä viikko on kyllä ollut hyvä, on ollut aikaa, intoa ja jaksamista. Ehkä liikuin jo vähän valmiiksi ensi viikkoakin ajatellen.

      Poista
  3. Hyvä te punnertajat!
    Mie tyydyn punnertamaan penkkipunnerrusta salilla. INHOAN punnertamista, hyi ;D

    VastaaPoista
  4. http://laiskiaisentrimmaus.blogspot.fi/ blogissani on tunnustus blogillesi =).

    Tsemppiä punnerruksiin!

    VastaaPoista