sunnuntai 12. elokuuta 2012

I want to ride my bicycle.

Tein tänään elämäni pisimmän pyörälenkin. 95 kilometriä! Etukäteen tuntui haastavalta, ja pitkältäkin. Puolivälein paikkeilla muistelin alkukesää, kun mielestäni 400 kilometriä kesän aikana olisi hirveän paljon. Nyt pyöräilin käytännössä neljäsosan siitä päivässä!

Matkaan kului aikaa 4 tuntia ja 17 minuuttia. Pidin kolme lyhyttä juomataukoa, jokainen niistä max. 5 minuuttia. Kevyesti matka taittui urheilujuoman, mehun, veden ja parin energiageelin avulla. Tai no, kevyesti ja kevyesti. Suurin osa oli kevyttä kyllä, mutta tuskien taival oli kilometrien 85-90 välillä. Silloin tuntui, etten pääse eteenpäin millään. En millään. Pari polkaisua ja kuolema iskee. Hetken manasin itseäni, että yritän liikaa. Sitten totesin, että kun sykemittarissa matkana on jo 86 kilometriä, niin ei tässä ole epäonnistuttu ollenkaan. Lupasin, että saan käyttää viimeisiin kilometreihin vaikka saman ajan kuin ensimmäisiin 90 kilometriin. Vaan ei kulunut niin paljoa. Koko matkan keskivauhti oli 22,1km/h, ja viimeiset 10 kilometriä taittuivat vauhdilla 19,6km/h, eli ei se edes niin hidasta ollut kuin kuvittelin.

Väsymys iski kuitenkin lenkin jälkeen, kaikenlainen aivotoiminta tuntuu turhan vaikelta. Joten toivotan vain tervetuloa jokaiselle uudelle lukijalleni, teitä on jo huikean monta :)

9 kommenttia:

  1. Wuhuu! Nyt tiedän kenelle tämän viikon HeiaHeian pokaali menee :D

    Aikamoinen pyöräilyreissu kyllä.

    VastaaPoista
  2. Huh mikä lenkki! Minä taidan olla yksi niistä "uusista", olen jokusen tovin blogiasi seuraillut ;)Itsekin kirjoittelen ajatuksiani omista liikkumisistani.

    VastaaPoista
  3. Kiitos murut. <3 Upea suoritus todellakin, kun alkaa miettiä, niin 95 kilometriä on ihan hiton paljon, mutta ei se polkiessa siltä tuntunut. Ei sitä tajunnut. Ja kun ajattelee, että joskus 10 kilometriä oli minulle pyörällä paljon...

    VastaaPoista
  4. Wau, komean mittainen lenkki ja aika hyvää vauhtiakin! :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavuus - oot kova mimmi! :)

    VastaaPoista
  6. Vaude minkä mittanen lenkki, oot kyllä kova fillaripimu :)

    VastaaPoista