maanantai 6. elokuuta 2012

Semikiva lenkki

Jos ensimmäisen pitkän lenkkini tein ilman lisäenergiaa ja liian vähillä syömisillä, niin toisen lenkin tein edelleen syömättä, paahtavan auringon alla. Kolmannella kerralla otin opikseni, ja söin. Liikaakin. Tai no. Hyvin söin, mutta viimeisestä ateriasta ehti kulua vain tunti ennen lenkille lähtöä. Se oli liian vähän se, ainakin aterian tukevuuteen nähden.

Ensimmäisen puolen tunnin täyttyessä teki mieleni soittaa miehelle ja pyytää kyyti kotiin. Purin hammasta ja päätin, että kävelen pari minuuttia ja hölköttelen sitten taas. Hölköttelin eteenpäin ja lupasin itselleni, että jos 10 kilometrin kohdalla vielä tuntuu kamalalta, niin käännyn lyhyempää kautta kotiin. Sitten pyörsin päätökseni, ja lupasin itselleni, että jos teen pidemmän lenkin, niin saan kävellä ylämäet. Näin teinkin. Matkan varrella siis pari hirmuisen jyrkkää mäkeä, joiden hidaskin hölköttely saa ihmisparan kuolemaan. Kävelin nämä mäet siis, yhteensä kävelymatkaa tuli lenkin ajalta joku 10 minuuttia. Viimeinen tunti olikin sitten jo pelkkää hymyä, ja viimeiset kilometrit tulin jopa piirun verran alle 7:00min/km vauhteja, oho! Yhteismittaa lenkillä siis 16km ja aikaa kului 2 tuntia ja 1 minuutti.

Enää ei olekaan kuin kuukausi h-hetkeen eli Varalan puolimaratoniin, jännää! Ja silloin on myös blogimiitti, kaikki mukaan! :)

Tänään tein pyörällä 9 kilometrin lämmittelylenkin ja sitten pikaisesti venyttelin koko kropan läpi. Sellaiset tunnusteluvenytykset, ja kylläpä olikin kireyttä kehossa. Aiheeseen siis tulee kehonhuoltohaaste. Tunnustelusta on hyvä lähteä parantamaan, tiedänpä missä pahimmat jumit ovat.

7 kommenttia:

  1. Haastoin sinut =)

    http://rakastanitseani.blogspot.fi/2012/08/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki! http://thelessyouhavetocarry.blogspot.fi/p/tunnustukset.html

      Poista
  2. Vau mikä juoksulenkki, vaikka alku oli hankalaa! Tiedän niin tuon tunteen, miltä tuntuu juosta vatsa liian täynnä. Yök, se on raastavaa! Varala-aamuna ei kyllä syödä tuolla tavoin, eihän!? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan! Silloin täytyy olla tarkkana. :)

      Poista
  3. Uuu, ihanat kilsat :)
    Mää tuun kannustaa sua Varalaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :) Tsemppijoukkoja tarvitaan aina, jos vaikka jäänkin välille. :D

      Poista