keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tunnustus.

Tämä on niitä hetkiä, kun tekisi mieli työntää pää pensaaseen ja toivoa, ettei kukaan näe. Kävin aamulla vaa'alla. Lukema oli 91,9kg. En tiennyt olisinko itkenyt heti, vai vasta hetken päästä. Voisin pyöritellä päätäni ja selitellä, että menkkaturvotuksia. Niin kai, vähän onkin. Mutta suurin syyllinen löytyy oman pääni sisältä. Juoksukiellon ei olisi kiireistä huolimatta tarvinnut tarkoittaa totaalista liikkumattomuutta (vajaan kahden viikon sisään yhden käden sormilla laskettava määrä kävelylenkkejä ja pari metsälenkkiä). Kiireiden ja reissaamisen ei olisi pitänyt tarkoittaa huonosti syömistä. Selvästikin kiireiden iskiessä päälle, palaan helpommin vanhoihin huonoihin tottumuksiin.

Painonpudotus ei ole ollenkaan niin helppoa, eikä varsinkaan painon nousun estäminen. Silloin kun luulee jo hallitsevansa tilanteen ja osaavansa, ei osaakaan. Palaan siis taas perusasioiden äärelle, opettelen ja harjoittelen.

P.S. Latasin juuri puhelimeeni sovelluksen, jossa on punnerrustreenit seuraavalle 8 viikolle, tavoitteena 100 punnerrusta. Ensimmäinen treeni on edessä illalla.

9 kommenttia:

  1. Minä olen kans huomannut omalla kohdallani, että kiire on aika huono juttu laihduttamisen kannalta. Vanhoihin huonoihin tapoihin on todella helppo luisua, ja kiireestä saa mukavan tekosyyn niille huonoille valinnoille. Hyvä kuitenkin, että itse huomaa, kun alkaa mennä metsään! Tsemppiä projektiisi! :)

    VastaaPoista
  2. Uuh, kuulostaapa tutulta. Mie en ees uskalla mennä vaa'alle :( Ja sitten sitä taas harjoitellaan ja opetellaan, kyllästymiseen asti...

    MUTTA ainakin me yritetään, sinnitellään, ONNISTUTAANKIN ja jaksetaan! Se ero on meillä ja niillä jotka ei edes yritä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei kävisi mielessäkään luovuttaa, kun on näin pitkälle päästy!

      Poista
  3. Ei masennuta! Välillä käydään vähän alamaissa, mutta vain jotta voimme nousta taas. Muutama viikko ei tee mitään, kun asian tajuaa ja saa palautettua itsensä taas raiteilleen. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  4. "Painonpudotus ei ole ollenkaan niin helppoa, eikä varsinkaan painon nousun estäminen. Silloin kun luulee jo hallitsevansa tilanteen ja osaavansa, ei osaakaan. Palaan siis taas perusasioiden äärelle, opettelen ja harjoittelen."

    Kuin suoraan minun näppikseltä! Tässä sitä yritetään taas saada kulutus ja syödyt kalorit tasapainoon, mutta hankalaa on. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  5. Perusasiat ovat kulmakivi onnistumiselle, siksi niitä on kait harjoiteltava uudestaan ja uudestaan kyllästymiseen asti. Näin olen yrittänyt itseäni tsempata niinä hetkintä, kun tuntuu, etteivät syömiset ole hallinnassa.

    Matkalla olemme ja haasteita riittää. Selvitään yhdessä! :)

    VastaaPoista