tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Mitä on edessä vuonna 2013?

Tämä tuleva vuosi vaikuttaa jännittävältä. Vuoden teemaksi aion tällä kertaa nimetä liikkumisesta nauttimisen. Viime vuonna uskoin itseeni, ja ylitin itseni. Tänä vuonna aion nauttia liikkumisesta, hyvästä (ja aina vain paranevasta ;)) kunnosta.

Vuoden ensimmäiset, ja ehkä suurimmat haasteet tulevat heti kesän alussa.

4.5.2013 Helsinki city run
1.6.2013 Stockholm Maraton

Minua oikein jännittää tuo maratonin juokseminen jo nyt, mutta uskon, että jos pysyn terveenä ja voin harjoitella koko alkuvuoden, niin selviän kyllä. Loppuajalla ei ole niin väliä. Mutta mitä näiden jälkeen, tai näiden lisäksi? Tietysti syyskuun alussa juostava Varala maraton houkuttelee, puolimaraton olisi varmaan siellä taas matkana. Olisi ihanaa tavata siellä taas blogiystäviä, viime vuonna vietimme siellä aivan mahtavan päivän! Lisäksi haaveilen, ainakin osittain, osallistuvani jollekin pienelle triathlonille, johonkin sopivan kuuloiseen kuntosarjaan. Ehkä. Jos uskallan. ;)


Lisäksi aion sopivissa määrin haastaa itseäni, kokeilla uusia liikuntamuotoja aina tilaisuuden tullen. Saa nähdä, löytyykö uusia suosikkeja ja innostuksen kohteita, vai pysyvätkö nämä nykyiset suosikit edelleen suosikkeina. Heti tammikuussa on luvassa pari uutta lajikokeilua ja ainakin hiihdon tekniikkakurssi, jolta odotan paljon.

Painonhallinnallisia tavoitteita en ota, kun ei sitä viimeistä kipinää ole vieläkään löytynyt. Mutta toivon ainakin, että paino edes pysyy kurissa liikunnan avulla. Liikunnallisina tavoitteina ajattelin tähdätä 1000 juoksukilometriin, ja jospa pyöränkin selässä saisin kesän aikana saman kilometrimäärän aikaiseksi. Mutta stressiä en näistä kummastakaan suostu ottamaan. :)

Mitä tavoitteita teillä on uudelle vuodelle?

13 kommenttia:

  1. Samanlainen alkuvuosi tulossa, sillä niin HCR kuin Tukholmakin ovat mullakin maksettuina! :) Loppuvuodesta en tiedä, mutta muakin kiinnostaa tuo triatlonin kokeilu, mutten tiedä lajista hirveästi, enkä tiedä, uskallanko lähteä kokeilemaan.. mutta vinkkaa ihmeessä, jos löytyy kivankuuloinen tapahtuma! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä ainakin oli joku kuntoilijoillekin sopiva minitriathlon, mutta en nyt saa päähäni tapahtuman nimeä. :D Tosin Helsinki on vähän kaukana minulle, joten toivottavasti löytyisi vähän lähempää jokin tapahtuma.

      Poista
    2. Joo, Helsinki city triathlon..? Itse tahtoisin vähän pidempään matkaan, mutta kuitenkin leppoiseen tapahtumaan ;)

      Poista
  2. Ihan parhaita tavoitteita, ja varmasti selviät noista urakoista!

    Minä ainakin saavun Varalaan joko kannustajana tai juoksijana riippuen polven haluista ihmeparantua. :) Toivon salaa pystyväni starttaamaan edes sille lyhimmälle matkalle, mutta katsotaan, miten vuosi lähtee rullaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta polvellesi, olisi kivaa päästä juoksemaan sinunkin kanssasi! :)

      Poista
  3. Heh... hyvä tavoite tuo liikunnasta nauttiminen. ;) Aika samanlaisilla tavoitteilla mennään. Noita triathlontapahtumiakin alkaa olla aika kivoja pitkin Suomea, joten etköhän löydä jotain sopivaa. Varalassa siis ainakin tapaamme, ehkä aiemminkin. Katsotaan, mitä vuosi tuo tullessaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä alkaa olla, taitaa olla rohkeudesta kiinni osallistuminen ennemmin kuin tapahtumien puutteesta. :)

      Poista
  4. Hienoja tavoitteita sulla! Vielä en ole uskaltanut tavoitteita miettiä, mutta JOS uskaltaisin, se voisi olla toinen yritys viime kesänä fiaskoksi menneestä puolimaratonista... Mutta koska en hallitse vielä tuota "stressittömyys-asennetta", tiedän että olisi liian iso pala epäonnistua taas... Mutta tuumaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä vielä hyvin koko vuosi aikaa suunnitella erilaisia tavoitteita ja toteuttaa niitä. ;)

      Poista
  5. Kyllä on hieno blogi ja hienot tavoitteet :-)! Tsemppiä ja terveitä urheilu- ja neulontapäiviä.

    VastaaPoista
  6. Vau! :) Onnea ja onnistuneita treenejä kohti ensimmäistä maratoniasi! Olen ylpeä sinusta jo nyt.

    Eiköhän Varalassa tavata. :)

    Onnellista ja kaikinpuolin ihanaa tätä vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti nähdään, ihanaa vuotta sinullekin. <3

      Poista