sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lajikokeilussa step ja crossfit

Eilen sain tilaisuuden kokeilla paria uutta juttua, kun lähiseudulla järjestettiin jumppapäivä. Yleensähän en ryhmäliikuntajutuissa käy, muuta kuin harvoissa ja valikoiduissa, tälläisiä satunnaisia kokeilukertoja ei siis usein tule, kun ei niihin ole mahdollisuuksia.

Ensin siis step. Ihan uusi tuttavuus tämä ei ollut, muistelen joskus lukion/yläasteen liikuntatunneilla jonkun kerran tätä kokeilleemme. En muista oliko step silloin hirmuisen suosittua, mutta ei se nykyään taida aivan muotilajeihin kuulua? Kaikki haluavat vain zumbaa, kahvakuulaa ja crossfittiä. ;) Ensin hieman pelkäsin millainen tunti on luvassa, mutta onneksi emme mitään hirmuisen monimutkaisia askelkuvioita käyneet läpi.  Aluksi käytiin läpi kaikenlaisia perusaskelia, ja sitten pala palalta rakennettiin niistä erilaisia sarjoja. Viimeinen sarja meni hieman ohi, siinä oli jo niin monta juttua, etten pysynyt enää yhtään perässä. Tosi hyvin sekin, tälläiselle putkiaivolle, joka ei erota oikeaa vasemmasta. ;) Minkäänlaista rytmitajuakaan ei minulta löydy, mutta hyvin pärjäsin. Ja johonkin olen hukannut ne kaikki ryhmäliikuntakammotkin, ei siellä ketään kiinnosta, muistaako joku mennä oikeaan suuntaan vai ei tai kuinka paljon joku hikoilee.

Sitten, crossfit. Vähän jännätti, minkälaisen ohjelman vetäjä oli suunnitellut, mutta ei mitään kamalaa sitten kuitenkaan. Aluksi hän selitti crossfitin ideaa, sillä kukaan meistä tunnilla olleista ei ollut aiemmin tehnyt crossfitiä. Uskon kuitenkin, että suurimmalle osalle lukijoista crossfitin idea on tuttu, tai siitä on ainakin joskus kuullut. Ja jos ei ole, niin google on täynnä tietoa. :)


Meidän ohjelmamme muodostui aikasarjoista. Ensin 2min, sitten 1,5min ja lopuksi 1min sarjat. Liikkeet olivat seuraavat:

-juoksu
-etuheilautus kahvakuulalla
-hyvää huomenta-selkäliike
-kyykky
-istumaannousu
-hoover

Koska liikkeet olivat tutut, sain painaa aika lailla täysiä, tietäen, että pystyn kyllä. Ensimmäiset hooverit tein vielä polvet maassa, mutta viimeisen sarjan sinnittelin varpaillani hampaat irvessä. Pidin tästä jutusta suuresti, lyhyitä sarjoja, joiden aikana saa ottaa itsestään kaiken irti! Toinen vaihtoehtohan on laskea suorituksia, mutta tämä oli ehkä ensimmäiselle kerralle helpompi. Haluaisin jatkaa crossfitin parissa, mutta sitä ei täällä järjestetä. Täytyy harkita saisinko mahdutettua kansalaisopiston crossfitin kevään ohjelmaan..

6 kommenttia:

  1. Hei hieno juttu! Missä tuo Cross fit järjestettiin? Minä tosiaan menen Vaasaan, jos nyt ei sitten käy niin, etten jostain syystä mahtuisi ryhmään. Toivottavasti pääsen, koska odotan sitä jo nyt ihan hirvittävästi, vaikka tänään vasta löysin tiedon kurssista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, jos Vaasa olisi yhtään lähempänä, niin lähtisin minäkin. :) Tosin se viikonloppukurssikin kuulosti kivalta, jos olisi yhtään myöhemmin eikä jo ensi viikonloppuna! Tämänpäiväinen oli Kuntsarilla, mutta en tiedä missä ohjaaja ihan oikeasti jumppiaan vetää.

      Poista
    2. On se harmin paikka, että meillä on tämän verran välimatkaa. Olisi mukava osallistua johonkin porukalla ja päästä tutustumaankin siinä paremmin. :)

      Minullekin tuo viikonloppukurssi tulee liian pian. Menen minigolf kisaan lauantaina, jos minut vaan hyväksytään mukaan. Saa nähdä kastuuko silloin kunnolla.

      Poista
  2. Step on ihan jees, mutta ei siitä semmoisia kiksejä saa että jaksaisi aina sellaisella laudalla hyppiä. Zumba / tanssi on kivempaa :)

    Crossfitt kuulostaa... no ei hauskalle, vähän niin kuin vanhan ajan kuntopiiri. Tehokasta, mutta ei tosiaan mitään hauskaa. Mutta niin muodikasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei tuota kovin montaa kertaa jaksaisi. Zumbassa taas on minun makuuni ihan liikaa askelkuvioita, menee itseltäkin maku kun ei osaa tehdä yhtään sinne päinkään. Ei minun juttu.

      Mutta en mä crossfittiä ihan kuntopiiriksi sanoisi (asiasta keskusteltiin tänään). Crossfitissä itsensä voi haastaa paljon paremmin tekemällä kelloa vastaan tms. Minun makuuni paljon enemmän tälläinen, jossa otetaan itsestä kaikki tehot irti, kuin jumpat. :)

      Poista
  3. Crossfit kuulostaa toooosi mielenkiintoiselta! Jospa pääset kunnolla haastamaan itsesi sen parissa keväällä. Muista kertoa meille sitten. :)

    VastaaPoista