keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jännitys tiivistyy

Enää ei ole montaakaan päivää yhteen elämäni suurimmista koitoksista. Fyysisistä haasteista suurin. Tähän mennessä pisin matka kilpaa juoksuna taitaa olla yläasteen 7-luokan maastojuoksukisojen 1,5km. Sijoituin muuten toiseksi. Kahdesta osallistujasta.

Toki tilanne on nyt eri. En kilpaile ketään muuta vastaan, ainoastaan itseäni. Olen jo puoliksi voittaja. Heitin tämän haasteen itselleni jo viime vuonna, ja olen onnistunut valmistautumisessa. Puolimaraton ei jäänyt yhdeksi ehkäsittenjoskuskunonrahaajaaikaajasattuuhuvittamaan-haaveeksi, vaan olen aivan todella toteuttamassa sitä. Ja vieläpä niin, että tiedän voivani onnistua.

Vielä on paljon tehtävää. Täytyy pyykätä juoksuvaatteita, valita mitä otan mukaan, mitä laitan päälle. Täytyy varmistaa, että sykemittarin akku on ladattuna. Samoin mp3-soitin, biisilistatkin täytyisi tarkistaa ja päivittää. Maltanko kuunnella musiikkia itse tilanteessa, en tiedä. Junaliput täytyy pitää tallessa, samoin täytyy muistaa ottaa mukaan energiageelit ja muut tarvittavat jutut. Mutta kaikista tärkeintä, täytyy pysyä terveenä, lähipiirissä on flunssaisia ihan riittävästi.

Pian nähdään! :)

5 kommenttia:

  1. Tsemppia ihan kamalsti koitokseesi! =)

    VastaaPoista
  2. Nyt flunssaisista kauas ja D-vitamiinia kehiin!

    Aivan mahtava tie sinulla on kyllä ollut! Mitäs sit sunnuntain jälkeen?

    VastaaPoista
  3. Hyvin se menee...Muakin jännittää, vaikka tilanne on periaatteessa tuttu. Sä olet niin hyvin valmistautunut, että ei mitään hätää. Viikonloppuna nähdään! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tsempeistä kaikille :)

    VastaaPoista
  5. Riemukasta, muistorikasta juoksua! :) Olen hengessä mukana.

    VastaaPoista